Ässille vih­doin­kin voitto ko­ti­hal­lis­sa

Vihdoinkin! Kaipa näin voi sanoa Ässien katkaistua lauantaina 12 ottelua kestäneen tappioputkensa kotihallissa jääkiekon SM-liigassa.

Pori Vihdoinkin! Kaipa näin voi sanoa Ässien katkaistua lauantaina 12 ottelua kestäneen tappioputkensa kotihallissa jääkiekon SM-liigassa. HPK taipui 4-5-lukemin värikkäässä ja loppuun asti jännittävässä taistelussa.

Mutta koville voitto otti. Ässät johti reilut neljä minuuttia ennen loppua turvallisen tuntuisesti 5-2, mutta sitten alkoi tapahtua. HPK kavensi Tony Virran maalilla ja 35 sekuntia myöhemmin Jussi Makkonen iski joukkueen jo maalin päähän. Viimeiset hetket olivatkin Ässien maalilla hurjaa taistelua.

Oli pitkälti Ässien maalivahdin Eero Kilpeläisen torjuntojen ansiota, ettei ottelu mennyt jatkoajalle. Ässien valmentaja Alpo Suhonen myönsi, että loppuhetket olivat jostain syystä jälleen täynnä epävarmuutta.

- En usko, että olen täysin väärässä jos väitän, että ansaitsimme voiton, Suhonen sanoi.

Ässät oli ensimmäisessä erässä erinomainen, ja toinenkin erä sujui mainiosti.

- Saimme todella erinomaisen latauksen, ja kerrankin tuli kotihallissa myös onnistumisia, iloitsi kauden maalimääränsä kolmeen nostanut kahden osuman Tuomas Huhtanen.

Veli-Matti Savinainen on yksi kauden positiivista pelaajista. Voittomaaliksi jäänyt 5-2-osuma oli upea karkumatkan päätteeksi. Tommi Huhtala on jo jonkin aikaa ollut hyvässä vireessä. Ylivoimalla tullut 2-0-osuma oli miehen seitsemäs. Nelosketjuun Pellisen ja Erik Rasmussenin viereen sijoitettu Marko Kivenmäki oli nyt hyvällä asenteella pelissä mukana.

- Yllätimme vastustajan housut kintuissa, tokaisi Kivenmäki. Vaikka Ässät onkin edelleen hännillä, näki Kivenmäki joukkueen syksyn silti positiivisena.

- Olemme edelleen hyvin juoksussa mukana. Kun muistaa kauden lähtökohdat, ei voi tämän hetken tilanteeseen olla missään tapauksessa pettynyt. Kivenmäki summasi.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä