Ruotsalainen metsäyhtiö Assi Domän ei odota alan markkinoiden piristyvän loppuvuoden aikana. Yhdysvaltain talous painuu pohjille vasta syksyn mittaan ja Euroopan talouskasvukin heikkenee edelleen, yhtiö arvioi osavuosikatsauksessaan.
Assi Domänin omien tuotteiden kysynnän odotetaan silti pysyvän suhteellisen vakaana.
Alkuvuodelta Assi Domän kuittasi rahoituserien jälkeen 2,4 miljardin kruunun eli noin 1,5 miljardin markan (n. 250 miljoonaa euroa) tuloksen, joka oli lähes 1,1 miljardia kruunua vuoden takaista parempi.
Suurin osa tulosparannuksesta kertyi myyntituotoista, joita Assi Domän sai viime keväänä myydessään pakkausteollisuutensa hollantilaisyhtiö Kappalle.
Assi Domänin liikevaihto kutistui samaan aikaan 13,4 miljardista 7,9 miljardiin kruunuun eli noin 5 miljardiin markkaan.