Apollon-jumalan ja thessalialaisen Koronis-prinsessan poika Asklepios oli antiikin suosituimpia jumalia ja varhaisimmassa taruversiossa kuolevainen sankari. Oppinsa Asklepios sai egyptiläiseen lääketieteeseen perehtyneeltä Kheiron-kentaurilta. Asklepioksen kultti vakiintui Kreikassa 500- ja 400-luvulla eKr. leviten lopulta myös Rooman valtakuntaan. Asklepiokselta tunnetaan kaikkiaan noin 300 kulttipaikkaa, Asklepieionia, joissa temppelin yhteydessä oli yleensä sairaala.
Tärkeimmät Asklepieionit sijaitsivat Epidauroksessa, Kosin saarella ja Pergamonissa.
Taiteessa Asklepios esitettiin lempeäkasvoisena ja parrakkaana keski-ikäisenä miehenä nojaamassa sauvaan, jonka ympärille on kiertynyt käärme. Sauvallaan Asklepios paransi sairaat. Käärme taas oli Asklepiokselle pyhä eläin, jolla uskottiin itsessään olevan parantavia kykyjä.
Asklepioksen käärmesauvasta on muodostunut yleismaailmallinen lääketieteen symboli.
Unella on parantava voima
Luonnonkauniille ja runsasvetisille alueille perustetut Asklepieionit olivat antiikin vastineita nykyajan terveyskylpylöille ja hoitolaitoksille. Tärkeimpänä parannusmenetelmänä niissä oli inkubaatio eli temppeliuni, jota varten sairaita ja avunhakijoita saapui potilaiksi pitkienkin matkojen takaa.
Inkubaatioon valmistauduttiin useiden päivien ajan ruokavalion, rituaalikylpyjen ja uhraamisen merkeissä. Sen jälkeen potilaat saivat osallistua kultin seremonioihin ja pääsivät nukkumaan inkubaatiota varten tarkoitettuihin makuusaleihin, missä he kietoivat itsensä Asklepiokselle uhrattujen eläinten nahkoihin.
Potilaat uneksivat jumalan ilmestyvän heille unessa -- toisinaan käärmeen hahmossa -- ja parantavan kosketuksellaan tai antavan neuvoja. Papit tulkitsivat nähdyt unet ja määräsivät hoitoja, kuten kylvyt, ruokavalio, henkiset harjoitukset, liikunta, oksentaminen ja yrttirohdot.
Parantamisessa käytettiin apuna myös pyhiä käärmeitä ja koiria, jotka nuolivat potilaiden vartaloita. Myrkyttömiä käärmeitä päästettiin myös kiemurtelemaan nukkuvien potilaiden joukkoon.
Hoidon jälkeen Asklepiokselle oli tapana antaa kiitokseksi parantunutta ruumiinosaa yleensä esittävä votiivilahja tai heittää rahaa pyhään lähteeseen.
Kristinuskon vihollinen
Asklepioksen palvonta jatkui pitkälle kristilliselle kaudelle, vaikka kulttia vastaan hyökättiin voimallisesti. Asklepios nähtiin uhkana kristinuskolle ja Kristuksen kilpailijana, mikä johtui kaksikon yhtäläisyyksistä.
Molemmat olivat jumalan ja kuolevaisen naisen poikia, omasivat ihmeparantamisen ja kuolleista herättämisen kyvyn, kuolivat, haudattiin ja saivat jumalan aseman kuoleman jälkeen.
Vastustuksesta huolimatta Asklepios oli viimeisiä kristinuskon tieltä väistymään joutuneita pakanajumalia. Asklepiosta palvottiin vielä 400-luvulla jKr., ja paikoin kultti sinnitteli jopa 500-luvulle saakka.
Vanhat pakanaperinteet eivät kadonneet täysin, vaan sulautuivat kristilliseen traditioon. Kreikassa ja Italiassa on tiettyjä kirkkoja, joissa sairaat viettävät yönsä parantumisen toivossa. Kirkkoihin jätetään myös kiitokseksi votiivilahjoja, kun rukoukseen on vastattu.