Tuulee puuskittaisesti.
Komisario Kurt Wallanderin kotikaupungissa Ystadissa, Skoonessa puuskittainen tuuli on arkipäiväinen tuttava, tämä tiedetään ympäri maailmaa. Tiedetään, sillä niin kerrotaan jo 35 kielelle käännetyissä Henning Mankellin dekkareissa.
Kurt Wallanderia ei oikeasti ole. Ei, vaikka monesta tuntuukin siltä ja he saattavat olla paremmin selvillä Wallanderin kuin seinänaapurinsa elämästä.
Ystad ympäristöineen, Wallander-kirjojen maailma sen sijaan on täyttä totta. Sen tulevat vuosittain tarkistamaan sadat tuhannet Wallanderin ystävät.
Matkailija saa havaita sen itse: tuulee puuskittaisesti.
Katua etsitään
Ensimmäinen Henning Mankellin Wallander-dekkareista, Kasvoton kuolema, ilmestyi 1991. Kesällä 1992 kaupungin matkailutoimistoon saapui muutama kulkija, jotka kyselivät Mariagatanin eli Mariankadun, Kurt Wallanderin kotikadun, sijaintia. Vuotta myöhemmin näitä kyselijöitä oli jo rivissä.
Matkailutoimistossa tajuttiin kirjojen kasvavan suosion myötä nopeasti, että oli syytä varautua Wallander-neuvontaan. Jo 1993 neljälle lukiolaiselle annettiin projektitehtäväksi lukea siihen mennessä ilmestyneet kolme kirjaa ja merkitä niiden tapahtumapaikat kaupungin kartalle.
Vuoden 1991 jälkeen Kurt Wallanderista kertovia kirjoja on ilmestynyt kymmenen ja ne kaikki on myös filmattu. Niiden lisäksi Henning Mankell on kirjoittanut käsikirjoituksen 12 Wallander-elokuvaan, jotka filmattiin tiiviinä sarjana kahden vuoden aikana 2004-2006.
Keski-ikäinen, ylipainoinen ja elämässään kipuileva komisario Wallander on tehnyt Ystadista halutun kohteen. Kaupungin matkailutoimen mukaan vuosittain 1 250 000 matkailijaa käy siellä päivämatkalla, yöpymisiä lasketaan olevan yli 720 000. Moni on vain läpikulkumatkalla Bornholmin saarelle tai meren yli Puolaan, mutta moni pysähtyy pidemmäksi aikaa.
Ystadin matkailutoimisto on vuosien varrella kohdannut monenlaisia Wallander-faneja. Suurin osa heistä on ollut saksalaisia: liki 25 miljoonasta myydystä Wallander-kirjasta 12 miljoonaa on ollut saksankielistä - saksalaisten kirjakauppojen myyntilistoilla Mankell Wallandereineen on syrjäyttänyt Harry Potterinkin!
Saksalainen lukija on tarkka, kertoo Ystadin matkailu- ja tapahtumatoiminnan päällikkö Itta Johnson. "Eräs perhe saapui matkailutoimistoon hyvin tuohtuneena. Wallander-kirjassa oli kerrottu, miten Kurt meni illalla parvekkeelle, seisoi katulampun valossa ja katseli Mariankadulle. Perhe oli kävellyt Mariankatua päästä päähän, mutta mistään ei löytynyt parveketta, jonka vieressä olisi ollut katulamppu!"
Toinen tarina kertoo, miten matkailutoimiston ulko-ovea sisäpuolelta avannut virkailija oli ovea kiskaistessaan saanut rivassa sisään saksalaispariskunnan, väsyneen ja kohmeisen.
"Pariskunta oli viettänyt yönsä autossaan Hagestadin luonnonsuojelualueella. He olivat lukeneet taskulampun valossa Askeleen jäljessä -kirjaa päästäkseen oikeaan tunnelmaan", Johnson selittää.
Kirjan alussa murhaaja odottaa Hagestadin metsikössä nuoria uhrejaan, jotka saapuvat juhlimaan juhannusyötä Bellmanin hengessä. Juhannuspäivän aamuun he eivät enää herää.
Puuttuvat rauniot
Mariankatu on paikallaan kaupungin itälaidalla. Rautatieaseman lähettyviltä löytyvät niin Ruotsin vanhin hotelli, hotelli Continental, jonka ravintolassa Wallander ehtii kirjoissa nauttia monta ateriaa, sekä 1950-luvulle sisustuksessaan jämähtänyt Fridolfsin kahvila, jonne komisario - tuo herkkusuu - ehtii pistäytyä usein.
Monta muutakin kirjoista tuttua paikkaa ehtii kohdata lyhyessä ajassa, pikkukaupungissa kun ollaan.
On niitäkin kohteita, tottahan toki, joita saa turhaan hakea. Pienoisromaanissa Pyramidi tuli roihuaa Möllegatanin ja Lilla Strandgatanin kulmassa sijaitsevassa Eberhardssonin sisarusten ompelutarvikeliikkeessä. Vain rauniot ja kaksi ruumista jäävät rikospaikkatutkijoiden tongittaviksi.
Ei sentään. Tässä kohden Wallanderinsa ulkoa osaava saa vetää vesiperän. Katujen kulmauksessa on vanhoja kivisiä yksi- ja kaksikerroksisia asuintaloja. Kaikki ajalta kauan ennen dekkarikirjallisuuden syntymistä.
Siltikin suorastaan kutkuttaa kuljeskella kartta kädessä keskustan kaduilla. Jossain Lilla Norregatanin taloista asui Wallanderin kollega Karl Evert Svedberg, kireä ja vetäytyvä mies, ja jokin Liregatanin pittoreskeista vanhoista ristikkotaloista kätki Viides nainen -kirjan murhaajan kaupunkiasunnon.
Peremmälle
Kun Wallander-turisti sai ennen tyytyä töllistelemään Mariagatanin talon julkisivua, tänään hän pääsee kylään Kurtin luo. Vanhalle hylätylle kasarmialueelle perustettiin vuonna 2003 elokuvastudio, jossa on vierailijoita varten pystyssä muutama kulissi vuonna 2006 päättyneen Wallander-elokuvasarjan kuvausten jäljiltä. Yksi kulisseista on Wallanderin asunto.
Käydään siis sisään valkoisesta kaksipuolisesta peiliovesta, jonka postiluukussa lukee selvyyden vuoksi K Wallander.
Laajan eteistilan seinät ovat harmaat. Kurt on ripustanut esille useita isänsä maalaamia tauluja. Maisematauluja, joita on kahdenlaisia, teerellä tai ilman.
Olohuoneen vasemmanpuoleista seinää hallitsee keskiruskea kirjahylly. Linda-tyttären kuvat täyttävät hyllyistä yhden, huomaa jo huoneen ovelta, mutta on mentävä lähemmäs nähdäkseen tarkemmin, mitä runsas levykokoelma pitää sisällään. Senhän lukija jo tietää, että ooppera on Wallanderin intohimo, mutta muutakin hän kuuntelee mielellään, muun muassa jazzia.
Mieli tekisi istahtaa hetkeksi nahkasohvalle, josta näkee miten siinä on torkahdettu vuosien varrella kun kunnon yöuniin ei ole ollut aikaa, tai 1950-luvun tyylisiin nojatuoleihin.
Pyöreällä sohvapöydällä olisi skottiviskiäkin, mutta paikalla ei ole isäntää, jolta kysyä lupa. Ehkä häntä odotellessa voisi katsella taulu-tv:tä tai sormeilla pianon koskettimia. Ei sentään.
Keittiö on tilava. Tiskipöydällä on vain juomalasi. Mitä sitä ihmettelemään, sillä ei jouda Kurt kokkaamaan. Syö ulkona, useimmiten silloinkin, kun saa vieraita. Nurkassa seisovan komean talonpoikaisantiikkisen kaapin hyllylläkään ei ole kuin setti Ikean viinilaseja.
Makuuhuone on ankea kuin eronneen miehen arki. Kenties Mona-vaimo vei Malmöön mukanaan huoneen alkuperäisen kalustuksen ja tilpehöörit. Nyt siellä on vain karu runkopatjasänky ja pari valaisinta.
Kurtia on närästänyt edellisenä iltana maate mennessä: yöpöydällä on tyhjä pullo kivennäisvettä.
Huoneen vaatekomeron ovessa on veriroiskeita. Se, kenelle ne kuuluvat, onkin sitten jo toinen tarina.
Väkivallaton idylli
Tosiasiassa Ystad on idyllinen pikkukaupunki. Kaikkea muuta kuin Wallanderiin perehtynyt saattaisi luulla. 27 500 asukkaan kaupungissa on tapahtunut murha viimeksi vuonna 1946.
Aineksia olisi, myöntävät ystadilaiset auliisti. Satamakaupungin lävitse kulkee päivittäin väkeä Tanskasta ja mantereen puolelta Puolasta. Onhan kaupunki valtatie 65:n tärkeä etappi.
Nuorisostakaan ei ole nousemaan otsikoihin tai rikostilastoihin. Ystadissa sijaitsee Ruotsin toiseksi suurin lukio, peräti 3 000 oppilasta suojissaan pitävä. Sen massiivisuus ei näy minkäänlaisena levottomuutena. Iltaisin ei tarvitse pelätä. Nuoret ovat siistiä väkeä, talojen seiniinkään ei välitetä maalata tageja
Ystadista ei löydä minkäänlaista Wallander-krääsää. Näin on sovittu hyvässä yhteisymmärryksessä Henning Mankellin kanssa. Kirjailija on tähdentänyt Ystadin olleen olemassa ennen Wallanderia ja se tulee olemaan sittenkin, kun Wallander ei enää vedä väkeä.
Ystad on kelvannut matkailijoille jo viikinkien aikaan. Ja kelpaisi tänään sellaisenaankin. Sen Wallander-turisti pystyy kotiin paluun koittaessa hyvin ymmärtämään.