Suureksi yllätyksekseni minusta tehtiin julkisestikin parveketupakoinnin kannattaja, kun otin kantaa kolumnissani vanhan autokantamme aiheuttamiin ongelmiin. Sen loppulauseessa totesin poliitikoilta riittävän intoa parveketupakoinnin kieltämiseen, kun monet suuremmat ongelmat jäävät ratkaisematta.
Olen siis kannattaja, kun en yksiselitteisesti vastusta. Yllätys tämä tulkinta oli siksikin, että en ole koskaan tupakoinut ja tupakan haju on muutenkin mielestäni yksi vastenmielisimpiä hajuja.
Silti olen vakuuttunut, ettei parveketupakoinnin kieltämisellä olisi sen suurempaa merkitystä verrattuna siihen, että polttaminen on nykyisin kielletty julkisissa tiloissa.
Jospa joku intomielinen vaikka hetken miettisi, kuka kieltoa valvoisi, millaiset rangaistukset siitä langetettaisiin ja kuinka suuria hyödyt olisivat todellisuudessa.
No, ehkäpä muutama poliitikko saisi noukituksi irtonatsoja ansioluetteloonsa, mutta jos joku esittää kiellon valvontaa esimerkiksi poliisiasiaksi, hän ei ole miettinyt asiaa loppuun saakka.
Toisaalta ehkäpä tästä löytyisi myös työllistävä ratkaisu. Miten olisi, perustettaisiinko kunnallinen parveketupakoijien ylimmäisen kyttääjän virka? Ja avuksi pestattaisiin kunnan koon mukaan jopa satapäinen apukäräyttäjien joukko. Nämä sitten kiertelisivät maat ja mannut jaellen kiinni jääneille rankat parveketupakointirikemaksut.
Monen suomalaisen luottamus erilaisiin kieltoihin ja rajoituksiin tuntuu olevan ääretön, vaikka jo nyt on olemassa lakeja, joiden valvonta on elävässä elämässä lähes mahdotonta.
Yleistä paheksuntaa herättää muun muassa kännykään puhuminen auton ratissa. Käytännössä siitä kiinni jääminen on lähinnä huonoa tuuria, ja kansalaiset ovat tämän myös huomanneet. Ja heti perään, jotta kenellekään ei jäisi epäselväksi, olen sitä mieltä, ettei kännykään pitäisi puhua autossa ilman hands free -laitteita.
Ihmisten holhoaminen saa muutenkin joskus suorastaan surkuhupaisia piirteitä.
Korvasieni on uutisten mukaan joutumassa kauppakieltoon. Kotona sitä saisi edelleen käyttää, mutta siitä tehtyjä elintarvikkeita ei saisi myydä tai tarjoilla ravintoloissa.
Pätkähtiköhän kieltoa suunnittelevien byrokraattien mieleen, kumpi kyseisistä käyttömuodoista on potentiaalisesti vaarallisempi?
Entäpä tämä idea vauvakinojen lopettamisesta? Muutamissa elokuvateattereissa on päivisin esitetty elokuvia, jotka on suunnattu ennen kaikkea nuorille äideille, jotka voivat mennä sinne vauvojensa kanssa.
Valvovan viranomaisen mukaan ohjelmistossa saisi vauvayleisön vuoksi esittää vain kaikille sallittuja elokuvia. Voihan tosiaan olla, että vauvat suorastaan imevät äidinmaidosta vaarallisia vaikutteita, jos vaikka K-12 -elokuva sattuu valkokankaalla pyörimään.
Äitien omaan arvostelukykyyn ohjelmiston sopivuudesta mukana oleville lapsille ei nähtävästi voi luottaa.
Aina kun esiin nostetaan jokin ongelma, joukossamme on ihmisiä, joiden mielestä asiat saadaan kuntoon, kun kielletään kaikki, mikä on jotenkin perusteltavissa.
Monien mielestä valistuksellakin saadaan hyviä tuloksia, mutta toisten mielestä tämä keino on tehoton ja ennen kaikkea hidas. Kiellot ja erilaiset rajoitukset ovat heidän mielestään nopeampi keino saada asiat oikealle tolalle kuin esimerkiksi vastenmielisen käyttäytymisen yleinen paheksunta. Paheksuntaan kuuluu lisäksi jonkin asteinen syyllistäminen ja sitähän ei Suomessa saa tehdä. Jollekin voi tulla vaikka paha mieli.
Muuten syyllistämisen kieltämistä lailla ei kukaan ole vielä ehtinyt ehdottaa. Sitä odotellessa voisimme yrittää elää ihmisiksi muuten vaan ja luottaa kansalaisten omaan harkintaan edes jonkin verran.