Eduskuntaan on monella kova pyrky. Kansalaisten kannalta on parempi, että päättäjiksi valikoituu asialinjan taitajia, ei yhden aatteen ihmisiä tai kevyen linjan julkkiksia.
Kansanedustajaksi pääseminen on taitolaji, joka vaatii niin yksilöltä, tukiryhmältä kuin järjestelmältä monen tekijän onnistumista, jotta tavoite toteutuu. Pelkkä halu tai kuuluminen esimerkiksi johonkin erityisryhmään ei riitä kansanedustajuuden perusteeksi.
Parempi lähtökohta aatteen palon lisäksi on paikallispoliittinen tausta, jossa kunnanvaltuutetun tehtävä toimii hyvänä kouluna. Kunnanvaltuustossa päätettävät asiat ovat hyvin konkreettisia ja pakottavat valtuutetut katsomaan päätösten vaikuttavuutta tavallisiin ihmisiin ja arkeen.
Kansanedustajaksi pyrkivällä pitäisikin olla jo valmiiksi osoitusta alan harrastuneisuudesta eli kokemusta yhteisten asioiden hoidosta ja aitoa kiinnostusta ihmisistä. Sen lisäksi tarvitaan pyrkyä, nostetta ja lopulta vielä hieman onnea. Ripaus charmia ja taitoa pukea vaikeat asiat ja tavoitteet ymmärrettävälle kielelle on myös iso plussa.
Ehdokaslistalle pääseminen on monissa puolueissa varsinainen mankelointiprosessi. Harvassa ovat ne puolueet, joiden listoille pääsy on ilmoitusasia. Ehdokaslistalta on usein vielä pitkä matka edustajaksi, tietävät ne sitkeät sissit, jotka ovat päässeet läpi vasta puolenkymmenen kerran jälkeen.
Kaikki puolueet pyrkivät siihen, että listoilla olisi mahdollisimman edustava joukko iän, sukupuolen, ammattitaustan ja alueellisuuden mukaan. Se ei estä sitä, että listoille otetaan myös niin sanottuja julkkisehdokkaita. Puolueet tavoittelevat maksimaalista hyötyä nostamalla ehdokaslistalle henkilöitä, jotka ovat saaneet tunnettuutta jollakin muulla elämän alueella.
Puolueiden kannalta menettely ei aina ole huono, sillä julkkisehdokkaat ovat usein menestyneet hyvin ja keränneet puolueelle liikkuvia äänestäjiä. Asian kääntöpuoli on se, että aidosti puolueensa, oman alueensa ja kannattajakuntansa asialla oleva asiapoliitikko on jäänyt rannalle, kun ohi on pyyhältänyt poliittisesti uusi, mutta muuten tunnettu kasvo.
Ehdokaslistoilla on vuosien varrella nähty missejä, painijoita, juoksijoita, hiihtäjiä, näyttelijöitä, runoilijoita, juontajia, maajusseja ja skandaalinpoikasen julkisuuteen nostamia ex-puolisoita.
Käytäntö on osoittanut, että aiempi ura julkisuudessa toimii hyvänä ponnahduslautana vaalikampanjan aikana. Kun nimi ja kasvot ovat tuttuja äänestäjille, on tehtävä helpompi kuin niillä, jotka joutuvat nostamaan itsensä julkisuuteen tyhjästä.
Myös julkkisehdokkaista voi kansanedustajina kuoriutua nopeasti politiikan ammattilaisia. Valitettavasti on myös toisenlaisia esimerkkejä takarivin yhden kauden edustajiksi jääneistä taaveista.
Tutkimusten ja myös Kalevan lukijoiden keskuudessa tekemien kyselyiden mukaan ehdokkaan puolue, mielipiteet, arvomaailma ja poliittinen kokemus ovat tärkeitä perusteita, kun ihmiset valitsevat, ketä äänestävät. Noin kolmannes äänestäjistä ei ole päättänyt ketä äänestää, joten vielä on aikaa vakuuttaa äänestäjät.