Kreikka-päätöksessä voivat olla kasassa hallituskriisin ainekset, arvioi erikoistutkija Erkka Railo Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksesta. Railo pitää uskottavana, että perussuomalaiset olisi uhannut lähteä hallituksesta, jos Kreikan jatkotukeen päädyttäisiin.
STT:n tietojen mukaan puolueen puheenjohtaja Timo Soini olisi tehnyt Kreikan jatkotuesta hallituskysymyksen.
Railo toteaa, että puolue ei pysty perustelemaan kannattajilleen mahdollisia myönnytyksiä. Näihin taas kokoomuksella ja keskustalla on vielä varaa.
Railo kuitenkin korostaa, että käytettävissä olevat tiedot hallituksen linjasta on ristiriitaisia.
Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan hallituksessa on täysin yksimielinen Kreikka-päätös. Sipilä sanoo lisäksi olevansa 100-prosenttisesti hallituksen päätöksen takana.
Sipilältä kysyttiin eduskunnassa, natisiko hallitus eilen liitoksissaan Kreikka-päätöksen takia. Tähän pääministeri vastasi, että ei todellakaan. Sipilän mukaan media elää huhujen varassa.
Sipilä kommentoi asiaa ennen eduskunnan suuren valiokunnan kokousta puoli kahdentoista aikaan.
Myös valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) on kiistänyt, että hallitus olisi hajoamassa.
Asiantuntija: Suomi otti tutun jyrkän roolin
Suomen jyrkkä linja talouskriisin hoidossa ei ole muille Euroopan maille suuri yllätys, vaan sitä osataan jo odottaa, sanoo Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen.
- Suomi nousee esiin vanhassa roolissaan.
Tiilikaisen mukaan Suomi oli samassa roolissa silloinkin, kun apupaketteja rakennettiin ja Suomi ainoana maana järjesti vakuuksia itselleen.
- On alettu hahmottaa suomalaiseksi politiikaksi talouskriisin hoidossa, että Suomi on jyrkempi, Tiilikainen arvioi.
STT:n tietojen mukaan Suomen hallituksen neuvottelumandaatti illan Kreikka-kokouksessa oli erittäin tiukka ja Suomen hallitus on valmis erottamaan Kreikan väliaikaisesti eurosta. Hallitus ei ole itse paljastanut kantaansa neuvottelutaktisista syistä.
Tiilikainen uskoo ratkaisun olleen vaikea, sillä kysymys on suurimmasta kipupisteestä hallituspuolueiden kesken. Esimerkiksi kokoomuksen ja perussuomalaisten Eurooppa-poliittiset linjat ovat Tiilikaisen mukaan todella erilaiset.
Tiilikainen epäilee, että tänään kokoontuvassa suuressa valiokunnassa pohditaan, onko Suomi valmis ottamaan rauhanrikkojan roolin, jos lainapaketin myöntämisen tueksi tarvitaan yksimielisyyttä.
- Kumpi painaa enemmän vaakakupissa? Se, että saadaan Kreikka-asia haltuun ja päästään eteenpäin vai se, että Suomen tiukasti määritellyt intressit toteutuvat?
OP:n ekonimisti: Kreikka saanee uuden tukipakettinsa
Kreikan uudesta lainaohjelmasta käydään tiukkaa vääntöä, mutta siitä huolimatta Kreikka lopulta saanee uuden tukipakettinsa ja pysyy eurossa, arvioi OP:n senioriekonomisti Timo Hirvonen.
Hirvonen muistuttaa, että euro ja EU ovat poliittisia hankkeita, joten asiaa ei katsota pelkästä talouden näkökulmasta.
Hirvonen uskoo, että ratkaisu Kreikan uuden lainaohjelman mahdollisuudesta saadaan todennäköisesti vasta kalkkiviivoilla.
Euromaiden valtiovarainministerit jatkavat eilisiä neuvotteluitaan tänään puoliltapäivin Suomen aikaa. Kokous järjestetään vain tunteja ennen kuin ylimääräisen EU-huippukokouksen olisi määrä alkaa.