Äskettäisillä Rakkautta & anarkiaa -elokuvafestivaaleilla Helsingissä esitettiin kaikenkirjavan tarjonnan välissä yllättäen hämmentävän rehellinen näkökulma globalisaatiosta tässä ja nyt. Thomas Balmés´n ohjaama "Säädyllinen tehdas" raottaa ohimennen sitä, miten kovia henkilökohtaisia uhrauksia uusi uljaskin Kiina vaatii omiltaan. Mutta Made in China antaa myös aavistaa sen, että kaukomaiden yritykset törmäävät yhä useammin muihinkin kuin sentin säästäjiin.
Ranskalaissuomalainen dokumentti kertoo Nokian eettisistä periaatteista maailmalla: "Ettei tahrata käsiä lasten verellä". Nimettömäksi jää tosin kohde, saksalainen alihankkija, jonka johtoa ja työntekijöitä dokumentissa seurataan tiiviisti. Kamera viistää itsepintaisten konsulttien kantapäillä kiinalaistehtaan kaikkia nurkkia, puhdistuskemikaaleista likaojaan, teekuppihyllyköstä kerrossänkyihin.
Kyseinen laturi- ja kaapelivalmistaja ei ole ollenkaan pahin tapaus, katsojille vakuutetaan. Työntekijät ovat nuoria, koulutettuja naisia, jotka luonnehtivat työtään tylsäksi ja valittavat kiinalaisen työnjohtajan haukkuneen alaistaan siaksi.
Heidän on pakko asua asuntolassa, neljän, jopa kahdeksan hengen huoneissa. Työnantaja erottaa laittomasti raskaaksi tulleet, sillä yhtiöltä on vaadittu allekirjoitus syntyvyyden säännöstelemiseksi. Vaihtuvuudesta ei puhuta, mutta se lienee melkoinen, koska perhe-elämä ei ole mahdollista.
Päivän tienesti on kaksi euroa. Palkasta pidätetään myös ruoka. Ateriat ovat niin yksipuolisia, että naiset joutuvat hankkimaan lisää syömistä muualta.
Pari viikkoa ennen kuin eettisten valvojien pilottijoukko ilmestyy paikalle, myönnetään vain Nokian linjalla työskenteleville palkankorotus. Työsopimuksia ei harrasteta. Sopimukseton tila kun on laillisempi, sillä minimipalkkaan yltää vain paiskimalla rajusti ylitöitä. Prosentin korotus palkkakustannuksiin olisi nostanut koko yhtiön laittomuudesta.
"Olen aina selittänyt, että bisnes vaatii tätä", kommentoi dokumentin keskeinen henkilö Hanna Keskinen elokuvan päätteeksi työtään eettisten periaatteiden valvojana Nokialla.
"Mutta oikeastaan teen mitä teen, koska haluan tehdä sitä." Ehkä globalisaation etuvartion henkilökohtainen ratkaisu lohduttaa edes hieman Kemijärveä. Filmin lopuksi ekonomisti tonkii koiran kakkaa sivuun ladulta. Nyt hän opiskelee sairaanhoitajaksi.
"Globalisaation portinvartijat" avasi menneellä viikolla Kiina-ilmiötä hieman laajemmasta vinkkelistä. Sitran julkaisema perusteos kääntää katseen ensi kertaa tuontiin, sisäänostajien lähes tuntemattomaan maailmaan. Heillä on valtaa, tietää kirjan päätoimittaja Elina Grundström.
Viejiä on Suomessa paapottu vuosikaudet. Tuonti sen sijaan näyttäytyy yhä pitkälti epämääräisenä shoppailuna jossakin Kantonin messuilla.
Aina 80-luvulle asti tuonti olikin lähes rikollista puuhaa, jota pyrittiin estämään tullein. Nyt kulutustavaratuotteita tuskin enää valmistetaan Suomessa. Mutta vieläkään ei sisäänostajia kouluteta kuin korkeintaan vaatehankintoja varten. Vaikka arvion mukaan Suomeen voi jäädä hinnasta peräti 70-80 prosenttia, jos tuote suunnitellaan ja myydään kotimaassa.
Suuret kansainväliset sisäänostajat osaavat jo olla varuillaan niin sosiaalisten kuin ekologistenkin riskien takia. Mutta myös valmistajat kaipaavat kokonaisratkaisua. Muuten käy kuin intialaiselle tehtailijalle. Hänellä on täytettävänä 30 eri asiakkaan erilaista audit-lomaketta.