Kuvitellaanpa ruokakauppa, joka laskuttaa maitolitrasta kymmenkertaisesti naapurikaupan käyttämän hinnan. Epäilen, että asiakkaat tylysti kantaisivat euronsa mieluummin muualle. Vaikka hinnoittelu on periaatteessa vapaata, perustuotteiden hinnat tuppaavat eri putiikeissa asettumaan lähelle toisiaan.
Terveydenhuollossa kaikki on kuitenkin toisin. Viime kuukausina julkaistujen selvitysten mukaan siellä voidaan sama perustuote hinnoitella euro viiteenkymmeneen senttiin, kolmeenkymmeneen euroon - tai jonnekin sille välille.
Tarkoitan laboratoriotutkimuksia. Kuluttajaliitto vertaili viime syksynä yksityisten lääkärikeskusten hinnoittelua ja otsikoi havaintonsa ujosti ”Yksityisten terveyspalveluiden hinnoissa merkittävää vaihtelua”. Toden totta: sekä lääkärin vastaanotolla että röntgenissä poikkeamisesta, samoin kuin laboratoriotutkimuksista, laskutettiin neljässä lääkärikeskuksessa eri tavoin, ilman selvää logiikkaa.
Selvityksen mukaan ”laboratoriotutkimuksissa kalleimman ja halvimman hintaero täydellisessä verenkuvassa oli 31,80 euroa eli sama kuin halvimman hinta.” Kuluttajaliitto päätteli, että terveyspalvelujen hintojen pitäisi olla paremmin näkyvillä, jotta kilpailu toimisi. Median kautta pohdiskelu levisi yleiseen tietoon.
Paljon kiinnostavampaa oli kuitenkin tulossa. Tällä kertaa mediaa vain ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Ei nimittäin ole näkynyt lehdissä eikä Yleisradiossakaan mainintaa siitä jatkoselvityksestä, jonka Kuntaliiton kehityspäällikkö Heikki Punnonen julkaisi helmikuussa Kuntalehdessä.
Punnonen raportoi Kuluttajaliiton selvityksessä käytettyjen laboratoriotutkimusten hinnat neljästä julkisen terveydenhuollon laboratoriosta. Nämä kaikki toimivat yliopistosairaaloiden yhteydessä, yksi osakeyhtiönä ja muut kunnallisina liikelaitoksina. Tavallisten tutkimusten hinnat asettuivat niissä poikkeuksetta huomattavasti alemmas kuin ”edullisimmat” yksityisten tuottajien hinnat. Keskiarvohinnoissa julkinen-yksityinen-ero oli tyypillisesti jopa kymmenkertainen.
Akuuteissa sairauksissa käytetään nykyään CRP-nimistä tutkimusta sen selvittämiseen, onko kyse viruksen vai bakteerin aiheuttamasta vaivasta. Sekä lapsilla että aikuisilla testin tulos vaikuttaa hoitolinjaan. Yksityisten lääkärikeskusten tekemänä CRP maksoi 23–30 euroa, kunnallisten toimijoiden tuottamana 1,25–2,5 euroa.
Eri tuottajien testeissä tuskin on laadullisia eroja: CRP-tutkimus tehdään valmiilla kaupallisella reagenssipakkauksella ja tutkimuksen oikea taso varmistetaan alan hyvien käytäntöjen mukaisesti. Testin suoritus on pitkälle automatisoitu. Mitä tehokkaampi laboratorio on kyseessä, sitä pienemmät ovat yhden CRP-testin tuotantokustannukset. Työtavat tai analyysilaboratorion koko eivät voi selittää hintaeroa.
Mikään näistä laboratorioista ei myöskään tee tutkimuksiaan tappiollisesti. Yksityispuoli on tavannut pitää epäreiluna kilpailuna sitä, jos julkisen sektorin toimijat pääsevät sen kanssa samoille markkinoille. Pelättävissä kun olisi myynnin subventointi verovaroin, mikä johtaisi alihinnoitteluun, määräävän markkina-aseman väärinkäyttöön ja kilpailijoiden poissulkemiseen.
Takavuosina saattoikin hyvin olla niin, että kunnallisten organisaatioiden laskentatoimi ei pystynyt riittävästi erittelemään eri toiminnoista syntyviä kustannuksia.
Se aika on kuitenkin jo kaukana. Erityisesti liikelaitoksina toimivat julkisten sairaaloiden diagnostiikkayksiköt ovat jo vuosien ajan satsanneet tuotteidensa määrittelyyn ja niiden todellisten kustannusten selvittämiseen. Niiden toimintaa ohjaavat tuottotavoitteet, joiden tarkoitus on kattaa tuotantokustannukset ja sen lisäksi vain turvata mahdollisuudet tarpeellisten investointien tekoon.
Kun sairaanhoitopiirit alkoivat muodostaa laboratorioistaan liikelaitoksia ja nämä tarjota vaatimattomassa mitassa tutkimuksiaan suoraan potilasasiakkaille, lääkärikeskukset kantoivat vakavaa huolta kilpailun vääristymisestä.
Tämä huoli näyttää nyt poistuneen, muutenhan yksityispuolen reippaasti julkisesta poikkeava hinnoittelu ei olisi ymmärrettävissä.
Onko sitten potilasasiakkaan kannalta perusteltua edes vertailla julkisen ja yksityisen laboratorion hintoja? Haloo, Kuluttajaliitto: Kunnalliset laboratoriot saavat tarjota palvelujaan myös yksityishenkilöille Punnosen vertailusta ilmenevillä hinnoilla, vaikka ne eivät tällaista palvelua aina mainostakaan.
Yksityiset laboratoriot ovat hyödyntäneet kaikki samat automaatio- ja skaalaedut kuin julkisetkin. Ne ovat julkisia edullisemmassa asemassa, koska niiden ei tarvitse huolehtia päivystystoiminnasta. Siten niiden omakustannushintojen olettaisi olevan hieman matalampia kuin julkisten laboratorioiden – ei ainakaan tolkuttomasti korkeampia.
Vertailu osoittaa, millainen ansainta-automaatti laboratoriotutkimuksissa jauhaa voittoja monikansalliselle terveysbisnekselle. Tuottotavoitteita eivät rajoita sen paremmin kohtuullisuus kuin kustannusvastaavuuden vaatimuskaan. ”Tehokkaita” yksityispalveluita käyttävien potilaiden lisäksi näiden tavoitteiden saavuttamiseen pääsemme me kaikki osallistumaan Kelan ja vakuutusyhtiöiden kautta.
Kirjoittaja on NordLab-liikelaitoksen johtava lääkäri. Kirjoituksessa esitetyt mielipiteet ovat hänen omiaan eivätkä edusta hänen työnantajansa kantoja.