Yleinen asevelvollisuus pitää Suomen puolustusmenot suhteellisen alhaisina verrattuna muihin länsimaihin. Ammattiarmeija tuskin kykenee puolustamaan koko maata.
Yleinen väite Suomen korkeista puolustusmenoista sai täystyrmäyksen Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan tuoreessa selvityksessä, jossa vertailtiin eri maiden puolustusmenoja. Mitään dramaattista ei selvitys paljastanut, onhan eri maiden puolustusmenojen osuus bruttokansantuotteesta muutenkin verrattain hyvin tiedossa. Väärien käsitysten torjumiseksi selvitys kuitenkin oli paikallaan.
Yleinen asevelvollisuus ei tule kalliiksi, vaan sen avulla jopa säästetään. Ilman sitä Suomi sijoittuisi kansainvälisessä vertailussa paljon korkeammalle. Vaalikuumeessa asevelvollisuus on jopa haluttu romuttaa. Sitä kuitenkin tarvitaan pitämään yllä uskottavaa puolustusta. Ammattiarmeija voisi puolustaa asutuskeskuksia, mutta ei ehkä koko maata. Niin kauan kuin Suomi haluaa turvata koko alueensa koskemattomuuden, yleistä asevelvollisuutta tarvitaan.
Suomen puolustusmenot ovat suhteellisen alhaiset verrattuna muihin länsimaihin tai Itämeren alueen pieniin maihin. Sen sijaan hankintamenojen osuus puolustusbudjetista on noin 40 prosenttia. Norjassa se on 25 prosenttia, Tanskassa vain hieman yli 10 prosenttia. Ruotsi hankintamenot ovat todella suuret: puolet puolustusbudjetista. Ehkä erot selittyvät ainakin osittain sillä, että liittoutumattomat Suomi ja Ruotsi joutuvat hankkimaan aseensa yksin. Nato-maat taas voivat tehdä hankinnat laajoina laajoina yhteisostoina.
Puolustusmenojen bruttokansantuoteosuus on ollut toisen maailmansodan ja kylmän sodan jälkeen laskussa. Tutkimus ei kerro, onko terrorismin vastainen taistelu kääntänyt menot nousuun. Niin voi epäillä käyneen. Kannattaa kuitenkin muistaa puolustusmenojen vertailtavuuteen liittyvät vaikeudet: niihin lasketaan eri maissa eri asioita.
Nykyään Venäjän arvellaan käyttävän puolustukseen 4-6 prosenttia bruttokansantuotteesta. Nato-maista eniten varoja käyttivät 2001 ydinasevallat Yhdysvallat, Britannia ja Ranska eli keskimäärin 2,8 prosenttia. Se on paljon enemmän kuin mitä muut suuret Nato-maat käyttävät. Niiden keskiarvo jää lähes 1,5 prosenttiyksikköä alhaisemmaksi. Espanjassa menot ovat yksi, Saksassa 1,2 ja Italiassa 1,5 prosenttia bkt:sta.
Liittoutumattomuus ei alenna puolustusmenoja, kuten yleensä uskotaan. Liittoutumattomat maat käyttivät puolustukseen yhtä paljon kuin Naton suuret ydinaseettomat maat - Ruotsi tosin reippaasti enemmän. Kun Suomen sotilasmenot olivat 1,2 prosenttia bruttokansantuotteesta vuonna 2001, Ruotsin meno-osuus oli 2,3 prosenttia. Se on selvästi enemmän kuin Nato-naapureiden. Tanskan osuus oli 1,5 ja Norjan 1,8 prosenttia.
Nato-jäsenyys ei myöskään lisää puolustusmenoja. Esimerkiksi Puolan,Tshekin ja Unkarin sotilasmenot eivät juuri ole kasvaneet Natoon liittymisen jälkeen. Varsovan liiton jäsenyyteen verrattuna näiden maiden sotilasmenot ovat suorastaan romahtaneet, vaikka huomioon otettaisiin entiset tilastointihankaluudet. Vuonna 1985 Puola käytti yli kahdeksan prosenttia kansantuotteesta aseisiin, vuonna 2001 vain 2,0 prosenttia. Sama kehitys on tapahtunut Tshekissä ja Unkarissa.
Nato ei voi määrätä jäsenmaitaan sitoutumaan tietyn tasoiseen sotilasbudjettiin, vaikka suositteleekin kahden prosentin tasoa. Esimerkiksi Puolalle ja Unkarille Nato-jäsenyys on tuonut suoranaisia säästöjä, koska osa puolustuksesta hoidetaan Naton yhteisestä kassasta. Liittoutumaton maa hoitaa asiansa yksin, mikä näkyy mm. Ruotsin korkeana kansantuoteosuutena.