Kansalaisten asenteet ovat viime vuosina muuttuneet lakkoja kohtaan kriittisemmiksi, jos tilannetta verrataan 1970-luvun alkuun, mistä lähtien työtaisteluja on tilastoitu tarkemmin. Näin arvioi työoikeuden professori Kari-Pekka Tiitinen.
"Lakkojen määrä vuosittain on ollut nykyisin merkittävästi pienempi kuin kolmisenkymmentä vuotta takaperin. Silloin inflaatio oli aikamoinen ja vähän joka alalla palkkoja koetettiin liu´uttaa enemmän kuin tupossa oli sovittu. Luulen, että kansalaiset jotenkin tottuivat lakkoihin ja heidän toleranssinsa niitä kohtaan oli korkeammalla."
Lakkojen määrä on vakiintunut noin sadan paikkeille vuosittain, kun niitä saattoi olla 1970-luvun alkuvuosina jopa yli 3 000. Tiitisen mukaan lakkojen vähenemisen syistä ei ole tarkkaa tutkimustietoa, mutta hän arvelee, että taustalla ovat yleiset poliittiset syyt ja keskitettyjen sopimusratkaisujen käyttöönotto.
"Onhan myös niin, että takavuosina esimerkiksi metalliteollisuudessa oli paljon niin kutsuttuja tasapainotyöpaikkoja, joissa työtaistelutoimenpiteistä saattoi olla vuosittain jopa kolmannes."
Lakkojen määrä alkoi vähentyä voimakkaasti Neuvostoliiton romahtamisen aikoihin 1990-luvun alussa.
Lakkojen luonne on muuttunut Tiitisen mukaan siten, että nykyisin lakot ovat suhteellisesti laskettuina enemmän mielenosoitustyyppisiä, joilla vastustetaan esimerkiksi irtisanomisia ja tuotannon supistuksia.
"Ennen lakkoilu oli aika paljon sitä, että vaadittiin usein sitä markkalisää tunnille", hän muotoilee.
Vaikka kansalaisten paheksunta lakkoja kohtaan on viime vuosina lisääntynytkin, Tiitinen on sitä mieltä, että vastuu yhteiskunnan rattaiden pyörittämisestä ei ole ammattiliitoilta mihinkään karannut.
Lue lisää maanantain Kalevasta!