Kesällä television katselu jää vähälle, mutta hiljattain silmiin sattui Mtv3:lla esitetty Hannu Karpon parikymmentä vuotta sitten tekemä, ampumaradan luvan oikeuskäsittelyä koskeva juttu Turusta.
Valituskierteen päätteeksi ylin oikeusaste päätti asiantuntijalausuntojen perusteella kieltää radalla haulikkoammunnan, koska se oli vaaraksi kaukana liitäville lentokoneille. Kiväärillä ja pistoolilla ampumista asiantuntijat eivät sen sijaan pitäneet lentoliikenteelle vaarallisena.
Yhdessä lausunnossa todettiin jutun mukaan, että haulikolla ammuttu laukaus on tappava 300 metriin saakka. Hiemankin ammuntaa tunteva tietää, että radalla käytettävien patruunoiden haulit eivät lennä muutamaa kymmentä metriä kauemmas.
Karpokin näytti tämän televisiossa oikein kädestä pitäen: toimittajaa ja seuran vetäjää ammuttiin selkään. Takkeihin kiinnitettyjä taulujakaan lyhyeltä matkalta osuneet muutamat haulit eivät edes läpäisseet. Oikeus oli kuitenkin puhunut: haulikkoammunta kiellettiin ja sen myötä radan muukin toiminta loppui. Jutun mukaan se on nyt pajukoiden vallassa.
Mitä yhdestä ampumaradasta? Eipä juuri mitään, mutta se on surkuhupaisa esimerkki päätöksenteosta, jossa maalaisjärki saa väistyä. Valitettavasti näitä ratkaisuja pulpahtelee aika ajoin.
Jokelan ja Kauhajoen koulusurmien myötä alettiin vaatia kiivaasti aselain tiukentamista, vaikka todellisuudessa näillä järkyttävillä teoilla ja aseharrastuksella ei ollut mitään tekemistä keskenään. Rehellisten kilpailijoiden ja metsästäjien ohjaamiseen sekä valvomiseen pykälät olivat ennenkin riittävät.
Katastrofien laukaiseman julkisen paineen seurauksena lakia on nyt tiukennettu. Uudistuksen myötä pykäläviidakkoon on tullut kukkasiakin. Niillä tehdään tavallisten ihmisten elämä entistä mutkikkaammaksi ja kuormitetaan muutenkin ehtyviä viranomaisvoimia, mutta tuskin pysäytetään ainoatakaan yhteiskuntaa uhkaavaa häirikköä. Tämä joukko ei tuhlaa aikaansa lupien jonottamiseen.
Norjan käsittämättömän terroriteon pöly ei ehtinyt liioin laskeutua kun ensimmäiset alkoivat kysellä, onko Suomessakin alettava taas tiukentaa juuri uudistettua aselakia.
Ylen aamu-tv:n haastattelussa juontaja tivasi jo tarvetta sisäministeriön poliisiylitarkastajalta Robin Lardotilta. Viisaana virkamiehenä Lardot muistutti, että hiljattain sorvattuja uudistuksiakin aletaan vasta toteuttaa. Varovaisesti hän lisäsi, että eduskunnan päättäjät tietysti ratkaisevat, minkälaisiin muutoksiin on tarvetta.
Vakavien tapausten jälkeen kaikki kysymykset ovat oikeutettuja.
Kansainvälisten yhteyksien ansiosta tapauksia puimalla voidaan pyrkiä ehkäisemäänkin vastaavia terroritekoja.
Yhtä tärkeää on kuitenkin pitää jalat maassa, eikä lähteä kaiken touhotuksen keskellä sorkkimaan esimerkiksi lakeja, joilla ei ole lainkaan yhteyttä koko tapahtumiin.
Ampuma-aselain muutokset on vain yksi esimerkki, miten yleinen mielipide voi alkaa ohjata yhteiskunnan päätöksentekoa nopeasti ja oudolla tavalla.
Vastaava ilmiö ja kova kohu oli parikymmentä vuotta sitten laskeumista. Ensimmäisten metsätuhojen ilmettyä alettiin vaatia ilmanlaadun mittareita. Asemia myös perustettiin - nyt niiden tarvetta ei enää taida tiedostaa kukaan.
Ennen mittauksia syyllinenkin oli hyvin tiedossa ja laineet löivät korkealle. Myöhemmin paljastui, että Kuolan ohella suuri aiheuttaja metsätuhoihin löytyi liiankin läheltä: supisuomalaiset pakkaset.
Nyt ilmastosta ollaan huolissaan - ja tietysti erimielisiä maailmanlaajuisesti. Mikähän lopputulema ilmaston muutoksesta on vuosikymmenien päästä?
Ikävien tapahtumien väitetään synnyttävän aina jotakin parempaa. Tunnekuohuissa tehdyt ratkaisut eivät kuitenkaan ole yleensä kovinkaan kestäviä.
Tiukennuksia vaativat käyttävät sekasortoa myös sumeilematta hyväksi. Aselaki on tästä oikein malliesimerkki.