Ahvenanmaan kansainvälinen asema on saamassa uutta hahmoa. Rauhanromantiikalla koristellun kiiltokuvan takaa alkaa paljastua karu historiallinen todellisuus. Aseettomaksi moneen kertaan julistettu saariryhmä ei ole vapautunut sodan uhasta. Aina kun Itämerellä on ollut aseellista jännitettä, asevarustuksista riisuttu Ahvenanmaa on aseistettu uudelleen.
Ahvenanmaan alkuperäinen demilitarisointi sovittiin Pariisissa 1856 Krimin sodan päätteeksi. Sopiminen tarkoitti sitä, että Venäjä alistui Englannin ja Ranskan tahtoon ja lupasi, ettei linnoita saariryhmää. Ensimmäisen maailmansodan aikana Venäjä alkoi kuitenkin rakentaa sinne taisteluasemia.
Ahvenanmaan lisäksi muitakin Suomen sotilaallisia ongelma-alueita on yritetty demilitarisoida. Vuoden 1920 Tarton rauhansopimus velvoitti Suomen hankkimaan kansainvälisen takuun Suursaaren puolueettomuudelle ja Neuvosto-Venäjän tukemaan tätä pyrkimystä. Mitään sellaista ei näytä tapahtuneen.
Maailmansotien välillä, talvisodan, välirauhan ja jatkosodan aikana Suomi ja Neuvostoliitto miehittivät Suomenlahden saaria vuorotellen ja välillä ne olivat aseistamattomia. Jatkosodan lopussa Suomi torjui Saksan maihinnousuyrityksen Suursaarelle.
Ahvenanmaan aseettomuus uudistettiin 1921 Geneven sopimuksella. Siinä kahdeksan Itämeren rantavaltiota, Englanti ja Italia sopivat saariryhmän linnoittamattomuudesta ja puolueettomuudesta. Talvisodan alettua Suomi siirsi alueelle joukkoja ja alkoi linnoittaa saaria.
Talvisodan päätteeksi solmittu rauhansopimus vaikeni Ahvenanmaasta. Kesällä 1940 Neuvostoliitto vaati kuitenkin Suomelta sen linnakkeiden tuhoamista ja sopimusta saariryhmän asemasta.
Kahdenvälinen Ahvenanmaa-sopimus solmittiin lokakuussa 1940. Se pakotti Suomen tuhoamaan
alueen linnoitteet ja estämään muiden valtojen sotilaallisen tukeutumisen siihen. Sopimus ei mainitse alueen puolueettomuutta.
Viime syksynä ilmestyneessä teoksessa Historian kosto (Siltala 2015) julkaistu dosentti Kenneth Gustavssonin artikkeli muistuttaa Moskovassa tehdyn Ahvenanmaa-sopimuksen hyytävästä taustasta. Samaan aikaan kun Neuvostoliitto pakotti Suomen aloittamaan sopimusneuvottelut, puna-armeijan ylimmät esikunnat jo luonnostelivat hyökkäysoperaatioitaan Itämeren alueella.
Kaikkien näiden sotaliikkeiden ensimmäisenä vaiheena oli Ahvenanmaan valtaus. Hyökkäyssuunnitelmat vahvistettiin pari kuukautta ennen kuin Suomi ja Neuvostoliitto solmivat sopimuksen alueen demilitarisoinnista.
Suomi ja Venäjä laativat 1992 pöytäkirjan niiden välillä Neuvostoliiton romahduksen jälkeen voimassa olevista sopimuksista. Se vahvistaa, että vielä tänäänkin pätee syksyn 1940 Ahvenanmaa-sopimus, jonka rikkomista Neuvostoliitto valmisteli jo ennen sen voimaan astumista.
Geneven sopimus vahvistaa saariryhmän puolueettomuuden ja Suomen oikeudet alueeseen.
Moskovassa tehty Ahvenanmaa-sopimus ei mainitse puolueettomuutta. Se ei määrittele myöskään Suomen oikeuksia, vain sen velvollisuudet.
Ahvenanmaan aseman määrittelevät nykyisin Kansainliiton eräiden jäsenten kanssa tehty Geneven sopimus, jonka takaajaa ei enää ole, ja Neuvostoliiton kanssa tehty Moskovan sopimus jonka takaajaksi on tullut Venäjä.
Ahvenanmaan aseettomuudella ei ole kattavaa kansainvälistä takuuta, vain kahdenvälinen. Tässä asiassa Suomi on kahden kesken Venäjän kanssa.
Tilanne tasapainottuisi jos Geneven sopimus uudistettaisiin sen alkuperäisten allekirjoittajien ja niitä nyt yhdistävän kansainvälisen yhteisön kanssa. Emeritus-meppi Henrik Laxin ajatus Euroopan unionin asettumisesta Ahvenanmaan demilitarisoinnin takaajaksi on merkittävä avaus uuteen suuntaan.
Jos saariryhmä joutuu hyökkäyksen kohteeksi, Suomen olisi Geneven sopimuksen mukaan torjuttava hyökkäys ja ilmoitettava tapahtuneesta sopimuksen allekirjoittajien lisäksi Kansainliitolle, jolla ei enää ole osoitetta eikä puhelinnumeroa.
Moskovan sopimus ei vaadi Suomelta mitään sellaisessa tilanteessa, ja nyt tiedämme miksi. Moskovassa suunniteltiin sopimuksen rikkomista jo ennen kuin se oli tehty.
Neuvostoliiton lisäksi myös Saksa suunnitteli Ahvenanmaan valtausta, mutta vasta toisen maailmansodan loppuvaiheessa. Muutamat muutkin valtiot ovat voineet kaavailla sellaisia operaatioita.
On vaikea kuvitella, millaisten historiatietojen ja minkä logiikan varassa on voinut syntyä nykyisin vallalla oleva käsitys, että Ahvenanmaan demilitarisointi pelastaisi sen sotatoimien kohteeksi joutumiselta, vaikka aseita käytettäisiin muualla Itämerellä.
Jos Itämeren tilanne kiristyy, kaikki sen alueella toimivat sotavoimat yrittävät ehtiä ensimmäisenä Ahvenanmaalle. Sen demilitarisointi helpottaa hyökkääjän osaa.
Jukka Tarkka on valtiotieteen tohtori, vapaa tutkija ja kolumnisti.