Kolumni

Aseet tap­pa­vat – eivät ih­mi­set, jos he eivät saa niitä

Kulunut vuosi ei kuulunut monessa mielessä parhaisiin.

Kulunut vuosi ei kuulunut monessa mielessä parhaisiin. Oikeastaan se oli niin huono, että ensi vuodesta täytyy tulla parempi, tai sitten vasta huonosti menee.

Täällä meillä vuodesta teki huonon loppua kohti kasvava epävarmuus. Yt-neuvottelut ja irtisanomiset seurasivat toistaan sekä isoilla että pienillä työpaikoilla.

Toinen vuotta leimaava piirre oli väkivaltaisuus ja hirveät ampumalla tehdyt joukkosurmat.

Karmean vuoden huipensi erityisen järkyttävä koulusurma vain pari viikkoa sitten.

Amerikkalaisnuorukainen Adam Lanza meni ampumaan 28 ihmistä Newtownin pikkukaupungissa Connecticutissa. Erityisen kauheaksi teon tekee, että 20 murhatuista oli pieniä lapsia.

Suomessakin tehtiin keväällä hirmutyö, kun Hyvinkäällä nuorukainen ammuskeli talon katolta kohti ravintolan edustalla olleita ihmisiä. Kaksi sai surmansa ja seitsemän haavoittui.

Nyt viimeistään pitää olla selvää, että aseiden saatavuutta rajoitetaan sekä Suomessa että Yhdysvalloissa. Molemmissa ampuma-aseiden hankinta on aivan liian helppoa. Tietysti aselakeja pitää tiukentaa monissa muissakin maissa.

Yhdysvalloissa aseita voi ostaa suuriin piirtein yhtä helposti kuin leipää marketista. Maassa toimii aselakien vapautta ajava erittäin vaikutusvaltainen järjestö NRA, National Rifle Association (kansallinen kiväärijärjestö).

Järkyttävää oli muuten huomata, että sillä on Suomessakin oma yhdistyksensä. Onneksi se on hyvin pieni ja sellaisena toivottavasti myös pysyy.

Yhdysvalloissa järjestö malttoi pitää vajaan viikon taidepaussia tapahtuman jälkeen ja julkisti ratkaisunsa kouluammuntoihin: ainoa tapa pysäyttää aseistettu paha tyyppi on varustaa hyvät tyypit aseilla.

Ratkaisumalli johtaisi täydelliseen kaaokseen muutenkin holtittomassa maassa. Jos kaikki niin sanotut isänmaan puolustajat saisivat aseet käsiinsä, epäilyttäviä kouluampujia alkaisi ilmaantua joka paikkaan, ja viattomia ruumiita tulisi.

Meillä Suomessa aseiden puolustajat eivät ole aivan yhtä kaheleita. Silti he toistavat vastuutonta mantraansa, että aseet eivät tapa, vaan ihmiset aseen takana.

Siihen voi vastata: aseet kyllä tappavat; ihminen ei voi tappaa, jos hän ei voi saada niitä aseita.

Ampuma-aseella varsinkin usean ihmisen tappaminen on paljon helpompaa kuin keittiöveitsellä, vaikka sitäkin tietysti tapahtuu aivan liikaa.

Asehullussa Amerikassa on Newtownin jälkeen alkanut lisääntyä ajattelu, että sielläkin voitaisiin rajoittaa aseiden saatavuutta. Se on tervetullut suunta.

Jokelan koulusurmaaja Pekka-Eric Auvinen, Kauhajoen koulusurmaaja Matti Saari, Sello-kauppakeskuksessa surmatöitä tehnyt Ibrahim Shkupolli ja Hyvinkäällä ampunut Eero Hiltunen saivat kaikki ampuma-aseita ilman suuria ponnisteluja.

Jos aselaki olisi ollut paljon paljon tiukempi, varmasti ainakin suuri osa hirmuteoista olisi jäänyt tekemättä.

Vapaan aselain kannattajat sanovat myös, että etupäässä nuorten miesten tekemien surmien syihin täytyy puuttua jotta tulevat tapaukset ehkäistään ennalta. Aselakien kiristykset eivät heidän mukaansa estä surmia.

He ovat siinä aivan oikeassa, että syihin täytyy puuttua tehokkaammin. Vaikka saisimme kuinka loistavasti ennaltaehkäisevään mielenterveystyöhön lisää resursseja ja toiminnan muutenkin huipputehokkaaksi, menisi vuosia ennen kuin tuloksia ilmaantuisi.

Aikaa ei ole odotettavaksi. Hyvinkään tapaus oli Suomessa viimeinen varoitusmerkki ja Newtown muualla maailmassa.

Muita keinoja ei ole kuin aseiden saatavuuden täydellinen kiristäminen. Niin on tehtävä siitä huolimatta, että metsästäjät ja niin sanotut kunnolliset aseharrastajat tulevat kärsimään.

Se on valitettavaa, mutta kakkua on mahdotonta syödä ja säästää samalla kertaa.