Nykyajan ihmiset elävät kovissa ristipaineissa. Pitäisi suoriutua ja pärjätä sekä välittää ja kantaa huolta. Jouluna ristipaineet hellittävät hetkeksi, ja kestävät arvot saavat sijan ihmisten mielissä ja sydämessä.
Suomi on yleismaailmallisesti homogeeninen maa. Omintakeinen kieli, syrjäinen sijainti, vahva kansallinen kulttuuri, korkeatasoinen koulutusjärjestelmä sekä ulkomaalaisten vähäinen määrä ylläpitävät yhteenkuuluvuuden tunnetta ja kansallista identiteettiä. Myös hyvinvointiyhteiskuntaan sisältyvä, välittämiseen perustuva arvopohja ja tasainen tulonjako ovat vaikuttaneet siihen, että yhteiskunnalliset ja poliittiset ristiriidat ovat Suomessa olleet suhteellisen vähäisiä.
Suomi on vauraampi kuin koskaan ennen. Maan bruttokansantuote on nyt kaksi kolmasosaa suurempi kuin laman pohjalukemissa 1992. Yhteiskunnan tarjoamat hyvinvointipalvelut ovat absoluuttisesti ja suhteellisesti laajempia kuin koskaan ennen. Työehtosopimuksissa määritelty vuosityöaika on lyhyempi ja lomat pitempiä kuin koskaan ennen.
Suomi ei ole pystynyt ratkaisemaan suurtyöttömyyden ongelmaa 12 vuodessa. Se on maan pahin vitsaus, mutta työttömienkin toimeentulo on pystytty takaamaan. Työttömyysturvajärjestelmää ei ole purettu. Suomalaiset ovat myös joutuneet maksamaan valtionvelasta korkoja lamasta lähtien jo noin 50 miljardia euroa. Rahaa siihen on uponnut noin puolitoista kertaa valtion budjetti - ja se on poissa muista hyvinvointipalveluista.
Makrotason hyvistä näkymistä huolimatta tuntuu siltä, että monet yksilötason ongelmat eivät vähene, vaan ehkä jopa lisääntyvät.
Esimerkiksi avioerojen määrä, nuorten juopottelu sekä huumerikollisuuden kasvu ovat oireita jostakin. Pahoinpitelyt ja väkivalta saavat yhä raaempia muotoja, ja surmiin syyllistyvät teini-ikäisetkin. Kuolleita vanhuksia eivät kaipaa omaiset sen paremmin kuin sosiaaliviranomaisetkaan. Ihmiset eivät välitä toisistaan kuten ennen vanhaan.
Olisi liioiteltua väittää näiden oireiden perusteella, että yhteiskunta menee väärään suuntaan. Suomi pärjää hyvin maailman maiden joukossa. Jotakin on kuitenkin vinossa, kun elin- ja koulutustason noususta huolimatta yleinen välinpitämättömyys kanssaihmisiä kohtaan ja yksilötason pahoinvointi lisääntyvät sekä saavat uusi, rankkojakin ilmenemismuotoja.
Jotain outoa on myös siinä, että itsenäisyyspäivänä protestoivat nuoret näkevät aiheellisiksi syyttää loisiksi ihmisiä, jotka maksavat veroina heidän koulutuksensa, opintotukensa ja terveydenhoitonsa. Linnan juhlissa oli mukana myös veteraaneja, jotka turvasivat huppupäisille protestointioikeuden.
Johtuuko kehitys jostakin koko yhteiskuntaa ravistelevasta arvomurroksesta tai suoranaisesta arvotyhjiöstä ja mikä osuus siihen on taloudellisen tehokkuuden tavoittelulla? Yksittäisten ihmisten pitäisi pystyä työssä aina vain parempiin suorituksiin. Perheiden kuuluu menestyä elintasokilvassa naapureiden, sukulaisten ja tuttavien kanssa. Koululaisilta odotetaan vanhempia parempia suorituksia. Jääkö kaiken suoriutumisen keskellä riittävästi aikaa välittää läheisistä ja miettiä elämän suuria arvoja? Eivätkö vanhemmat ehdi puhua riittävästi lastensa kanssa?
Jouluvalmistelut vain lisäävät suorituspaineita. Tohina katkeaa kuitenkin kuin veitsellä leikaten aattona, ja koko maa rauhoittuu ja hiljentyy joulun suuren sanoman ja arvojen äärelle. Jouluun sisältyy uskomaton määrä välittämistä, läheisyyttä, huolenpitoa, huomaavaisuutta ja lähimmäisenrakkautta.
Perheet kokoontuvat yhteen. Omaiset pitävät yhtä. Naapurit ja tuttavatkin muistavat toisiaan. Kiire saa jäädä. Lähes koko suomalainen yhteiskunta tunnustaa omikseen jouluun liittyvät arvot ja haluaa kunnioittaa niitä.
Mutta miksi vain jouluna? Ehkä yksilötason pahoinvointikin helpottaisi, jos välittämistä, huolenpitoa ja rauhoittumista ei lokeroitaisi vain muutamaan sydäntalven pimeimpään päivään.