Oulun kaupunginteatteri: Sotahevonen. Arto Paasilinnan romaanin dramatisointi Tommi Auvinen ja Janne Auvinen. Ohjaus Tommi Auvinen. Lavastus Maija Tuorila. Puvut Pirjo Valinen. Valot Matti Helske. Äänet Kari Koret. Rooleissa. Lasse Karkjärvi, Mikko Leskelä, Timo Reinikka, Tommi Rantamäki, Anneli Juustinen, Pentti Korhonen, Aki Pelkonen, Hannu Pelkonen, Riina Uimonen. Heikki-hevosen nukettajat Inka Autio, Antti Karjalainen, Tuomas Kumpulainen. Hanuristi Tommi Kärki. Suuri näyttämö 15.10.
Sotaintoilijat ja tosikot älkööt vaivautuko! Jatkosotatalveen 1942 sijoittuva Arto Paasilinnan Sotahevonen kyseenalaistaa sodan mielekkyyden kääntämällä vakoiluoperaation Keystone-komedian tyyppiseksi sekä samalla syvää humanismia ja pasifismia tiukkuvaksi antisankaritaruksi.
Ryssät on ryssitty ja sakemannit jäätyvät Pohjan pakkasissa Sieg Heil -koomaan. Sotahevonen kertoo kahden kyseenalaisesti kurantin neukkudesantin odysseiasta takalinjaan Kainuun selkosille Paasilinnan monitahoisella huumorilla höystettynä. Ja se nauru on yhtä vinoa kuin Hitler-malliin rajatut hammasharjaviikset. Paasilinna potkii ja hirnuu.
Sotahevosen ohjaajana vierailee Tommi Auvinen, joka teki saman tempun jo Tampereen Teatterissa. Auvinen pitää Sotahevosen tiukasti valjaissa. Oulun suuri näyttämö on TT:n lavaa rutkasti avarampi.
Ratkaisu on tuoda tapahtumat keskelle, oikein lattiaan maalattuun ampumataulun polttopisteeseen tai leikata liikettä strategisesti kentän yli vaikkapa juoksuttamalla porukkaa näyttämön halki oikeassa nollassa sijaitsevaan puhelimeen.
Auvinen uskaltaa myös liioitella. Esimerkiksi silloin kun nimismiesreppana (Timo Reinikka) ja lentäjäluutnantti Gennadi Savolenko (Mikko Leskelä) juovat kahvia ihan kylki kyljessä. Juuri tätä intiimimmäksi ja suppuun actionia ei voi viedä.
Keystone-komediassa poliisit eivät kovasta tohinasta huolimatta nappaa takaa-ajettuja. Perässä pysyvät myös Ristijärven nimismies ja Ryhmä Susi. Piukat paikat on vain pari kertaa.
Näytelmän agentit, desantit Vasili Kunitsin (Lasse Karkjärvi) ja Savolenko (Leskelä), ovat veijareita ja pyhimyksiä. Kirjailija Paasilinna kuvaa lähes poikkeuksetta onnistujia, tässä tapauksessa komediallisesti ilman omia ansioitaan eli vahingossa selviytyjiä. Tuurilla mennään, mikä lisää esityksen karnevalistisuutta ja maagisen realismin tuntua.
Eläköön Karkjärvi ja Leskelä! Mikko Leskelä on löytänyt sisäisen heikki kinnusensa. Hetkittäin hän jopa näyttää Kinnuselta. Leskelästä kuoriutuu huikea tilannekoomikko. Tyyppi tulostuu hänellä ilmeissä ja äänessä.
Lasse Karkjärvi näyttelee koko olemuksellaan ja sydämellä. Hänellä on loistava nyanssien taju ja kyky välittää tunteita. Pienen näyttämön vastakappale Rikos ja rangaistus vetää hevillä, Sotahevosessa leijuu vieno Metsäkukkia-nostalgia.
Sotahevosessa on tilaa näytellä. Kaikille ensemblen jäsenille riittää useita tehtäviä. Tiimi seisoo tarinan takana eikä esitys sorru slapstickiin, yliampuvaan törmäilyyn. Vierailijalla Tommi Rantamäellä on bravuurinsa bensanmyyjänä ja juoppohulluna Aarettina.
Anneli Juustinen hehkuu intohimoisen apteekkarina, jonka mielestä on ihanaa puhua farmasiasta.
Hannu Pelkonen lihallistaa pirullisen änkyrän korpikommunistin ja Juustinen verenhimoisen kuppariemännän hersyvän tosikosti.
Aki Pelkonen, Pentti Korhonen ja Riina Uimonen näyttävät kyntensä useiden nopeasti personoitujen tyyppien kautta. Uimonen riipaisee etenkin 35-vuotiaana apteekkarin sisäkkönä Elsenä. Kiertävän kertojan käyttö toimii jouhevasti. Se sopii menevään tarinaan. Iltanuotiofiilistelyjen, operaatiokeskuksen pähkäilyjen, apteekkikurtiseerauksen ja hevosmarkkinoiden taustalla kyse on road moviemaisesta tietarinasta.
Sotahevonen ei olisi mitään ilman viisasta Heikki-hevosta, kovia kokenutta rintamasankaria, joka on esityksen pasifismin airut. Yleisö ostaa Heikin heti lemmikikseen. Onneksi Heikki ei sentään ponkaise esityksen tähdeksi.
Maija Tuorilan mäntyteemalle rakentuva elementtilavastus toimii.
Mutta auts, kuinka vahvan déjà vu -elämyksen ratkaisut tuottavat Rovaniemen Teatterin Thalia-palkitun Leiri maailman laidalla -esityksen ja Sampo Pyhälän Illusion-palkitun lavastuksen nähneelle. Taustalle projisoidut Puolustusvoimien uutiskatsaukset ovat äärettömän kiinnostavia.
Pirjo Valisen puvustus edustaa persoonallisesti tulkittua ajankuvaa. Se on täynnä löytöjä. Univormujen kirjo sitoo aatteet vaatteisiin. Paasilinnan pasifismi näyttäytyy näytelmässä nauruna ääri-ideologioille.
Neuvostokansalaisen ja lentäjäluutnantti Gennadi Savolenkon takki kääntyy helposti saksalaisen upseerin vastaavaan. Toinen puoli kuoriutuu jälleen esiin korpikommunistin saunassa, kun vähän pintaa rapsuttaa.
Muutamalla repliikillä ja muilla vihjeillä Paasilinnan tekstille tarjotaan verrokiksi Linnan Tuntematonta sotilasta. Kunitsin ja Savolenko seisovat apteekissa pommituksen aikaan asennossa kuin Lehto, Määttä ja Rahikainen kovennettua kummulla ilmahälytyksen iskiessä.
Kaiken kaikkiaan Sotahevosen tulkinta on siunatun kirkas.
Ja rakkaus voittaa. Jos ei jumalan tai isänmaan niin aina romanttinen sellainen.