Osakesäästäjät ovat Ruotsin tavoin myös Suomessa päättäneet ryhtyä avoimesti vastustamaan optioita. Piensijoittajia edustava Osakesäästäjien keskusliitto on tehnyt päätöksen kriittisestä suhtautumisesta optioihin. Niinpä osakesäästäjät suunnittelevatkin optioita vastustavien puheenvuorojen pitämistä kaikkien merkittävien pörssiyhtiöiden kevään yhtiökokouksissa.
Yritysten johdon palkitsemiseksi ja avainhenkilöiden sitouttamiseksi tarkoitettuja optioita arvostellaan, koska niitä pidetään saajilleen suhteettoman anteliaina. Sitouttajiksikaan optioista ei vastustajien mukaan ole. Etuja kuitanneiden optiomiljonäärien muistutetaan helposti jättävän yrityksen ja ryhtyvän harrastamaan jotakin muuta.
Optioista ei kuitenkaan päästä, sillä niistä on muodostunut kansainvälisissä yrityksissä avainhenkilöiden pitkäaikaisen palkitsemisen yleisin muoto.
Yhtä varmaa on, että optioiden arvostelu jatkuu, mistä myös optiokeskustelussa käytettävät sanankäänteet kertovat. Optiotuloista ei puhuta palkkioina tai ansaittuna palkkatulona, vaan esimerkiksi optiomiljonääriksi Suomessa tullaan yleisesti rahastamalla.
Käytännössä optioiden arvostelu nojaakin vahvasti tunteisiin eikä niiden moittijoilla aina ole ollut näkemyksilleen tiukkoja asiaperusteita.
Keskustelun syventäminen on kuitenkin mahdollista, sillä optioista on ilmestynyt juuri lyhyt, mutta seikkaperäinen käsikirja, Optiot - onni vai onnettomuus (WSOY 2003).
Kirjan asiatieto on taattua. Sen ovat kirjoittaneet valtaosan Suomen optio-ohjelmista laatinut Erkki Helaniemi, Oulun yliopiston laskentatoimen professori Juha-Pekka Kallunki sekä yritysten arvonmääritykseen erikoistunut Jaakko Niemelä.
Asiantuntijakolmikko tarjoaa vankkaa tietoa käsittelemällä optioita sekä yritysten omistajien että saajien kannalta sekä valottamalla niiden käyttökelpoisuutta yritysten kannustinjärjestelmänä.
Tekstin huomaa heti ammattilaisten laatimaksi, siksi seikkaperäisesti ja havainnollisesti se perehdyttää optioiden maailmaan.
Kriittisen optiokeskustelun päättäjäksi kirjasta ei kuitenkaan ole. Senkin sivuilta saa vahvistusta siitä, että perusteluilla optioiden puolesta tai niitä vastaan on puolensa ja että niiden välimaastoonkin asettuvat näkemykset ovat ymmärrettäviä.
Kännykkähuuma
toi huikeat optiotulot
Ensimmäiset optiomiljonäärinsä Suomi sai 1990-luvulla teknologiayritysten huikean arvonnousun myötä. Yhtiöiden osakkeiden hinnat karkasivat maailmanlaajuisen kännykkähuuman mukana, jolloin myös avainhenkilöiden optiotulot kasvoivat kaiken kansan hämmästeltäväksi.
Vähemmälle sen sijaan on jäänyt syvällisempi keskustelu optiojärjestelmistä, joihin yritykset ovat päätyneet ja joita ne ovat rakentaneet tavanomaisten kannustinjärjestelmien täydennykseksi. Optiojärjestelmien perusta on vankka; ne on tarkoitettu sitouttamaan avainhenkilöt yritykseen ja huolehtimaan yrityksen omistaja-arvon pitkäjänteisestä kehittymisestä.
Juuri omistajat päättävät yrityksissä optioista. Suomalaisen käytännön mukaan päätökset tehdään yhtiökokouksessa.
Optiotuloista yli
puolet verottajalle
Saajiensa lisäksi optiot ovat muodostuneet erityisen mieluisiksi myös yhteiskunnalle. Suomessa saajilleen tulevista optiotuloista verottaja napsaisee näet aina hyvinkin yli puolet.
Optioiden suosio perustuu osaltaan siihen, ettei niistä makseta liikkeellelaskun yhteydessä veroja sen paremmin kuin eläkevakuutusmaksujakaan. Verottaja astuu vasta kuvaan mukaan, kun optiot myydään. Silloin optiotulot ovat palkkatuloa.
Erityisesti vahvasti kehittyneiden teknologiayritysten osakkeiden kursseihin sidotut optiot ovat osoittautuneet anteliaiksi, niimpä myös verottajan saama potti on muodostunut ennakoimattoman suureksi. Politiikan puolelta optioiden arvostelijoita ei olekaan löytynyt, sillä verorahoille on aina käyttöä.
Saaja sitoutuu vain saamaan optiotuloja
Suomalainen käytäntö on, että optiot annetaan yleensä vastikkeetta. Siksi päätös niiden vastaanottamiksi on ollut helppoa. Optionsaaja on vain vastaanottanut mahdollisuuden ja oikeuden merkitä yhtiön uusia osakkeita tiettyyn hintaan tiettynä aikana.
Käytännössä optionsaaja on sitoutunut ainoastaan saamaan optiotuloja, mikäli yhtiön osakekurssi antaa aikanaan siihen mahdollisuuden.
Järjestelmään kuuluu, että ehdot ja erityisesti merkintähinta pyritään määrittelemään niin, että optioilla on edullista merkitä osakkeita tai ne voi myydä yhtiön osakkeista kiinnostuneille.
Suomessa jälkimmäinen vaihtoehto on muodostunut maan tavaksi. Optioiden haltijoista ei ole ainakaan suoraan tullut yhtiöiden osakkeiden merkittäviä omistajia, vaan suomalaisen myyntikäytännön vuoksi juuri sananmukaisesti optiorikkaita. Jos osakkeita on merkitty, ne on ostettu myöhemmin suoraan pörssistä. Verotuksen ohjaama käytäntö lienee yksi optiojärjestelmän arvostelun syistä.
Vaikka asiantuntijakolmikon kirja riisuu tehokkaasti optiojärjestelmiin liittyvää salamyhkäisyyttä, toisaalta se myös tukee optioiden arvostelijoiden tuntoja. Optioiden kautta syntyneet tuotot tekijät myöntävät jossain tapauksessa muodostuneen "erittäin korkeiksi".
Optioista kuitenkin päättävät aina yrityksen omistajat ja halutessaan he "voisivat optioita laatiessaan määrittää maksimikurssin, jonka ylittävältä osalta ei enää tuottoa tule".
Juuri tämän enempää asiantuntijakolmikko ei kuitenkaan anna arvostelijoille myöten.