KATSO KUVAGALLERIA
. Vanhoillislestadiolaisuus korostaa Jumalan sanaan perustuvia pysyviä arvoja, mutta yhteiskunnallisesta kehityksestä ei olla eristyksissä. Naisten koulutustason nousu ja siirtyminen työelämään näkyvät perhe-elämässä.
Muhoksen Suviseuroilla kristillisistä perhearvoista alustanut Reisjäven opiston entinen rehtori Aarno Haho myöntää, että yksi arvo on aikojen saatossa muuttunut. Muutama vuosikymmen taaksepäin miestä vielä pidettiin perheen päänä. Nyt on toisin.
"Nykyään erityisesti nuorissa perheissä korostetaan yhteistyötä", Haho sanoo.
Vanhoillislestadiolainen Helena Sulkala on onnistunut yhdistämään kouluttautumisen, työn ja suuren perheen. Hän on professori ja seitsemän pojan äiti - sopii hyvin tiedenaiselle, jonka alaa on suomenkieli.
Myös yliopistouran ja suurperheen yhdistäminen on sopinut hyvin, vaikka välillä on ollut raskasta. Pelkäksi kotiäidiksi hänestä ei olisi ollut, vaikka hän kotiäitejä kunnioittaakin. Toisaalta pelkkä uraputkikaan ei olisi tullut kysymykseen.
"Nuorena sitä jaksaa, enää ei jaksaisi", Sulkala sanoo. Hän oli 33-vuotiaana tohtoriksi väitellessään jo kuuden lapsen äiti. Lapsia on tullut sitä mukaa, kun oppiarvo on kohonnut ja virkaura edennyt.
Ajankäyttö on täytynyt pakostakin järjestää tehokkaaksi. Kun lapset olivat pieniä ja ura alussa, hän ei tuonut töitään kotiin.
"Oli kaksi elämää. Muutuin kotiovella kotiäidiksi. Ei se helppoa ollut, muttei tullut oloa, että jompikumpi olisi rasitus. Molemmat ruokkivat toisiaan.
Oli onni, että Sulkalan perhe kykeni palkkaamaan kotiapulaisen, joten pojat ovat saaneet kasvaa kodin turvassa, vaikka vanhemmat ovat töissä käyneetkin.
Tasa-arvoinen koti
Sulkala meni leskeksi jäätyään toistamiseen naimisiin. Perheet ovat olleet tasa-arvoisia; molemmat aviomiehet ovat osallistuneet kodin- ja lastenhoitoon. Mies otti suuren vastuun pienistä pojista, kun Sulkala 80-luvulla hoiti vuoden virkaa Ruotsissa ja pääsi kotiin vain viikonlopuiksi.
Sulkala myöntää, että miehen asenteet vaikuttavat, mutta painottaa, että perheen tekevät valintansa oman tilanteensa pohjalta. Monet naiset jäävät tietoisesti kotiin, mutta miehetkin ottavat vuorotteluvapaita lapsia hoitaakseen. Usein vanhoillislestadiolaiset naiset etsivät koulutuksen ja ammatin, kun lapset ovat kasvaneet riittävän isoiksi.
Vanhoillislestadiolaisuuteen liittyvän äitiyden kutsumuksen sijasta Sulkala korostaisi mieluummin perhettä. Missään nimessä naista ei estetä opiskelemasta tai lähtemästä töihin.
Sulkala painottaa, että vanhoillislestadiolaiset reagoivat yhteiskunnallisiin muutoksiin. Niistä asioista puhutaan, jotka kulloinkin ovat ajankohtaisia.
Tällä hetkellä mielen päällä ovat rikkonaiset perheet ja lisääntyneet avioerot. Vanhoillislestadiolaiset ottavat vakavasti vihkikaavan sanat "kunnes kuolema teidät erottaa". Avioero ei ole vaihtoehto.
Haapaveden kirkkoherra Teuvo Ahon mukaan kyse on lisääntyneen hyvinvoinnin tuomasta vapauden tarpeesta. Kipeimmät ongelmat syntyvät, kun toinen väsyy. Hänen mielestään etenkin nuorten perheiden tulisi ajatella yhdessä kasvamisena aikaa, jolloin lapset ovat vielä pieniä.
Myös Sulkala painottaa lapsen etua. Toisaalta ketään pakoteta asumaan yhdessä henkensä kaupalla. Avio-ongelmiin saa hengellistä apua ja psyykkisiä sairauksia hoidetaan luonnollisesti lääketieteen keinoin.
"Sellainen lestadiolainen, joka on henkisesti terve ja rupeaa toisen henkeä uhkaamaan, ei ole enää uskovainen", Sulkala sanoo.
Outolintu ei juo viinaa
Sulkalan mielestä vanhoillislestadiolaisten suuret lapsikatraat ja ehkäisystä kieltäytyminen ovat ylikorostuneet yleisissä mielikuvissa. Hänen mukaansa mielikuvat ovat perua 1960-luvulta, jolloin ehkäisy ja abortti olivat yleisiä keskustelunaiheita Suomessa, ja lestadiolaiset joutuivat silmätikuiksi periaatteidensa vuoksi.
Itse hän ei ole kokenut vainoa tai vihaa. Muualla Suomessa yliopistopiireissä ennakkoluuloja saattoi kohdata ja kekkereissä huomata olevansa outolintu, kun ei juonut viinaa. Sulkala kiittää suomenkielen laitoksen avointa ja demokraattista ilmapiiriä, jossa jokainen on saattanut olla oma itsensä.
Lukuisat äitiyslomatkaan eivät olleet työnsaannin esteinä, sillä aiemmin töitä riitti kaikille. Toisaalta äitiysloma kesti vain kolme kuukautta. Nykyään mahdollinen raskaus voi vaikeuttaa työllistymistä, oli lestadiolainen tai ei.
"Se on yleensäkin naista syrjivää ja tasa-arvon vastaista", Sulkala sanoo.