Mainos

Arvo Kova Oy:n ki­vi­veis­tä­mös­sä vii­meis­tel­lään hau­ta­ki­vet huo­lel­li­ses­ti kä­si­työ­nä – ”Ki­ves­tä pystyy te­ke­mään juuri sen nä­köi­sen kuin omaiset ha­lua­vat”

Hautauspalvelut Arvo Kova Oy toteuttaa kaikki hautakiviin liittyvät työt suunnittelusta aina asennukseen ja huoltoon asti.

Ismo Tapio viimeistelee työkseen hautakiviä omaisten toiveiden mukaisiksi.
Ismo Tapio viimeistelee työkseen hautakiviä omaisten toiveiden mukaisiksi.

Iin kiviveistämön Ismo Tapio on kumartunut tumman hautakiven ylle pensseli ja lehtikultapaperi kädessään. Hän tekee hautakiven tekstikaiverrukseen kultauksia. Kun lehtikulta on paineltu kaiverrukseen, ylimääräinen kulta poistetaan.

Tapio puhaltaa kaiverrukseen ja hetken aikaa hautakiven ympärillä leijuu kultapölyä. Sileään hautakiveen jää kaunis, kultainen nimi.

Iin kiviveistämössä toteutetaan hautakivien valmistelu ammattitaitoisesti ja huolellisesti. Kaikki hautakivet on suunniteltu yhdessä omaisten kanssa.

”Me teemme hautakivien viimeistelyn käsityönä. Tänään työpäivään on kuulunut myös hautakiven suunnittelu asiakkaan kanssa Iin hautaustoimistossa”, Iin kiviveistämön yrittäjä Veli-Matti Kova kertoo päivästään.

Kiviveistämö on osa Hautauspalvelut Arvo Kova Oy:n toimintaa. Arvo Kova palvelee hautausasiakkaita Oulun keskustassa, Iissä, Kempeleessä ja Oulunsalossa. Hautaustoimistoissa autetaan omaisia jo kolmannessa sukupolvessa.

Hautakivien valmistelu tehdään käsityönä huolellisesti ja tarkasti.
Hautakivien valmistelu tehdään käsityönä huolellisesti ja tarkasti.

Hautakiven suunnittelu tehdään yksilöllisesti

Keväisin kiviveistämön tiloissa on kymmenittäin hautakiviä odottamassa asennusta. Osa hautakivistä odottaa vielä kaiverruksia, tekstityksiä tai viimeisiä koristeitaan.

”Jos kevät etenee tähän malliin, uskoisin, että asennukset voidaan aloittaa tänä vuonna toukokuussa. Kevät on meille kiireisintä aikaa, sillä monet tilaavat hautakiven juuri kesän kynnyksellä”, Kova kertoo.

Veli-Matti Kova on huomannut, että ihmisillä on erilaisia tapoja etsiä sopivaa hautakiveä poismenneelle läheiselleen.

Moni omainen käy kiertelemässä hautausmaita ja katsomassa, minkälaisia kivivaihtoehtoja on olemassa. Usein omaisilla on hautaustoimistoon tullessaan jo mielessä, minkälainen hautakivi on mieleisin.

Veli-Matti Kova valmistelee hautakivet asennusvalmiiksi kiviveistämössä. Hautauspalvelut Arvo Kova Oy:n kivimateriaali tulee Loimaan Kiveltä kiviveistämölle, jossa hautakivi valmistellaan ja viimeistellään.
Veli-Matti Kova valmistelee hautakivet asennusvalmiiksi kiviveistämössä. Hautauspalvelut Arvo Kova Oy:n kivimateriaali tulee Loimaan Kiveltä kiviveistämölle, jossa hautakivi valmistellaan ja viimeistellään.

Hautakivet suunnitellaan 3D-suunnitteluohjelmalla, jonka avulla kivestä voidaan tehdä yksilöllinen. Suunnittelu voidaan tehdä joko paikan päällä tai esimerkiksi puhelimen tai sähköpostin välityksellä.

”Osa asiakkaistamme haluaa katsoa suoraan esitteestä sopivan hautakiven ja osa haluaa suunnitella käynnin aikana alusta alkaen vainajalle sopivimman hautakiven. Osa haluaa käyttää esimerkiksi paikallisen taiteilijan apua hautakiven suunnittelussa”, Kova kertoo.

Koristeilla ja kaiverruksilla saa persoonallisuutta hautakiveen

Jokainen hautakivi on yksilöllinen niin väriltään kuin tekstuuriltaan. Esimerkiksi erilaisilla hionnoilla ja louhinnoilla saadaan erilainen lopputulos. Vaikka musta on edelleen yleisin hautakiven väri, myös muut värit ovat kasvattaneet suosiotaan.

”Kivestä voi veistää monenlaista muotoa. Vaihtoehtoja on paljon: hautakivestä pystyy tekemään erilaisilla valinnoilla juuri sen näköisen kuin omaiset haluavat”, Kova sanoo.

Hautakiveen tehtävässä kaiverruksessa voi olla lähes mitä tahansa yksinkertaisesta kukkakuviosta esimerkiksi suurempaan maisemakuvaan.
Hautakiveen tehtävässä kaiverruksessa voi olla lähes mitä tahansa yksinkertaisesta kukkakuviosta esimerkiksi suurempaan maisemakuvaan.

Myös kaiverruksilla saadaan hautakiveen persoonallisuutta. Kaiverrukset tehdään Iin kiviveistämöllä hiekkapuhallustekniikalla.

”Usein hautakiviin sisältyy ensimmäiset kaiverrukset. Jos omaiset haluavat hautakiveen isompia kaiverruksia, niiden hinta katsotaan yksilöllisesti”, Kova kertoo.

Myös vanhojen hautakivien entisöinti onnistuu

Kun hautakivi on suunniteltu, tehty ja lopulta valmis, kiviveistämön miehet käyvät itse asentamassa hautakiven paikoilleen. Myös hautakiven oikaisu tapahtuu suoraan hautaustoimiston kautta.

Hautauspalvelut Arvo Kova Oy tekee myös vanhojen hautakivien entisöintiä ja huoltoa. Hautakiviä kunnostetaan yleensä kesäisin. Huollon aikana tekstitys kunnostetaan ja hautakivi puhdistetaan.

Hautakiveä voi yksilöidä myös erilaisilla koristeilla. Yleisimpiä hautakivikoristeita ovat linnut, ristit, kukat ja enkelit. Hautaustoimiston kautta voi tilata myös yksilöllisen pronssikoristeen esimerkiksi vainajalle rakkaan lemmikkieläimen kuvasta.
Hautakiveä voi yksilöidä myös erilaisilla koristeilla. Yleisimpiä hautakivikoristeita ovat linnut, ristit, kukat ja enkelit. Hautaustoimiston kautta voi tilata myös yksilöllisen pronssikoristeen esimerkiksi vainajalle rakkaan lemmikkieläimen kuvasta.

Hautakiven huolto on tärkeää, jotta kivi kestää hyvänä mahdollisimman pitkään. Kunnostuksen jälkeen kivestä tulee parhaimmillaan kuin uusi.

”Usein hautakivi puhdistetaan ja kunnostetaan, kun kiveen kaiverretaan uusi nimi. Näissä tapauksissa käymme aina omaisten kanssa läpi, onko kunnostukselle tarvetta.”

Varaa suunnitteluaika ja ota yhteyttä osoitteesta www.arvokovaoy.fi/toimipisteet.

Tutustu hautakivimateriaaleihin ja erilaisiin vaihtoehtoihin osoitteessa www.arvokovaoy.fi/hautauspalvelut/hautakivet/.

Hautauspalvelut Oulu A.Kova oy

Hautakivipäivät 12.-14.5.2022 klo 9-17

  • Yksilöllinen 3D-suunnittelu, laadukkaat materiaalit. Oikaisutakuu.
  • Hautakiven tai entisöinnin tilaajalle laadukas hautalyhty veloituksetta.
  • Tervetuloa tutustumaan, tarjoamme kakkukahvit!


Oulun Hautaustoimisto