Oulun OAJ:n paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Timo Kettusen erinomainen blogikirjoitus (Kaleva 16.9.) opettajien alati kasvavasta työtaakasta herätti minut pohtimaan nykyistä Oulun kaupungin alakoulujen arviointisysteemiä.
Kuudennen luokan opettajana olen velvoitettu seuraaviin arviointitehtäviin tämän lukuvuoden aikana: syksyllä kehityskeskustelu (30 minuuttia/oppilas), välitodistus, keväällä nivelvaiheen laajennettu arviointikeskustelu (30 minuuttia/oppilas) ja lukuvuositodistus.
Ennen kesää pidetään myös siirtokeskustelut tulevien seiskaluokkien opettajien kanssa.
Kaikkien näiden arviointikeskustelujen tärkeimmät sisällöt kirjataan muistiin Wilmaan. Lisäksi opettaja arvioi teettämällä perinteisiä kokeita, pari- ja ryhmäkokeita, suullisia kokeita, esitelmiä, tarkastamalla läksyjä ynnä muuta.
Myös oppilaat ovat velvoitettu arviointiin. Viimeisimpänä päätöksenä Oulussa syksyllä 2018 otetaan käyttöön itsearviointiin uusi työkalu nimeltä Qridi. Opettele sekin, on käsky käynyt.
Mitä tästä kasvaneesta arviointitaakasta on seurannut? Arviointi ja muut ulkopuolelta annetut tehtävät (esimerkiksi Move) työllistävät opettajia kohtuuttoman paljon. Tuntuu, että en enää tunnista ammattia ollenkaan siksi, mihin ryhdyin vajaa 20 vuotta sitten. Ajat toki muuttuvat ja koulu siinä ohessa, mutta tätä en ole kaivannut.
Opettajan työ on upea ammatti. Onneksi vuorovaikutus oppilaiden kanssa on edelleen erittäin palkitsevaa. Nyt työmme on saanut valitettavasti ominaispiirteitä, jotka vaikuttavat opettajien viihtyvyyteen, jaksamiseen ja motivaatioon. Viimeaikaiset muutokset muuttavat ajatukset välillä duurista molliin.
Meidän tavallisten opettajien mielipidettä ei ole kysytty. Enkä ole kuullut kertaakaan selkeää perustetta arviointimenetelmien lisäämiselle. Onko nykyinen määrä pedagogisesti ja tieteellisesti perusteltavissa? Vai onko syynä se, että innokas arvioinnin työryhmä on saanut myytyä ideansa päättäjille miettimättä, mistä on kyse ja mihin se johtaa.
Entä perusteet Qridin käytölle? Taustalla toimii kaupallinen yritys. Mikä on todellinen motivaatio?
Arviointia vaikeuttaa Oulun kaupungin peruskoulun opetussuunnitelma (2014). Kyseiselle asiakirjalle tulee pituutta 1 792 sivua täydennettynä paikallisilla linjauksilla. Jo pelkkä pituus tekee sen käytön erittäin hankalaksi. Onpa sinne jäänyt useita kirjoitusvirheitäkin.
Kerroin omille oppilaille, että meillä on syksyn kehityskeskustelun lisäksi keväällä oma arviointikeskustelu. Tästä seurasi spontaani huudahdus: ”Ei voi olla totta, taas lisää tätä!!” Tämä oli aito reaktio, enkä voinut olla kuin samaa mieltä heidän kanssaan. Myönsin keskusteluja olevan usein, mutta en itse mahda asialle mitään.
Kehityskeskusteluissa olen vuosien varrella aistinut monista vanhemmista turhautumisen tunteita, kun on vuodesta toiseen väkisin keksitty ja kirjattu oppilaalle tavoitteita Wilmaan.
Arviointi on saanut Oulussa perusteettoman ylivallan. Taakka vain kasvaa jään rätistessä jalkojemme alla.
Kyösti Rautio
luokanopettaja
Oulu
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.