Arvio: Su­den­ruu­su Rose kulkee koston polulla Katja Ketun ro­maa­nis­sa

Katja Kettu kirjoittaa verevällä kielellä alistetun naisen kasvavasta raivosta.

Romaani. Katja Kettu: Rose on poissa. WSOY 2018.

Rovaniemellä Pöykkölän kylässä kasvanut Katja Kettu (s. 1978) on kirjailija, jonka tekstit osuvat aina ytimeen, ensin satuttavat ja sitten parantavat. Kettu ei kirjoita koskaan mitään pikkusievää, vaan riisuu keisarilta viimeisenkin valheen rievun.

Rose on poissa -romaanissa Kettu on fokusoidumpi ja osuvampi kuin koskaan. Kettu on tehnyt taustatyöt Michiganiin Ojibwa-intiaanien ja suomalaissiirtolaisten maille sijoittuvaan teokseensa dokumentissa Fintiaanien mailla yhdessä Meeri Koutaniemen ja Maria Seppälän kanssa.

Lempi, intiaaninimeltään Pikku Käpälä palaa kotireservaattiinsa lähes 45 vuoden poissaolon jälkeen. Hänen suomensukuinen Ettu-isänsä on pitkän muistinmenetyksen jälkeen alkanut nähdä välähdyksiä vaimonsa Rosen, intiaaninimeltään Sudenruusun katoamisesta.

Lempi kohtaa palatessaan myös nuoruudenrakastettunsa Jim Harmaaturkin, jonka aikoinaan tunnisti polkukumppanikseen. Rujossa köyhyydessäänkin kotoisa reservaatti ei silti jäänyt Jimin ja Lempin lemmenpesäksi, sillä Rose-äiti halusi kouluttaa tyttärensä ja lähetti hänet sisäoppilaitokseen.

Myös Rose itse oli aikoinaan kyyditty keltaisessa linjurissa kirkon ylläpitämään sisäoppilaitokseen. Siellä hän ensimmäisen kerran kohtasi Weendigon, pahan hengen, jonka himo ei koskaan täyty.

Äidin, vaimon ja naisen on joskus muututtava sudeksi, kun mikään muu keino ei auta. Kun Weendigo ilmaantuu reservaattiin, merkitsee hänen Lempinsä ja muita tyttöjä alkaa taas kadota, Rose muuttuu sudeksi.

Stephen Kingin Rose Madderin tavoin Kettu kirjoittaa alistetun naisen kasvavasta raivosta, joka tietyn pisteen ylitettyään vaatii väistämätöntä kostoa. Ketun Rosella riittää kostettavaa myös kaltoinkohdeltujen fintiaanien puolesta.

Saarnaamatta ja taitavasti juonen sisään ujuttaen Kettu on kutonut Rosen tarinaan myös intiaaniliikkeen nousun 1970-luvulla ja Wounded Kneen tragedian.

Jännittävästi se rinnastuu Rosen ikikitkerän Helmi-anopin kokemuksiin Suomen Lapissa partisaani-iskujen aikaan.

Helmi-tyttönen ei ehtinyt väistää tarpeeksi nopeasti partisaanin luotia, ja pikkusisko kuoli hänen syliinsä. Rose on poissa on kunnianosoitus tytöille ja naisille, jotka ovat väsyneet väistelemään luoteja, seksuaalista vallankäyttöä ja nöyryytystä ja jotka ovat päättäneet muuttua susiksi ja purra ainakin korvan pois hyväksikäyttäjiltä ja heidän kätyreiltään.

Samalla se on myös kahden parin rakkauskertomus: suomensukuisen Eduard ”Ettu” Haverisen ja Sudenruusu Rosen sekä Lempi Pikku Käpälän ja Jim Harmaaturkin. Nämä onnensäkeneet tasapainottavat ja valaisevat romaanin muutoin synkkääkin synkempää tematiikkaa.

Kettumaiseen tyyliin myös aistillinen rakkaus ja naisen kahlitsematon seksuaalisuus kuvataan luovuuden lähteenä, jota ilman nainen muuttuu Helmi-anopiksi. Mustanhumoristinen Kettu rankaisee rakkaudetonta Helmiä aivokupalla, joka tekee hänestä pakostakin lihallisen naisen.

Romaanin tematiikkaa naisen elämäntaipaleen monenlaisista poluista tukee myös sen rakenne, sillä luvut on otsikoitu polkujen mukaan. Kerronta koostuu Rosen Lempille ennen katoamistaan vuonna 1973 jättämistä kirjeistä ja kirjeistä, jotka aikuinen Lempi nykyajassa lähettää Jim Harmaaturkille.

Katja Ketun ilmaisuvoimainen, verevä ja lappilaisista juurista ammentava kieli lumoaa ja viettelee. Myös trillerien ja dekkarien ystävät nauttivat sekä juonesta että kielestä.