Elokuvat Ikitie, Suomi/Viro/Ruotsi 2017. Ohjaus: AJ Annila. Käsikirjoitus: Antti Tuuri, AJ Annila ja Aku Louhimies perustuen Tuurin samannimiseen romaaniin. Kuvaus: Rauno Ronkainen. Pääosissa: Tommi Korpela, Sidse Babett Knudsen, Hannu-Pekka Björkman. – Plaza & Star, Oulu.
Suomeen pettyneet ihmiset olivat ensin lähteneet etsimään töitä ja parempaa elämää Pohjois-Amerikasta, ja kun Stalin kutsui kaikki maailman työläiset rakentamaan Neuvostoliittoa, he suuntasivat suuren talouslaman kourista sankoin joukoin Karjalaan.
Pelkästään vuosina 1931–1935 Neuvosto-Karjalaan muutti noin 6 000 amerikansuomalaista. Sittemmin monet heistä joutuivat Stalinin veristen vainojen uhreiksi.
AJ Annilan Ikitie-elokuvan ja sen pohjana olevan Antti Tuurin samannimisen romaanin historiallista taustaa ei ole tavattu kovin aktiivisesti muistella.
Humaanin ja tänäkin päivänä ajankohtaisen tarinan päähenkilö Jussi Ketola (Tommi Korpela) on hänkin aikanaan käynyt Yhdysvalloissa rakennushommissa mutta sittemmin asettunut maanviljelijäksi Kauhavalle. Rajan taakse hän päätyy Lapuan liikkeen aktivistien viemänä.
Neuvostoliiton puolella aiemmilla kommunistisyytöksillä ei ole painoa, vaan valtion poliittisen hallinnon leivissä oleva Kallonen (Hannu-Pekka Björkman) on vakuuttunut muilutuksen olleen pelkkää teatteria ja syyttää Jussia vakoojaksi.
Jussin haaveet Suomeen palaamisesta murenevat, kun hänen ei anneta ilmoittaa kohtalostaan kotiin jääneelle Sofia-vaimolle (Irina Björklund) ja hänet julistetaan kuolleeksi.
Kallonen antaa Jussille Neuvostoliiton passin uudella nimellä ja lähettää hänet amerikansuomalaisten kolhoosiin Itä-Karjalaan raportoimaan kaikesta neuvostovastaisesta toiminnasta.
Kolhoosilla alkaa uusi elämä, johon mahtuu myös rakkautta – ja taas uusia menetyksiä ja vääryyksiä.
Vähitellen järjestelmän todellinen luonne alkaa hahmottua kirkasotsaisimmillekin paratiisin rakentajille. Neuvostoliitto ei olekaan luvattu maa, vaan he ovat siellä vainoharhaisten sosialistien vankeina ja mielipuolisten julmuuksien kohteina.
Tuurin, Annilan ja elokuvaprojektin alkuperäisenä ohjaajana aloittaneen Aku Louhimiehen nimiin kreditoitu käsikirjoitus on harvinaisen onnistunut. Tuurin romaani ei toki rakenteensa puolesta mitenkään erityisen hankala elokuvaksi sovitettava olekaan.
Kirjan alun ja lopun pitkien ja yksityiskohtaisten matkakuvausten jättäminen pois on ollut vain luontevaa. Suvantoja ei juuri ole.
Suurin ero lopulta se, että elokuvassa Jussi ei ole itse kertoja, vaikka tapahtumat hänen kauttaan kerrotaankin. Samalla kun Jussin omaa pohdiskelua on jäänyt pois, muita puhuvia henkilöitä on tullut lisää.
Henkilöhahmot ovat hyvin tunnistettavia. Jos Sara (Sidse Babett Knudsen) on valkokankaalla hahmona jopa vahvempi, Ella (Jonna Järnefelt) jää vastaavasti selvästi ohuemmaksi.
Korpela täyttää elokuvan jokaisessa kohtauksessa keskiössä olevan Jussin saappaat mainiosti, eikä nimekkään näyttelijäkaartin suorituksissa ole muutenkaan huomauttamista. Etenkin Björkman on pahiksena vakuuttava.
Elokuvan traileri:
Kriitikko kiteyttää:
Plussat: Vaikuttava ja koskettava elokuva kaikin puolin. Tietyistä oikaisuista ja asioiden yhdistämisistä huolimatta hyvin uskollinen alkuperäisteokselle. Näyttelijät tekevät erinomaista jälkeä.
Miinukset: Tarinan kertojaksi valjastetun Maryn rooli jää hieman huteralle pohjalle.