Harry Hole palaa rikospaikalle neljän vuoden tauon jälkeen. Poliisikorkeakoulun opettajaksi vetäytyneen Holen apua tarvitaan taas kerran sarjamurhaajajahtiin.
Neljän vuoden aikana ehti tulla ikävä. Ikävä Harry Holea, vaikka 2013 ilmestynyt Poliisi olisi ollut norjalaiselta Jo Nesbøltä tyylikäs tapa lopettaa Harry Hole -rikosromaanisarja. Mutta ykkösluokan jännitystä janoava lukija ei valita, sillä norjalaismestari on ilmoittanut haluavansa vielä kirjoittaa ylimääräisiä lukuja 1997 alkaneeseen Hole-saagaan.
Neljän Holettoman vuoden ikävää ovat lievittäneet Poliisin jälkeen ilmestyneet Isänsä poika ja Verta lumella I ja II -romaanit. Etenkin Verta lumella -kaksikko oli tiiviydessään ja dekkariperinnetietoisuudessaan erinomainen Hole-korvike.
Jano on taattua Nesbøä, taattua Harry Holea.
Poliisikorkeakoulun opettajaksi päätyneen Holen lisäksi lukija tapaa kaikki vanhat tutut: Holen läheisimmät Rakelin ja Olegin, Holen entiset kollegat Oslon rikospoliisista sekä ystävät lain oikealta ja nurjaltakin puolelta. Myös nousukasmaisesti vaurastunut Oslo näyttelee yhä tärkeää pääosaa tässä yhdennessätoista Hole-jutussa.
Janon rikostarina kietoutuu vampirismin ympärille. Kyse ei ole mistään yliluonnollisista vampyyreista True Bloodin tapaan, vaan Oslon kaduilla riehuvasta sarjamurhaajasta. Tinderin kautta uhrinsa löytävä mies surmaa nuoria naisia puremalla uhreja kaulaan metallisilla raateluhampailla.
Oikeusministerin paikkaa havitteleva Oslon poliisimestari Mikael Bellman pelkää selvittämättömien murhien estävän hänen urahaaveensa. Jotain on siis tehtävä. Bellman onnistuu kuin onnistuukin houkuttelemaan Holen poliisin avuksi sarjamurhaajajahtiin.
Holen rinnalla ja osittain esteenä työskentelevät vanhat tutut Bjørn Holmista ja Katrine Brattista Truls ”Beavis” Berntseniin. Poliisiksi opiskelevalle Olegillekin tarjoutuu oma rooli rikostutkinnassa.
Holen rinnalle nousee myös täysin uusia tuttuja, kuten lupaava nuori poliisi Anders Wyller, vampirismiin erikoistunut psykologian professori Hallstein Smith, VG:n journalisti Mona Daa sekä Jealousy Bar -nimistä oslolaisravintolaa pyörittävä Mehmet Kalak.
Uusista naamoista ja uusista rikoksista huolimatta Jano on varsin tuttua Holea. Mutta mitäpä sitä hyvää kaavaa rikkomaan.
Nesbø tarjoaa edellisten romaanien tapaan lukuisia hienovaraisia vihjeitä, joiden perusteella lukija alkaa pitää yhtä ja toistakin kirjan henkilöistä todellisena isona pahana sutena. Ja kuten ennenkin, lukija on aina väärässä – ja Hole oikeassa.
Janon verisyydestä ja kieroutuneesta väkivaltaisuudesta Nesbø ei myöskään saa yllätyspisteitä. Sen sijaan jonkinlainen huumorin häiveen välähdys on piristävä lisä varsin synkissä sävyissä edenneeseen Harry Hole -tarinaan.
Tarinaan, jonka jatkoa jää jälleen odottamaan Janon huiman loppukohtauksen ja aivan loppuun kirjoitetun cliffhangerin jälkeen.
Ja lopuksi. Jos on lukenut aiemmat Holet, niin tuskin tulee minään uutisena se, että elämä Harry Holena tai Harry Holen läheisenä on kaikkea muuta kuin helppoa. Ei ole, vaikka Poliisi ja Jano ovat tarjonneet enemmän valoa, rakkautta ja onnea kuin yhdeksän aikaisempaa Holea yhteensä.
”Häneltä puuttui onnellisuusgeeni, eikä kukaan ansainnut periä hänen alkoholistigeenejään. Mielipide oli saattanut muuttua, viime vuosina Harry oli selvästi kokenut onnea ja saanut huomata, että hänellä oli kuin olikin kyky siihen.”