Romaani
Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista. Gummerus 2016.
Kirjailija ja dramaturgi Jukka Viikilä (s. 1973) on tunnettu tähän asti parhaiten runoistaan. Debyyttiromaanissaan Akvarelleja Engelin kaupungista hän tarttuu kotikaupunkinsa Helsingin kulttuurihistorian merkkimieheen, arkkitehti Carl Ludvig Engeliin.
Preussilaissyntyinen C. L. Engel (1778–1840) loi pääkaupunkimme historiallisen keskustan –hän suunnitteli Senaatintalon eli Valtioneuvoston linnan, Helsingin yliopiston päärakennuksen ja Kansalliskirjaston, sekä Helsingin tuomiokirkon.
Oulun palon (1822) jälkeen Engel suunnitteli Oulun tuomiokirkon nykyisen ulkoasun, joka valmistui 1832. Engelin arkkitehtuuri edustaa uusklassista empiretyyliä, jossa näkyvät juhlavat vaikutteet Pietarista.
Päiväkirjan muotoon kirjoitetun romaanin alussa, keväällä 1816 Engel on saapunut perheineen Helsinkiin, joka oli tuolloin Suomen suuriruhtinaskunnan tuore pääkaupunki.
Venäjän keisari Aleksanteri I ja Helsingin jälleenrakentamisen johtajaksi nimitetty J. A. Ehrenström ovat mieltyneet Engelin piirroksiin ja haluavat hänet arkkitehdikseen.
Engel näkee Helsingin riskinä, vaikka tehtävä turvaisi toimeentulon. Hän pohtii, kuinka puoliso ja lapset viihtyisivät kallioisessa, karussa ja kylmässä Helsingissä, jossa kuulee vain ruotsia ja venäjää.
Engelin päiväkirjamerkinnöissä arkkitehdin työ verrannollistuu taidemaalarin, säveltäjän tai kirjailijan työhön. Sitä ei voi suorittaa mekaanisesti, tai ulkoistaa toisen tehtäväksi.
Tämä palvelee hyvin, kun teos fiktion keinoin sukeltaa Engelin persoonaan ja elämänvaiheisiin. Mies joutuu olemaan työssään jatkuvasti tekemisissä paitsi ulkomaailman, myös itsensä kanssa.
Kotonaan Berliinissä Engel on tehnyt makasiineja, myllyjä ja patokoneita. Nyt ”Suomella on kiire, senaatin ja keskusvirastojen oli muutettava Turusta Helsinkiin kolmen vuoden sisällä.”
Tehtävä on suuri henkinen haaste pedantille arkkitehdille, joka tuntuu vasara kädessään pohtivan kolme kertaa, ennen kuin lyö naulaa.
Viikilän lyyrinen ilmaisu yhdistää korkean tyylin henkilökohtaiseen. Engel on menettänyt poikansa, mitä luonnollisesti on vaikea hyväksyä. Rakkaus vaimoon ja Emilie-tyttäreen nousevat tarinan keskiöön.
Havainnot ja oivallukset lomittuvat visuaaliseen ja pohdiskelevaan kerrontaan.
”Muistoja vaikeampaa on hyväksyä se, että muistot katoavat. Moni täällä on seissyt lyhyen arkun edessä ja miettinyt kumpi on voimakkaampaa: suru kesken jääneestä elämästä vai ilo pitkästä. Halannut perhettään. Juossut taas järjestämään velvollisuustanssiaisiaan.”
Keväällä 1824 Engelistä tulee intendentinkonttorin johtaja. Hän uudistaa maakuntien kirkkoja ja muita julkisia rakennuksia klassismin ihanteiden mukaisiksi.
Tunnelmia luovassa, älyllisessä romaanissa on ripauksia metafysiikkaa ja mystiikkaa, hieman samaan tapaan kuin muusikko A. W. Yrjänän runoissa. Välähdyksen kaltaisina hetkinä ihminen ymmärtää pienuutensa. Sen jälkeen taistelu jatkuu.
Julkaistu Kalevassa 20.6.2016.