Dunkirk, Alankomaat/Iso-Britannia/Ranska/Yhdysvallat 2017. Ohjaus & käsikirjoitus: Christopher Nolan. Kuvaus: Hans Van Hoytema. Näyttelijät: Fionn Whitehead, Aneurin Barnard, Mark Rylance. – Plaza & Star, Oulu.
Dunkirk on ensimmäinen todellisiin historiallisiin tapahtumiin perustuva elokuva Christopher Nolanilta, joka tunnetaan muun muassa Mementon (2000), Batman Beginsin (2005), Inceptionin (2010) ja Interstellarin (2014) tekijänä.
Ajatus elokuvasta tosin kuuluu kummitelleen ensi viikolla 47 vuotta täyttävän brittiohjaajan mielessä jo opiskeluvuosista lähtien.
Nolanin itsensä käsikirjoittama Dunkirk kertoo toisen maailmansodan – ainakin suomalaisittain – vähemmän tunnetusta evakuointioperaatiosta touko-kesäkuulta 1940.
Brittiläiset ja ranskalaiset sotilaat ovat jääneet saarroksiin rantakaistaleelle pohjoisranskalaisen Dunkerquen satamakaupungin edustalle. Saartorengas kutistuu päivä päivältä.
Elokuva keskittyy seuraamaan nimenomaan Britannian yritystä hakea omia sotilaitaan turvaan. Kukaan ei usko, että kovin isoa osaa sotilaista onnistutaan pelastamaan.
Evakuointiin ei muutenkaan panosteta parhaalla mahdollisella tavalla, sillä Saksan joukkojen edetessä brittien katseet ovat jo itse saarivaltakunnan pelastamisessa. Suurten sotalaivojen sijaan apuun kutsutaan pienempiä siviilialuksia Englannin kanaalin pohjoispuolen rannikkokaupungeista.
Mitään sen kummempaa tarinaa elokuvalla ei ole. Toiminta ja ihmisten käyttäytyminen ovat tärkeämpiä.
Tapahtumia seurataan kolmesta eri näkökulmasta: maalta, mereltä ja ilmasta.
Erityisen mielenkiintoista on se, että vaikka näkökulmien aikajanat hetkellisesti kohtaavat, ne ovat eri mittaisia: maalla tapahtumat kestävät viikon, merellä vuorokauden, ja ilmassa vain tunnin.
Nolanille aikajanakikkailu ei ole uutta.
Henkilöhahmojen pohjustamisen sijaan Nolan menee suoraan asiaan. Elokuvan alussa huomaa ihan kaipaavansa samastuttavaa henkilöä.
Intensiivisen matkan varrella hieman läheisimmiksi tulevat Spitfiressään istuva hävittäjälentäjä Farrier ( Tom Hardy) ja meritse Dunkerqueen lähtevä vanhempi herra Dawson (Mark Rylance) nuorine apulaisineen.
Elokuvassa on hyvin vähän dialogia, ja siitä suurin osa käydään juuri Dawsonin paatilla.
Edellä todettu ei kuitenkaan tarkoita, etteikö elokuva tavoittaisi pelastettavien sotilaiden tuntemuksia.
Päinvastoin. Tunnelma rannalla on epätoivoinen ja ahdistunut. Keskeisimmän maajoukkojen sotilaan (Fionn Whitehead) henki on vaarassa tuon tuostakin.
Visuaalisesti Dunkirk on upea – olkoonkin, että se on varmasti herkullisimmillaan nimenomaan IMAX-teattereissa, joita ei Suomessa ole ainuttakaan.
Etenkin upeasti toteutetut ilmataistelut tempaavat katsojan mukaansa yläilmoihin. Hailakka, näkökulman mukaan sävyään muuttava värimaailma on tyylikäs.
Hans Zimmerin musiikki on tärkeässä roolissa tunnelmaa loihdittaessa, mutta lopun paisuttelu meinaa jo lähteä käsistä. Senkin takia on ihan hyvä, että ohjaajan vaatimusta elokuvan äänitasosta ei kaikissa saleissa pystytä noudattamaan.
Kriitikko kiteyttää:
Plussat: Näyttävä ja intensiivinen kuvaus sodan kauhuista. Sotilaiden ja pelastajien tunnot tulevat hyvin esille.
Henkilöhahmot itsessään jäävät melko etäisiksi.
”Henkilöhahmojen pohjustamisen sijaan Nolan menee suoraan asiaan. Elokuvan alussa huomaa ihan kaipaavansa samaistuttavaa henkilöä.”