Avatar (3d), Yhdysvallat 2009. Ohjaus ja käsikirjoitus James Cameron. Näyttelijät Sam Worthington, Zoe Saldana, Sigourney Weaver, Michelle Rodriguez, Giovanni Ribisi, Joel David Moore, CCH Pounder, Peter Mensah, Laz Alonso, Wes Studi, Stephen Lang, Matt Gerald. Kesto 2 h 45 min. - Plaza 1 & Star 1, Oulu.
"Ette ole enää Kansasissa, hyvät naiset ja herrat, olette Pandorassa". Edellä mainittu toteamus Avatarin pääpahiksen, eversti Miles Quaritchin (Stephen Lang) suusta on mitä osuvin hatunnosto Ihmemaa Ozin (1939) unohtumattomalle fantasiamaailmalle. Nykyisen scifi- ja fantasiaelokuvien vuolaassa massavirrassa tarvitaankin kipeästi jotain säväyttävää, koska niin paljon "elämää suurempia visioita" on jo nähty valkokankaalla viime vuosikymmeninä.
12 vuotta Titanicin valmistumisen jälkeen Oscar-palkitulla ohjaaja James Cameronilla - elokuvamaailman "maailman kuninkaalla" - ei ole enää mitään todistettavaa kenellekään, paitsi ehkä hänelle itselleen.
Uusimmalla 3d-tekniikalla filmattu Avatar on ladattu suunnattomilla ennakko-odotuksilla. Elokuva-alan markkinamiehet spekuloivat parhaillaan, voiko Avatar millään ylittää Titanicin mammuttimaista kassaennätystä. Teoreettiset mahdollisuudet ovat siihen kuitenkin olemassa.
Kaupallinen laskelmoivaisuus sikseen, Avatar täyttää sille sälytetyt murskapaineet: se on tavattoman sujuvasti ohjattua ja kerrottua todellisuudenpakoa.
Toki elokuvan perustarina osittain halvaantuneesta merijalkaväen sotilaasta muistuttaa joitakin kulttimaineeseen kohonneita merkkiteoksia.
Avataria katsellessa tulevat hakematta mieleen mm. sellaiset kirjat kuten Edgar Rice Burroughsin Marsin sankari (1912) ja James Fenimore Cooperin Viimeinen mohikaani (1826), sekä Kevin Costnerin Tanssii susien kanssa -elokuva (1990). Mutta ne kaikki palautuvat mieleen hyvällä tavalla.
Perustarina kirkasotsaisesta muukalaisesta, joka joutuu uhmaamaan hänen kohdistuvia ennakkoluuloja vieraassa maailmassa, ei ole sinänsä tuore asetelma. Oman tarinansa pohjalta ohjaava Cameron on kuitenkin onnistunut luomaan kuvitteellisesta, maapalloa muistuttavasta Pandora-planeetasta erittäin kiehtovan mielikuvitusmaailman.
Olipa kyse sitten Pandoran taianomaisesta kasvillisuudesta, sen hengenvaarallisesta eläinkunnasta tai tarinan kannalta keskeisistä na´vi-humanoideista, kokonaisuutena on todettava, että Avatar ollaan onnistuttu toteutettamaan henkeäsalpaavalla pieteetillä.
Myös James Cameronille ominainen "teknofriikkeily" on sangen vaikuttavaa: ulkopuolisiin avatar-kehoihin liittyvä hermoratatiede ja ihmiskunnan sotateknologia ovat näennäisrealistista scifi-spekulointia kiehtovimmillaan.
Ahneus ja oman edun tavoittelu väijyvät jälleen kerran tarinan ytimessä: "taivaskansa" eli ihmiskunta on perustanut Pandoralle siirtokunnan, louhiakseen siellä liki korvaamattoman arvokasta mineraalia. Viis alkuperäisväestön, na´vien tunteista veisaten.
Kun elokuvan päähenkilö, Jake Sully (Sam Worthington) saa tehtäväkseen soluttautua na´vi-heimon sisäpiiriin, Jaken romanssi kauniin na´vi-prinsessan, Neytirin (Zoe Saldaña) kanssa kuohuttaa pian sekä ihmisten että na´vien leirejä.
Loppujen lopuksi pelissä tulee olemaan koko Pandoran tulevaisuus, kun amerikkalaisjoukkojen sapelinkalistelijat päättävät alkaa tuhota planeetan korvaamattomia sademetsäalueita vallanhimossaan.
Suomen johtavimpiin kuuluva elokuvan tutkija, professori Peter von Bagh lyttäsi äskettäin Avatarin visuaalisuuden ja "videopelimäisen tarinankerronnan" yllättävän tylysti.
Tätä kyynistä kommenttia vasten tulee kuitenkin aina muistaa, että kriitikon heiluttama sanan säilä edustaa vain yhden ihmisen mielipidettä. Avatarin tulevat näkemään kymmenet miljoonat ihmiset ympäri maailman.
Nyt kun ihmispoloinen tähyilee saastuvan planeettansa pelastamisen ohella myös interplanetaarisia vaihtoehtoja, Avatarin kaltaiset vimmaisen visionääriset utopiat ovat ajankohtaisempia kuin koskaan.
Elokuvan 3d-tekniikka toimii saumattoman upeasti; itse en kertaakaan jäänyt pohtimaan ovatko na´vi-olennot aitoja vai eivät, sen verran vakuuttavaa kautta linjan on James Cameronin elokuvakielen hallinta.
Tunnustan, että elokuvan tarina on ehkä turhankin tuttu, mutta sen keskipisteessä oleva kaunis rakkaustarina ja painokkaat ympäristönsuojelun teemat vetosivat silti minuun.