Työryhmä esittää, että rakennusten vakuutuksiin tulisi pakollinen tulvavahinko-osa. Ehdotus on arveluttava.
Ministeri Juha Korkeaojan torstaina vastaanottama raportti käsittelee korvauksia, joita maksetaan poikkeuksellisten tulvien rakennuksille ja irtaimistoille aiheuttamista vahingoista. Työryhmän asettamiseen on ollut syynsä. Toissa vuonna rajut kesätulvat huuhtoivat taloja muun muassa ruotsinkielisellä Pohjanmaalla, ja viime vuonna kevättulvat tekivät ainakin kolmen miljoonan euron vahingot Kittilässä. Työryhmä arvioi myös ilmastonmuutoksen lisäävän säiden ääri-ilmiöitä.
Työryhmä on raportin mukaan istunut noin 15 hengen voimin peräti 34 kertaa. Tuona aikana työ onkin muotoutunut tekijöidensä näköiseksi: valtionhallinnon ja vakuutusyhtiöiden edut otetaan mallikkaasti huomioon, mutta kansalaisnäkökulma, kuluttajan oikeudet ja jopa terve maalaisjärki näyttävät jääneen kokoushuoneiden ulkopuolelle.
Työryhmän pääehdotus on, että rakennus- ja irtaimistovahingot korvattaisiin vastedes rakennusten omistajien tulvavahinkovakuutuksista, ei enää valtion varoista. Ehdotus epäilemättä saa kannatusta valtionvarainministeriössä, ja sitä voi arvioida myös veronmaksajien edun mukaiseksi: nythän jokainen kansalainen joutuu korvaamaan niitäkin tulvavahinkoja, jotka johtuvat uhkarohkeasta rakentamisesta liian lähelle tulvivia vesiä.
Ajatus rakennusten palovakuutuksiin vastedes sisältyvästä pakollisesta tulvavahinkoturvasta oikeuttaa kuitenkin kysymään, odottaako työryhmä ja ehdotukselle vihreää valoa jo näyttänyt ministeri Korkeaoja uutta vedenpaisumusta. Esimerkiksi Kainuun vaaroilla kilometrien päässä vesistöistä asuva kansalainen voi syystä ihmetellä, miksi hänen pitää maksaa korotettua vakuutusmaksua tulvavahingon varalta. Suomessa on varmasti satojatuhansia rakennuspaikkoja, joissa tulvat ovat tulevaisuudessakin yhtä epätodennäköisiä kuin maanjäristykset.
Terveen järjen mukaista olisi, että ne kansalaiset, jotka haluavat varautua poikkeustulviin, voivat tuon lisäturvan vakuutusyhtiöiltä vapaasti ostaa. Tulvaherkillä alueilla asuvilta lisäturvan ostoa voisi jopa edellyttää. Vakuutusyhtiöille vapaaehtoinen tulvavakuutus tuskin on yhtä mieluinen kuin työryhmän nyt esittämä. Valtiolla taas näyttää nyt olevan kova kiire päästä eroon yllättäviä menoja aiheuttavista korvauksista.
Työryhmä arvioi, että tavallisen kuluttajatalouden kotivakuutuksen hinta nousisi tulvavahinkoturvan vuoksi "joitakin euroja vuodessa". Kansalaisen kannalta kysymys on kuitenkin muustakin kuin siitä, joutuuko hän maksamaan vakuutuksesta viisi vai 50 euroa lisää. Kun kysymys ei ole liikennevakuutuksen kaltaisesta asiasta, voidaanko kansalainen lain voimalla velvoittaa maksamaan sellaisesta, mitä hän ei tarvitse? Ei pitäisi velvoittaa.
Lisäperusteluja kaipaa myös työryhmän rajaus, jonka mukaan valtio voisi vastakin korvata poikkeuksellisten tulvien aiheuttamat satovahingot. Miksi yksi elinkeino asetetaan valtion erityissuojelukseen?
Työryhmä arvioi, että vakuutuspohjainen järjestelmä lisäisi kiinteistönomistajien riskitietoisuutta ja vastuunottoa tulviin varautumisessa. Asenteissa ja tiedoissa onkin epäilemättä puutteita. Vastuuta voi sysätä myös kuntien rakennuslupien myöntäjille. Heidän ja ympäristöviranomaisten pitää pystyä kertomaan, minne on turvallista rakentaa, minne ei.
Kaikkiaan työryhmän perusnäkemys, ettei valtio korvaisi poikkeustulvien vahinkoja, on ongelmallinen. Yhtä perusteltua on vaatia, että poikkeustilanteessa juuri valtio tulee kansalaisten avuksi.