Suomen Rahapaja julkaisee kesäkuun 4. päivä juhlarahan tekstiiliyhtiö Marimekon perustajan Armi Ratian muistoksi.
Vuonna 1979 kuollut Ratia muistetaan karismaattisena naisena, jonka luova ja nerokas vaisto johdatti menestykseen. Vuonna 2012 Ratia olisi täyttänyt 100 vuotta.
”Armi Ratian juhlaraha kertoo ennakkoluulottomuuden ja omaan näkemykseen uskomisen merkityksestä. Näitä ominaisuuksia vaaditaan kaikilta uranuurtajilta”, Suomen Rahapajan toimitusjohtaja Paul Gustafsson sanoo.
Armi Ratia ja taideteollisuus -juhlarahan on suunnitellut taiteilija Kari Markkanen. Juhlarahan tunnuspuolella on kuvattuna Armi Ratian muotokuva. Kuvan oikealla puolella on aaltomaisia raitoja ja teksti ”Armi Ratia 1912-1979”.
Rahan arvopuoli kuvaa Maija Isolan suunnittelemia Unikko-kukkia.
Markkanen on saanut perinteen mukaan rahaan sukunimensä alkukirjaimen ”M” työnsä tunnukseksi.
Nimellisarvoltaan 10 euron hopearahaa lyödään 20 000 kappaletta.