Kollega kutsui hiljattain illanviettoon ja sanoi ruokaa olevan tarjolla, mikäli kasvisvaihtoehto kelpaa. Varoitus oli sikäli paikallaan, ettei kahden yhteisen työkesämme aikana ole tainnut sattua yhtään päivää, jona olisin syönyt työpaikkaravintolassa kasvisruokaa.
Tarjolla ollut härkis-nachovuoka kelpasi hyvin. Jopa niin hyvin, että taisin syödä pellillisestä puolet, vaikka meitä oli paikalla kolme.
Kollega katsoi hämmästyneenä kun santsasin kahdesti ja hieroin sen jälkeen mahaani tyytyväisenä. Kun pelti oli tyhjä, hän kysyi, olenko yhä huolissani varusmiesten vatsoista.
Kyllä olen.
Härkis-nachovuoka oli loistavaa, samoin toisen ystäväni bravuuri, avokadopasta.
Pitää kuitenkin muistaa, että näiden kahden ruuan taustalla olevat kokit ovat omasta aloitteestaan kasvissyöjiä. He ovat opetelleet tekemään kasvisruuastaan sellaista, että se on sekä maistuvaa että täyttävää.
Samaa ei varsinaisesti voi sanoa suurtalouskeittiöiden tekemästä kasvisruuasta, joka kahdeksan vuoden korkeakouluopintojen aikana tuli vähän liiankin tutuksi.
Tarjolla oli yleensä ulkonäöltään ja koostumukseltaan epämääräisen näköistä mössöä. Kun lihavaihtoehdon valitsemalla nälkä pysyi juuri ja juuri poissa lounasajasta koulun päättymiseen saakka, kasvisvaihtoehdon valinnan jälkeen se palasi tunnissa.
Mikä pahinta joillain suurtalouskeittiöillä on tapana uskoa, että maittava ja täyttävä kasvisruoka syntyy tekemällä sama kastike kahteen kertaan ja vaihtamalla toisessa liha porkkanaan.
Vaikka puolustusministeri Jussi Niinistön laskelmat siitä, montako porkkanaa varusmiehen täytyy syödä tarvittavan kalorimäärän saamiseksi, edustivat suorastaan ääliömäistä asennetta kasvisruokaa kohtaan, jotain surullisen paikkansapitävää niissä silti oli.
Leijona Cateringin Petri Hoffren sanoo Ylen haastattelussa, että armeijan tarjoilema kasvisruoka täyttää kaikki Valtion ravitsemusneuvottelukunnan suositukset. Saman neuvottelukunnan suosituksiin nojaa tuossa ylempänä parjaamani opiskelijaravintoloiden kasvisruoka, jota aion vielä parjata hieman lisää.
Sen syöminen nimittäin on tärkein syy siihen, että en työpaikallakaan juuri koskaan valitse kasvisvaihtoehtoa. En luota siihen, että pärjään sillä työpäivän loppuun saakka.
Jotta rohkaistuisin muuttamaan ruokavaliotani, kaipaisin enemmän kolumnin alussa mainittujen ruokienkaltaisia esimerkkejä, mutta niitä on välillä vaikea löytää ravintoloistakin. Monen paikan listalla on yhä vain se yksi pakollinen kasvisvaihtoehto, jotta seurueiden kasvissyöjillekin olisi tarjolla edes jotain.
Kasvisruuan terveellisyys ja ilmasto ovat Leijona Cateringin mukaan syitä siihen, että kasvisruuan määrää päätettiin lisätä.
Toivotan idean äärimmäisen tervetulleeksi, jos varusmiehille tarjottava kasvisruoka on oikeasti hyvää ja täyttävää. Sellaista kasvisruokaa on olemassa, mutta suurtalouskeittiöt se on kiertänyt kaukaa. Sitä on saanut illanistujaisissa ja päivällistreffeillä kavereiden kanssa.
Koska lihattomiin aterioihin siirtyminen vaatii monelta varusmieheltä ruokailutottumusten muutosta, kasvisruokaan on panostettava jopa liha-aterioita enemmän, jotta ne otetaan omiksi. Jos mennään tähän asti nähdyllä suurtalouskasvisruuan tasolla, saadaan aikaiseksi ikäluokka toisensa perään miehiä, jotka eivät koske tikullakaan lihattomiin lounaisiin.
Mikä ihmeen ilmastoteko se silloin on?