Valtioneuvoston asettama Itä- ja Pohjois-Suomi -työryhmä pohti alueen tulevaisuuden strategisia painopisteitä ja esitti tältä pohjalta hanke-ehdotuksia. Työryhmän loppuraportti luovutettiin ministeri Jan Vapaavuorelle 11.1.2013.
Itä- ja Pohjois-Suomen harva asutus ja pitkät etäisyydet ovat suuri haaste elinkeinotoiminnan kehittämiselle. Etelä-Suomen pääpaikka Helsinki sijaitsee 60. leveyspiirillä pohjoista leveyttä ja joka kolmas 60. leveyspiirin pohjoispuolella koko maailmassa asuva ihminen on suomalainen.
Itä- ja Pohjois-Suomen osuus Suomen väestöstä on pieni, mutta alueella on runsaat metsä- ja mineraalivarat, joiden merkitys globaalissa taloudessa on voimakkaassa kasvussa. Talveen liittyvät erityisolosuhteet tarjoavat mahdollisuuksia talvi- ja kylmäteknologian kehittämiselle ja testaamiselle.
Suomen erityispiirre on koko maan kattavan yliopisto- ja korkeakouluverkoston kehittäminen pitkäjänteisesti vuosikymmenten ajan, mikä on tuonut myös Itä- ja Pohjois-Suomeen osaamispääomaa, jota voidaan hyödyntää arktisissa erityisolosuhteiden tutkimuksessa.
Arktis tarkoittaa maailman pohjoisnapaa ympäröiviä alueita. Arktinen alue voidaan määritellä useilla eri tavoilla. Maantieteellisesti arktista aluetta rajaa pohjoinen napapiiri (66° 33’N), mutta kylmyys ja valon määrän suuri vaihtelu ovat arktisen alueen luonnon tuntomerkkejä. Alue voidaan määritellä esimerkiksi ikiroudan, lämpötilan, metsänrajan, merijään ja erilaisten poliittisten sopimusten mukaan.
Alueella asuvat ihmiset, eläimet ja kasvit ovat sopeutuneet tavalla tai toisella kylmään. Arktisella alueella on laskutavasta riippuen koko maailmassa vain 3,5 miljoonaa asukasta, mutta maailman vielä hyödyntämättömistä öljy- ja kaasuvaroista alueelle sijoittuu keskeinen osa.
Ilmastonmuutos ja sitä seurannut jäiden sulaminen on avannut arktisen alueen hyödyntämiselle taloudelliset markkinat. Erityisesti öljynporaus ja meriliikenne hyötyvät jääalueiden pienenemisestä. Arktisen alueen taloudelliseen hyödyntämiseen sisältyvät valtavat ympäristöriskit.
Aihe, jota Itä- ja Pohjois-Suomi -työryhmä ei varsinaisesti pohtinut, mutta joka sivuaa työryhmän konkreettisia ehdotuksia, on arktinen muotoilu. Käsite arktinen muotoilu kuulostaa aluksi hämmentävältä.
1800-luvun taideajattelu oli vahvasti yksilö- eli taiteilijakeskeistä. 1900-luvun suuri muutos oli taiteen ja tuotteiden tekemisen liitto, jossa taiteilijat alkoivat suunnitella massamonistettuja tavaroita. Tätä kutsuttiin muotoiluksi.
2000-luvulla taiteilijoiden työkentäksi on tullut tavaratuotannon ohella ja sijaan palvelujen muotoilu. Erityisesti Euroopan talous on liukunut tavaratuotannosta yhä vahvemmin palvelutuotantoon ja onkin alettu kysyä, miten palveluita pystytään esteettisesti, ergonomisesti ja elämyksellisesti muotoilemaan niin matkailuteollisuudessa, kulttuuritapahtumien tuottamisessa kuin arkipäivän työelämän prosesseissa, kauppakeskusten suunnittelussa ja koulutus-, sosiaali- ja terveyspalveluissa. Teollinen muotoilu on nykyisin yhä enemmän palvelumuotoilua tavaroiden muotoilun sijaan.
Arktinen muotoilu voitaisiin ensinnäkin ajatella tyylin tunnusmerkkinä suomalaisen tai skandinaavisen muotoilun tavoin. Tämä määritelmä on kuitenkin itsessään paradoksi. Esimerkiksi Alvar Aalto ei ajatellut tekevänsä suomalaista muotoilua vaan yleismaailmallista muotoilua.
Arktinen muotoilu voitaisiin ymmärtää myös alkuperäiskansojen muotoiluna. Arktisella alueella elää yli 30 alkuperäiskansaa ja eräällä laskutavalla tämä merkitsee noin 650 000 ihmisen ryhmää. Alkuperäiskansojen muotoilussa keskeisenä nousevat esille ympäristöön sopeutumisesta käyttöön tulleet traditiot, jotka pelastivat inuiitit Grönlannissa silloin kun viikinkisivilisaatio romahti.
Hippolyte Taine (1828-1893) ajatteli, että kulttuurin voi määritellä kolmella indikaattorilla: rotu, miljöö ja hetki. Vaikka rotu-indikaattorilla on paha kaiku, se on 1900- ja 2000-lukujen taitteessa toiminut myös alkuperäiskansojen Arktisen kevään yhtenä juonteena.
Miljöö ja hetki ovat arvoja, joiden kautta voi lähestyä laajemmin arktista muotoilua. Arktinen muotoilu tarkoittaa arktisen miljöön muotoilua: muotoilua, jossa sekä palvelumuotoilun että teollisen muotoilun osalta huomioidaan ihmisen sopeutuminen kylmään: ikiroudan, pakkasen, metsänrajan ja merijään Arktikseen.
Samalla arktinen muotoilu tarkoittaa tässä hetkessä sitä, että taiteen ja tutkimuksen painopiste siirtyy kaupan, teknologian ja taiteen liitosta kriittisen yhteiskuntatieteen, ympäristöajattelun ja taiteen liittoon.
Kun suomalaisessa korkeakoulujärjestelmässä Helsingin Aalto-yliopisto vannoo kaupan, teknologian ja taiteen liiton nimeen, korostaa Lapin yliopisto tutkimusprofiilissaan kriittisen yhteiskuntatieteen, ympäristöajattelun ja taiteen vuorovaikutusta. Tämä on Lapissa ja arktisella alueella välttämätöntä, koska arktisen alueen taloudelliseen hyödyntämiseen sisältyvät valtavat ympäristöriskit.
Lapin yliopisto on asettanut arktiselle muotoilulle kolme tutkimuksen ja taiteellisen toiminnan tavoitetta: arktisen palvelumuotoilun tutkimuksen, pohjoisen hyvinvoinnin ja muuttuvan työn kehittämisen muotoilun avulla sekä kestävän kehityksen, oikeuden ja oikeudenmukaisuuden näkökulman tuomisen arktiseen muotoiluun. Nämä kolme näkökulmaa konkretisoituvat tulevaisuuden kaivostoiminnan tutkimuksessa ja kehittämisessä arktisen muotoilun näkökulmasta.
Kirjoittaja on Lapin yliopiston rehtori.