EU:n komission torstaina antama arktinen tiedonanto merkitsee sitä, että unioni linjaa ensimmäisen kerran tavoitteitaan pohjoisimmille alueille. Suomen ulkopolitiikasta tämä näkemys yhä puuttuu.
Arktisen alueen valtiot ovat harjoittaneet yhteistyötä eri muodoissa jo 1990-luvun alkuvuosista asti. Koko tämän ajan joukosta on kuitenkin ollut yksi olennaisen tärkeä toimija poissa. Euroopan unioni ei tähän mennessä ole millään tavoin jäsennellysti määritellyt omia tavoitteitaan arktisilla alueilla eikä ole lainkaan osallistunut esimerkiksi Arktisen neuvoston toimintaan.
Tilanne on ollut monella tavoin outo ja ristiriitainen, sillä unionin kolme jäsenmaata (Suomi, Ruotsi ja Tanska Grönlannin kautta) kuuluvat suoraan tuohon alueeseen ja toimivat siellä. Lisäksi on jo useita vuosia ollut täysin tiedossa, että arktisen alueen ilmastonmuutos on erityisen voimakasta, että sillä on globaaleja seurauksia ja että EU:nkin on omassa ilmastopolitiikassaan otettava asia vahvasti huomioon.
Europarlamentti hyväksyi lokakuussa arktisen päätöslauselman, ja viime torstaina EU:n komissio julkisti erityisen arktisen tiedonannon. Tämän tiedonannon myötä unioni nyt ensimmäisen kerran virallisesti linjasi omat aluetta koskevat poliittiset tavoitteensa. Se on ensimmäinen vaihe prosessissa, jonka on määrä johtaa vielä kattavampaan EU-politiikkaan alueella.
Oli jo korkea aika sille, että unioni havahtuu katsomaan kohti pohjoista.
Tiedonannon lähtökohtana on se, että ilmastonmuutos muuttaa arktisen alueen geostrategista tilannetta. Sillä puolestaan voi olla vaikutuksia kansainväliseen vakauteen, Euroopan turvallisuuteen ja ylipäätään tulevien sukupolvien elämään.
Lähtökohta on totta myös Suomen kohdalla. Komission tiedonantoon valmisteluvaiheessa on voitu Suomessakin ottaa kantaa, mutta yksittäisten virkamiesten tai tutkimuslaitosten näkemykset eivät korvaa selkeää puutetta: Suomen poliittinen johto ei vuosikausiin ole julkisesti linjannut sitä, mitä Suomi varsinaisesti tavoittelee pohjoisten alueiden ulkopolitiikassa. Ero esimerkiksi Norjaan on siinä räikeä.
EU:n paperi kiirehtii myös Suomen linjanmäärittelyä. Ulkoministeri Alexander Stubb on alueellisissa kysymyksissä toistaiseksi keskittynyt lähinnä vain Itämereen.
Tiedonannossa on paljon näkökohtia, jotka liittyvät suoraan Pohjois-Suomeen. Näitä ovat esimerkiksi tutkimusyhteistyön tehostaminen, pohjoisen ulottuvuuden rooli, liikenneväylät Venäjältä, ajatus eurooppalaisesta arktisesta informaatiokeskuksesta, arktinen teknologia, saamelaisasiat ja niin edelleen.
Tähänkin nähden on outoa, etteivät suomalaispoliitikot ole mitenkään profiloituneet EU:n arktisen politiikan valmistelussa. Aktiivisin europarlamentaarikko asiassa on löytynyt Britanniasta.
Komissio on sillä kannalla, ettei arktisten alueiden hallinnointi tarvitse mitään uusia sopimuksia. Parlamentti oli asiasta toista mieltä, ja tämä tarpeellinen keskustelu jatkuu.
Tiedonannon jälkeen on ilmeistä, että EU tulee tarkkailijaksi Arktiseen neuvostoon. Täysjäsenyyskin olisi perusteltavissa, mutta se on sopimusteknisesti vaikea operaatio. Oleellisempi kysymys on se, että koko Arktisen neuvoston rooli on ollut pitkään kovin näkymätön ja foorumi on vaarassa ajautua sivuraiteille. Tähänkin odotetaan muutosta Yhdysvaltain hallinnon vaihtuessa, sillä kaikki neuvoston uudistaminen edellyttää konsensusta ja etenkin amerikkalaiset ovat tähän asti halunneet pitää työn siellä varsin tiukasti rajattuna.