Valtioneuvoston kanslia on julkaissut Lapin yliopiston Arktisen keskuksen laatiman tuoreen selvityksen Suomen arktisen rahoituksen kokonaiskuvasta. Selvitys koskee julkista toimintaa ja se on tarkoitettu tukemaan Suomen uuden arktisen strategian laatimista, joka juuri on aluillaan. Selkein lopputulos on, että Suomen arktisen rahoituksen kokonaiskuva on hyvin sirpaleinen, ja sirpaleista on myös Suomen arktinen toiminta.
Selvitytä varten lähestyttiin loppuvuodesta kaikkia Suomessa arktista tutkimusta harjoittavia yliopistoja, korkeakouluja ja tutkimuslaitoksia sekä useita tahoja keskushallinnossa ja Lapin alueella. Juuri mikään organisaatio ei ollut aiemmin arvioinut arktista toimintaansa kokonaisuutena, koska se yleensä on osa kaikkea muuta toimintaa.
Saadut tiedot eivät ole yksiselitteisiä ja keskenään aina vertailukelpoisia, koska arktista toimintaa harjoittavilla organisaatioilla on vaikeuksia arvioida eri lähteistä tulevan arktisuuteen liittyvän rahoituksen koostumusta. Näin ollen ei ole mahdollista päätyä tiettyyn loppusummaan, joka luonnehtisi Suomen arktista rahoitusta.
Arktista toimintaa ei yleensä tilastoida mihinkään ja osia siitä – esimerkiksi toimintaa, jossa ei käytetä suoraan sanaa arktinen – voi jäädä organisaatioiden sisällä tunnistamatta. Esimerkiksi yliopistojen tutkimuksessa arktisuus on harvoin tilastointiperuste. Tosin koko arktisuuden ja arktisen toiminnan määritelmä ylipäätään on häilyvä ja tulkinnanvarainen.
Arktista toimintaa on hyvin paljon ja toimijoita on monilla tasoilla. On olemassa joukko arktisia toimintoja, jotka voidaan määritellä ja rahoituksen kannalta osoittaa yksiselitteisesti. Mutta niiden ohella on paljon asioita, joiden määrittely arktisuuden kannalta on hyvin hankalaa.
Tilapäisillä projektiluontoisilla toiminnoilla on suuri merkitys Suomen arktisessa kokonaiskuvassa. Nämä ovat luonteeltaan ja volyymiltaan hyvin vaihtelevia, ja rahoituslähteet ovat niin kansallisia kuin kansainvälisiä.
Selvitys tuo esiin, ettei Suomen arktista toimintaa ja sen rahoitusta ole millään tavalla koordinoitu. Jokainen arktisuudessa mukana oleva organisaatio määrittää itse oman toimintansa kohteen ja käytettävissä olevat resurssit. Usein ne kilpailevat keskenään samoista rahoituslähteistä. Organisaation pääasiallinen tehtävä puolestaan määrittää sen, onko arktisuus sen kannalta keskeinen toiminnan kohde vai onko sillä marginaalinen rooli muun toiminnan ohessa.
Julkisessa arktisessa rahoituksessa on useita toimijoita. Arktista tutkimusta harjoittavat monet yliopistot, korkeakoulut ja tutkimuslaitokset maan eri puolilla. Keskushallinnossa arktisuuteen liittyviä asioita kuuluu usealle eri ministeriölle. Arktisuuteen liittyvästä kansainvälisestä toiminnasta ja läsnäolosta vastaavat erityisesti ulkoministeriö ja ympäristöministeriö.
Arktisuuteen liittyvät aluekehitysrahat kulkevat ennen muuta Lapin liiton ja Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) kautta. Useat Lapin kunnat rahoittavat tiettyjä arktiseksi miellettyjä toimintoja kuntien perustehtävien ohella.
Selvityksessä tunnistettiin Suomesta 16 yliopistoa, korkeakoulua tai tutkimuslaitosta, joissa on arktista tutkimusta. Volyymit vaihtelevat suuresti, ja käytännössä vain Lapin korkeakoulukonsernissa (Lapin yliopisto ja Lapin AMK) arktisen toiminnan volyymi tilastoidaan.
Muualla se on arvioitu vain tätä selvitystä varten. Perusrahoitettu arktinen toiminta on useassa yliopistossa ja tutkimuslaitoksessa miljoonaluokkaa mutta laskentatavat eivät aina ole keskenään vertailukelpoisia.
Yksi selvityksen viesteistä on projektirahoituksen suuri merkitys Suomen arktisessa toiminnassa, niin tutkimuksessa kuin erilaisissa kehittämishankkeissa. Käytännöllisesti katsoen kaikki rahoitusmekanismit – kilpailtu tutkimusraha, ulkoministeriön rahoitus Itämeren, arktisen ja Barentsin alueen toimintaan, EU:n aluekehitysrahastot – tuottavat lopputuloksena projekteja.
Varsinainen budjetoitu perusrahoitus tarjoaa usein vain raamit ja valmiin rakenteen, johon nojaten toimijat voivat hakea projektirahaa arktiselle toiminnalle. On vaikea tunnistaa valtionhallinnon toimijoiden (valtioneuvoston kanslia, ulkoministeriö, ympäristöministeriö) ulkopuolelta toimintaa, jossa arktisuutta tarkasteltaisiin laajemmassa mitassa. Lähimpänä sitä lienee tällä hetkellä Lapin yliopiston Arktinen keskus.
Projektirahoitus sektoroi ja siilouttaa arktisen toiminnan, ja siiloutumisen vaaroista puhui myös ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari käydessään Tromssan Arctic Frontiers -konferenssissa maanantaina 27. tammikuuta.
Projektien luonteeseen kuuluu tilapäisyys ja epäjatkuvuus. Projektiajattelun leviämisessä arktinen toiminta tuskin on mikään poikkeus – mutta oman projektinsa aihe voisi olla selvittää, kuinka jonkinlainen toiminnan ja ajattelun jatkuvuus voitaisiin turvata kaikkien alkavien ja päättyvien hankkeiden hetteikössä.
Markku Heikkilä on tiedeviestinnän päällikkö Lapin yliopiston Arktisessa keskuksessa.