Oulun yliopiston arkkitehtuurinosasto toimii rantakorttelissa, joka viime vuoteen asti oli Oulun keskustan ainoa, johon ei oltu rakennettu uutta sataan vuoteen. Nyt sinne on valmistunut lisärakennus, jonka voi sanoa tulleen arkaan paikkaan.
Edellä mainituista asioista johtuen uudella rakennuksella ja sen suunnittelulla on tavallista enemmän painoarvoa. Oli siis perusteltua, että siitä järjestettiin yleinen suunnittelukilpailu, joka ratkaistiin syksyllä 2000.
Kilpailun voittivat nuoret arkkitehdit Claudia Auer ja Niklas Sandås Helsingistä. Nyt kaksi vuotta myöhemmin kilpailuehdotus nimeltä Cardo on jalostunut valmiiksi lisärakennukseksi. Sen suunnittelija on Auer & Sandås Arkkitehdit Oy ja se on saanut nimen Apaja.
Lisärakennuksen massoittelu lähtee vanhasta tonttijaosta. Perinteinen oululainen kortteli jakautui neljään tonttiin, joita erottivat paloturvallisuutta lisänneet koivukujanteet.
Apajan keskeltä katkaiseva lasinen väliosa on tämän kujanteen kohdalla. Rakennusta on pilkottu myös pituussuuntaan, ja hyvällä tahdolla siinä voi nähdä neljä rakennusmassaa, jotka ovat samaa skaalaa kuin tontin vanha puurakentaminen.
Uudisrakennuksen tunnelma on moderni. Myönnytyksiä menneelle ei massoittelun lisäksi ole juuri haettu, jos lautaverhousta ei sellaiseksi laske.
Ikkuna-aukotukset ovat nauhamaisia. Ne ja niiden sommittelu ovat ympäristöön verrattuna itseriittoista. Sitä ovat myös katon lappeiden kulmanvaihtelut.
Karuimmillaan Apaja on Aleksanterinkadun puolella. Sieltä katsoen myös lisärakennuksen korkeus on häiritsevä. Jyrkkä katto ja ikkunoiden sijoittelu tuottavat tunteen julkisivusommittelun pakonomaisuudesta.
Pihan puolella asiat ovat paremmin siitäkin huolimatta, että julkisivu on melko sama kuin kadulle. Matalampi katto pehmentää, kuten tekee myös julkisivun porrastaminen rakennuksen päädyissä.
Sisäpihalla ulkolaudoitus on myös saanut enemmän väriä.
Sisälle mentäessä ajatus puuarkkitehtuurista viimeistään karisee, kun sisääntuloaulassa vastaan ottavat betoniseinät. Vasta toiseen kerrokseen johtavat portaat ja toisen kerroksen rakenne ovat selkeästi puuta.
Ristin muotoinen käytävä jakaa sisätilan neljään osaan, kuten ulkoakin on nähtävissä. Osiin jakautumista korostavat käytävän kahden kerroksen korkuisuus ja se, että käytävän päät avautuvat isoin ikkunoin ulos.
Tilat myös hahmottuvat helposti. Itse asiassa lisärakennus tuntuu aika pieneltä, kun kaikki tilat näkyvät kaskiaulaan sijoittuvaan kahvioon.
Ulkona Apajassa on käytetty neljää väriä, joista jokainen massa on saanut omansa. Sisällä värit eivät sen sijaan juhli. Itse asiassa niitä ei ole yhtään, kun betonin, metallin ja puun lisäksi pinnoissa on vain valkoista ja harmaata.
Ratkaisu tuntuu turhan varovaiselta.
Lopputulos on karuhko. Toivomista jää viimeistelyyn ja työn jälkeen siitäkin huolimatta, että tarkoituksena on ollut rakentaa pajamainen käyttörakennus.
Rakentamisensa aikana lisärakennus on näyttänyt rujolta. Aluksi kauhistutti betoninen alaosa. Sen päälle tuli liimapuinen kehikko, joka ei tilannetta juuri parantanut. Kun työmaa vielä on ollut siivoton, eivät odotukset ole kovin korkealla olleet.
Yksinkertainen ratkaisu, joka jakaa massan neljään osaan, kuitenkin helpottaa valmiin rakennuksen paikalleen sopimista. Pelko rakennuksen liian suuresta koosta oli sekin pääosin aiheeton ja pihalla tila tuntuu riittävän.
Talon onnistuneisuutta pohtiessa on hyvä tehdä vertailua rantakortteleiden uusiin asuintaloihin tai muihin uusiin rakennuksiin Oulun keskustassa. Niihin verrattuna Apaja pärjää vallan hyvin.
Kuitenkin tuntuu siltä, että julkisivujen kanssa olisi pitänyt tehdä enemmän työtä. Ehkä niihin olisi voinut ottaa mallia vanhasta. Ei vanhan uuteen siirtäminen niin vaarallista ole - rohkeaa se ehkä on nykyarkkitehtuurin kentässä.
Rohkeutta olisi toivonut myös värin käytössä sisällä, se kun lisäisi persoonallisuutta, jota arkkitehtuurin osaston lisärakennuksessa liikkuva jää kaipaamaan.
Timo Jokelainen
Oulun yliopiston
arkkitehtuurinosaston lisärakennus
Auer & Sandås arkkitehdit Oy.