Syötteen luontokeskus Oulun YKE Oy sekä siellä oleva näyttely ja kansallispuistoon tehdyt rakenteet Arkkitehtitoimisto EST OY.
Syötteen kansallispuisto ja sen yhteyteen hiljan valmistunut luontokeskus palveluineen kutsuu matkailijaa ja miksei paikallistakin ihmistä tutustumaan alueen luontoon.
Kansallispuisto sijaitsee Pudasjärven, Taivalkosken ja Posion kuntien alueella.
Vuonna 2000 perustettuun ja moneen osaan jakautuvaan puistoon tukeutuvan luontokeskuksen paikaksi valittiin Iso-Syöte.
Oulun YKE Oy:n arkkitehti Pekka Martikaisen suunnittelema luontokeskus on eleetön hirsirakennus, jonne sijoittuvat asiakaspalvelun tilat, kahvila, näyttelytila, auditorio ja toimistot.
Luontokeskukseen tulijan huomio kiinnittyy siihen, että uusi rakennus näyttää olleen paikallaan pitkään. Ympäristöä ei ole rakentamisessa turhaan tuhottu ja jäljet on hyvin maisemoitu.
Hirsirakennus ottaa suojiinsa kansallispuiston luonnosta ja sen historiasta kertovan näyttelyn. Tarina näyttelylle on synnytetty erikoisuunnittelija Jouni Aarnion käsikirjoituksen pohjalta.
Näyttely ja sen rakenteet ovat Arkkitehtitoimisto EST Oy:n eli arkkitehdit Aulikki Herneojan ja Kari Niskasaaren käsialaa. Valokuvat ovat pudasjärveläisen valokuvaajan Jorma Luhdan ottamia.
Kokonaisuus esittelee alueen metsän historiaa: niittykulttuuria, kaskeamista, metsätorppareiden elämää ja metsätöitä. Selväksi tehdään se, ettei kansallispuisto ole koskematonta vaan ihmiskäsin muokattua luontoa ja metsää.
Suuressa osassa näyttelyssä on vuonna 1852 perustettu Rytivaaran kruununmetsätorppa, joka on myös kunnostettu kansallispuistossa vierailevien iloksi alkuperäiseen asuunsa.
Torpan historiassa on yhteneväisyyttä alueen metsän historian kanssa. Siihen sisältyy kaskeamista, joka aloitettiin savolaisten toimesta jo 1500-luvun lopulla. Karjalle haettiin talviapetta ojanvarsien niityiltä. Leipää levennettiin aluksi laittomalla tukkipuiden myynnillä ja sittemmin suursavotoilla tapahtuneilla metsätöillä jne.
Näyttely ja sen rakenteet asettuvat vinokattoiseksi halliksi muotoutuvaan hirsiseen tilaan omaksi kokonaisuudekseen.
Rakenteiden muodoissa on alvarimaista kaarevuutta. Se ja kerroksellisesti rakentuvien seinäkkeiden kokonaistunnelma ei täysin tunnu löytävän rakennuksen tunnelmaa. Häiritsemään voivat myös jäädä osittain kipsilevystä tehdyt ja halvoilta tuntuvat seinäkkeet.
Näyttely sen sijaan integroituu tiukasti näyttelyrakenteisiin. Idearikkaita yksityiskohtia ovat muun muassa vaneriseinäkkeistä esille vedettävät pienoismallit tai kuvakolmiot, joita voi pyöritellä löytääkseen omansa.
Männikkömäiset sisään kumarruttavat panoraamakuvaympyrät ovat toimiva lisä esillepanossa. Hyvää ideaa kannattaakin kierrättää. Vanhojen karttojen sisältämää tietomäärää on taas havainnollistettu päälle vedettävien ja lisäinformaatiota antavien muovikalvojen avulla.
Asiaa näyttelyssä onkin sopivan paljon ja se on mukavassa muodossa. Metsän historia on näkökulmana kiinnostava.
Näyttelystä voi suunnata moneen osaan jakautuvaa kansallispuistoa katsastamaan. Puistoon on rakennettu vierailijoita palvelemaan opastusjärjestelmiä, pitkospuita sekä laavuja ja tupia erilaisiin tarpeisiin.
Näyttelynkin suunnitelleiden Herneojan ja Niskasaaren kynästä lähteneitä rakenteita löytää heti luontokeskuksen vierestä, kansallispuiston porttirakennelmasta.
Rakenteissa on yhdistetty modernia muotoa ja perinteistä, sitä kuitenkaan sen kummemmin kopioimatta.
Muun muassa riukukatot näyttävät riukukatoilta, mutta vettä ne pitävät kahden riukukerroksen väliin jäävien vanereiden ja kattohuovan avulla. Kauas menneisyyteen palautuvaa tunnelmaa synnytetään muun muassa luonnonmuotoisella jämäkällä liitososalla, joka painokivineen on kuvitteellinen rekonstruktio esihistoriallisesta rakentamisesta.
Syötteen luontokeskus näyttelyineen johdattaa kansallispuistoon tutustujaa monen asian äärelle. Sieltä saa hyviä eväitä alueeseen perehtymiseen. Näyttely varmasti myös innostaa tarkastelemaan asioita uudella tavalla, etsimään merkkejä kaskeamisesta, kruununtukkien poiminnasta jne.
Puistoon tehdyt rakenteet taas tuovat luontokokemukseen arvokkaan lisänsä.
Arkkitehtisuunnittelun vieminen tällaisiin "vaatimattomiinkin" kohteisiin on kannatettavaa. On siis hyvä, että arkkitehtuuri menee välillä metsään.