Oulu Professori Kaj Nyman katsoo työhuoneensa ikkunasta. Rantakadun varren puutalosta avautuu maisema teatterille, kirjastoon ja Vaakunana tunnetun hotellirakennuksen ikkunariveihin.
Näkymä on käynyt tutuksi kuluneen reilun kymmenen vuoden aikana, jonka Nyman on hoitanut Oulun yliopiston arkkitehtuurin osaston yhdyskuntasuunnittelun professuuria.
Nyt hän katsoo ikkunamaisemaansa viimeisiä kertoja, eläkepäivät alkavat kesäkuun ensimmäisenä.
Kuluneen viikon aikana tavarat on pakattu laatikoihin, jotka taitavat juuri nyt olla matkalla Ahvensalmella odottavaan kotiin.
Käyttötaidetta
Mielestäni arkkitehtuuri on niiden asia, jotka sitä käyttää, ei niinkään niiden, jotka sitä suunnittelee. Näin olen ollut eri linjoilla, kuin yleensä arkkitehdit, selittää Nyman arkkitehtuurin olemusta.
Nymanin mukaan on luonnollista, että arkkitehtuurissakin on olemassa institutionaalinen taidekäsitys.
Instituution sisällä taas määräytyy, mitä taide on. Arkkitehtuurin kohdalla määrittelijöinä ovat arkkitehdit, kriitikot ja harvat teoreetikot.
Tällainen taidekäsitys on Nymanin mukaan ongelmallinen. Arkkitehtuuri on hänen mukaansa käyttötaidetta, mikä on vastakohta autonomisen taiteen käsitykselle.
On selvää, ettei arkkitehtuurissa ole mahdollista erottaa esteettistä eettisestä. Ne muodostavat kokonaisuuden ja estetiikka kumpuaa käytöstä.
Mielestäni ihmisten mieltymykset on vakavasti otettava asia arkkitehtuurissa. Lähden siitä, että arkkitehtuuri on ihmisille jokapäiväistä ympäristöä. Tavoitteena tulisi olla, että ihminen saa ympäristöstään aistillista mielihyvää. Sitä voisi sanoa viihtymiseksi. Arkkitehtuurin viihtyminen ei kuitenkaan ole viihteen tavoin mielihyvää, vaan sen perusta on mielekkäässä käytössä.
Nymanin ihmiskäsitys on pitkälle biologinen. Ollaksemme ihmisiä, meillä tulee hänen mukaansa olla lajityypillinen ympäristö.
Arkkitehtuurin tehtävä voisikin olla ihmiselle lajityypillisen ympäristön tekeminen.
Vuoden 1968 sukupolvi
Jäähyväisluennossaan Nyman totesi, että suomalaisen arkkitehtuurin helmasynnit ovat dogmaattisuus eli antautuminen myyttien vietäväksi ja rationalismi eli suunnittelun perustaminen sellaiselle järkeilylle, jolle ei löydy järkeviä perusteita.
Puhuin myös sukupolveni tekemistä virheistä. En ollut poliittisesti aktiivinen, mutta kuuluin 1968 sukupolveen ja omaksuin arvoja, joita silloinen arkkitehtikunta piti esillä. Arvot lähtivät hyvin pinnallisesta yhteiskunnallisuudesta. Silloin arkkitehtuurissa lopulta toteutettiin funktionalismin ideologia, mikä oli keino pelastaa arkkitehtuurin autonomisuus.
Kun arkkitehtuurin tekemisessä hyväksyttiin tiettyjä yhteiskunnan asettamia reunaehtoja, saatiin tehdä autonomista arkkitehtuuria. 50-luvun sankariarkkitehtuuri jatkui, sitä tehtiin vain uudella tyylillä. Sukupolveni hyväksyi tekniikan arkkitehtuurinsa lähtökohdaksi, inhimillisten arvojen edelle.
Sellaista sankaruutta
Nymanin sukupolven arkkitehtuuria on Oulussakin esillä. Teatteri, kirjasto ja Vaakuna edustavat ajattelua. Hotellia tuskin kukaan kovin onnistuneena pitää, mutta kaksi muuta ovat ajan parhaana pidettyä arkkitehtuuria.
Kun tulin Ouluun, en voinut niitä sietää. Silloin taisin katsoa asiaa jotenkin tuoreemmin silmin.
Nyt olen katsonut niitä tämän työhuoneeni ikkunasta yli 10 vuotta. Olen uskoakseni oppinut ymmärtämään sen, miksi niitä pidettiin aikanaan ja pidetään yhä hyvänä arkkitehtuurina.
Minun täytyy tunnustaa, että kirjasto on illalla hieno, kun ulkoa näkee sisälle hyllyjen väliin. Teatteri on taas umpinaisuudessaan luotaantyöntävä. Siinä on sellaista sankaruutta, joka ei välitä mistään. Ja sehän se vasta on komeata Suomessa.
Uuden lain hengessä
Nymanin mukaan oululaiset ovat myös näyttäneet, että saarelle syrjään keskustasta rakennetut kirjasto ja teatteri on otettu omaksi.
Niihin mennään tuulessa ja tuiskussa, missä Nyman näkee aina rituaaliin viittaavia piirteitä.
Keskusta on hiljalleen siirtymässä samaan suuntaan. Pikisaaren silta vaikutti siihen, samoin torin rakentaminen. Toppilansalmen rantojen asuttaminen muuttaa tilannetta. Muutos jatkuu ja Nyman uskoo, että Hietasaarikin tullaan vielä rakentamaan.
Nymanin mukaan Oulu saatetaankin pian mieltää sellaisena, että sen keskellä on jokisuisto, eikä niin, että kaupunki päättyy jokisuistoon.
Minua kiehtoo näkökulma, jonka lähtökohtana on tämä hetki ja sen hyvien puolien esille tuonti, Nyman linjaa yhdyskuntasuunnittelun opetusfilosofiaansa.
Nykyhetki on pakostakin kelvollinen. Kun suunnitellaan, niin mielestäni tulisi keskittyä korjaamaan havaittuja virheitä ja siten tehdään ympäristöstä parempaa.
Nymanin mukaan perinteisessä yhdyskuntasuunnittelussa ei olekaan suunnitelmallisuutta, ja juuri siksi kaavoitus on tehnyt paljon pahaa varsinkin maaseudulla.
Näkemykseni yhdyskuntasuunnittelusta sitoutuu nykyhetkeen. Se taas sopii yhteen uuden maankäyttö- ja rakennuslain hengen kanssa. Uuden lain mukaan asiat tehdään yhdessä osallisten kanssa, jolloin yhdessä lähdetään parantamaan ihmisten omaa ympäristöä.
Yhdyskuntasuunnittelua tekevälle arkkitehdille on uskoakseni paljon töitä nyt ja tulevaisuudessa. Heitä tarvitaan muun muassa pitämään yllä keskustelua siitä, millainen ympäristön pitäisi olla. Heidän olisi myös syytä olla asioista jotain mieltä, professori tähdentää.
Olen jo menossa ulko-ovea kohden, kun Nyman huikkaa perääni: Sen vielä haluaisin sanoa, että talonpoikaisjärki on arkkitehdille arvokkaampaa kuin järkeily.
