Helsinki Arkkitehteja ja teologeja yhdistää muukin kuin mustanpuhuva vaateparsi. Pyhyyden olemukseen liittyy ajatus jostakin toisesta, arkielämästä eroavasta syvyysulottuvuudesta.
Arkkitehdillekaan talot eivät ole vain taloja, vaan parhaimmillaan tulkintoja ihmisenä olemisesta ja maailmankaikkeudesta.
Arjen ja pyhän kohtauspaikka
Ei siis ihme, että temppelit ja kirkot ovat kiehtoneet rakennustaiteilijoita. Arjen ja pyhän kohtauspaikka suo mahdollisuuden tutkia aineen ja hengen yhteyttä.
Yhtenä osoituksena tästä on näyttely, joka on esillä Helsingin tuomiokirkon kryptassa, ja lähtee sen jälkeen kierrokselle maakuntiin vieraillen muun muassa Rovaniemellä ja Oulussa.
Näyttelyn on koonnut professori Dominique Beaux Ranskan Montpellierista.
Tieteellinen seminaariavaus
Näyttelyn avajaisiin liittyi tieteellinen seminaari, jossa niin teologit kuin arkkitehdit pohtivat pyhyyden olemusta.
"Jumala on pyhä ja ihmiselle tavoittamaton, toisaalta Sanan lihaksituleminen on kristinuskon perusmysteerio", totesi teologian tohtori Heikki Kotila. Pyhyys on kaikkialla eikä sinällään edellytä erityistä tilaa. Pyhättö voi olla yhtä lailla helluntailaisten sirkusteltta kuin ortodoksikirkko, joka on pelastushistorian rakennettu kuva. "Pyhän kokeminen on mahdollista molemmissa."
Kirkkojen siunaaminen erottaa ne pyhään tarkoitukseen. Viime aikoina on siunattu kirkkojen ohella koteja ja jopa marketteja ja hiihtohissejä. Kotilan mukaan siunaaminen korostaa Jumalan läsnäoloa kaikkialla. Arkkitehdeillekin on mieluista ajatella, että arkisissakin suunnittelutehtävissä on löydettävissä jotain "elämää suurempaa".
Professori Kaisa Broner-Bauerin mukaan kaipuu pyhyyteen on yleismaailmallinen, ja pyhyyden kokemus ylittää kielen rajat. Hän puhui kulttuuriarkkityypeistä, jotka symboloivat yhteisiä arvoja ja välittävät merkityksiä. Esimerkiksi hiljaisuus ilmenee niin japanilaisessa kivipuutarhassa, taolaisessa filosofiassa kuin Aarno Ruusuvuoren kirkkoarkkitehtuurissa.
Kielimuuri näyttelyn kompastus
Siinä missä seminaari onnistui luotaamaan pyhyyden ja arkkitehtuurin yhteyksiä, kompastuu näyttely kielimuuriin.
Näyttelyplanssit ovat kuin suurennettuja aikakauslehden sivuja. Osin eri yhteyteen laaditut tekstit ovat näyttelytilannetta ajatellen pitkiä. Tiivistäminen olisi ollut tarpeen.
Oma kielitaitoni riittää summittaiseen ymmärtämiseen, sisältöön en rohkene ottaa kantaa. Tässä en ole yksin; Suomessa kiertävän näyttelyn tulisi olla ehdottomasti suomennettu, varsinkin kun se tässä tapauksessa on jo puoliksi tehty.
Suuri osa teksteistä on suomalaisista lähteistä lainattua ja ranskannettua. Samalla tekstit voisi huolitella ja poistaa välilyönnit välimerkkien edeltä ja sitaattien sisäpuolelta - taito pitäisi olla jo peruskoululaisella professoreista puhumattakaan.
Näyttely esittelee lyhyesti eurooppalaisen kirkkoarkkitehtuurin historiaa, luo katsauksen suomalaiskirkkojen kehitykseen ja esittelee modernin kirkkoarkkitehtuurin kärkeä. Mukana on myös katsaus japanilaiseen arkkitehtuuriin.
Ulkopuolisen näkökulma on aina kiinnostava. Poikkeaako arvotus meikäläisestä? Tässä tapauksessa ei paljoakaan. Alvar Aalto ja Reima Pietilä ovat pääosissa. Kotimaisessa arkkitehtuurikirjallisuudessa usein sivuutetut Timo ja Tuomo Suomalainen ovat kuitenkin esillä enemmänkin kuin pakollisen Temppeliaukion kirkon verran.
Pohjoissuomalaisesta näkökulmasta huomio kiintyy Pekka Littowin Rovaniemen Korkalovaaran kappeliin. Itseoikeutetusti mukana ovat Juha Leiviskän Pyhän Tuomaan kirkko Oulusta sekä historiaosastolla Sodankylän vanha kirkko.
Pohjalainen runsas puukirkkoperinne ei näyttelyssä ole esillä, kautta edustavat Petäjäveden, Lemin ja Pihlajaveden kirkot.
Kuva-aineisto on osin Beaux'n kuvaamaa, osin eri lähteistä koottua. Silppuinen esillepano heikentää yksittäisten kuvien tehoa, mikä on harmillista: pyhyyden kokemukselle tie voisi olla tasoitetumpikin.
Pyhyys ja arkkitehtuuri -näyttely Helsingin tuomiokirkon kryptassa 12.1-15.2 ja sen jälkeen muun muassa Rovaniemellä ja Oulussa.