Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Ark­ki­teh­deil­lä on myös vastuu

Kun on seurannut julkista keskustelua kehnosta rakentamisesta, syyllistetään lähes yksinomaan rakentajia. Arkkitehdeillä on myös vastuu. Rakentajien on pitänyt toteuttaa arkkitehtien suunnitelmia, vaikka olisi tiedetty ne toimimattomiksi.

Kalevassa oli (18.9.) kolumni otsikolla Homeisia kieli- ja mielikuvia. Otsikko viittasi rakennusten homeongelmiin, ”joita varten on nyt Ouluun perustettu osaamiskeskittymä, joka tuottaa insinöörejä, jotka ratkaisevat sisäilmaongelmat, joita tähän saakka valmistuneet insinöörit ovat aiheuttaneet” (suora lainaus kolumnista).

Homeongelmien syynä on ollut runsaasti laiminlyöntejä itse rakentamisen vaiheissa niin työtavoissa kuin materiaaleissa, mutta ei pidä unohtaa suunnittelijoiden, etenkin arkkitehtien sekä rakennusvalvonnan osuutta kehnoon rakentamiseen.

Ei tarvitse olla rakennusalan asiantuntija ymmärtääkseen, että arkkitehtien sotien jälkeen suunnittelemat tasakatot ovat yksi keskeinen syy vuotaviin kattoihin ja siten kosteusvaurioihin, jotka ovat edellytyksenä home- ynnä muille mikrobikasvustolle.

Tasakatot tulivat arkkitehtuurissa muotiin funktionalisimi-nimisen arkkitehtisuuntauksen kautta. Funktionalisimin keulakuvana oli maailmankuulu sveitsiläinen arkkitehti Le Corbusier, jonka mukaan ihmiskunnan pelastus oli uudessa arkkitehtuurissa, mihin kuuluivat oleellisesti teräsbetonirakentaminen, laatikkomaiset muodot ja tasakatot.

Suomessa tyylisuunnan tunnetuin arkkitehti on Alvar Aalto, jonka suunnittelemista julkisista rakennuksista monet edustavat funktionalismia, kuten Stora Enson pääkonttori. Aalto suunnitteli myös yksityiskoteja, jotka ovat funktionalismin klassikoita ja esikuvia monille arkkitehdeille. Tällaisia ovat muun muassa Villa Aalto, Villa Kokkonen, Villa Mairea ja Kantola Sunilassa. Niissä on tasakatot ja räystäät puuttuvat.

Suomessa tasakatot yleistyivät asuintaloihin ja muuhun rakentamiseen etenkin 60–70-luvuilla. Moniin kuntakeskuksiin rakennettiin laatikkomaisia kauppaliikkeitä, joissa on tasakatot. Nyt nämä kiinteistöt ovat korjauskelvottomia ja rumentavat maisemaa.

Valitettavasti tasakattoja rakennettiin kymmeniin tuhansiin yksityisiin taloihin, koska se oli muotia ja Suomen johtavat arkkitehdit sitä käyttivät. Ouluunkin rakennettiin monille alueille tasakattoisia omakoti- ja rivitaloja, joista puuttuivat räystäät.

Nyt näissä taloissa asuu ikääntyneitä ihmisiä, joiden rahat kuluvat kattojen korjauksiin ja vesi- ynnä muiden vaurioiden paikkaamiseen. Samalla talojen arvo on romahtanut, koska järkevän ostajan ei kannata laittaa rahojaan rakennukseen, jossa piilee mahdollisuus vesivaurioon.

"Homeongelmien syynä on ollut runsaasti laiminlyöntejä itse rakentamisen vaiheissa niin työtavoissa kuin materiaaleissa, mutta ei pidä unohtaa suunnittelijoiden, etenkin arkkitehtien sekä rakennusvalvonnan osuutta kehnoon rakentamiseen.

On käsittämätöntä, että rakennusvalvonta salli 60–70-luvuilla ja sallii jopa vieläkin tasakattojen rakentamisen Suomessa, jossa sataa runsaasti ja jossa seisova vesi talojen katoilla yleensä jäätyy talvella ja syntynyt jää rikkoo tiiveimmänkin kattomateriaalin.

Rakennusvalvonnalla olisi ollut keinot estää tasakattojen rakentaminen. Ilmeisesti rakennusvalvonnassa puuttui käytännön osaamista. Toivottavasti sitä nyt on.

Kun on seurannut julkista keskustelua kehnosta rakentamisesta, syyllistetään lähes yksinomaan rakentajia. Arkkitehdeillä on myös vastuu. Rakentajien on pitänyt toteuttaa arkkitehtien suunnitelmia, vaikka olisi tiedetty ne toimimattomiksi.

Harva rakentaja on uskaltanut sanoa, että Suomessa arkkitehtien johtohahmoksi kohotetun Alvar Aallon edustama tasakattotyylisuunta ei sovi täkäläisen ilmastoon.

Alvar Aallon suunnittelemat talot ovat niin pyhiä, ettei edes Finlandiatalon marmorijulkisivua saa peittää muulla kuin italialaisella marmorilla, joka ei kestä Suomen ilmastoa. Onkin kummallista, että Helsinkiin nimettiin uusi yliopisto Aalto yliopistoksi kunnioittamaan Aallon elämäntyötä. Aalto seuraajineen on välillisesti aiheuttanut mittaamattomat inhimilliset kärsimykset ja taloudelliset menetykset tasakattojen suunnittelijoina.

Aarne Oikarinen

Oulu

Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!

Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.