Vaalirahatuiverruksen taustalla nytkähti tämän viikon alussa liikkeelle merkittävä kirkollinen prosessi. Maanantaina nimittäin alkoi evankelisluterilaisen kirkon arkkipiispan vaalin ehdokasasetteluvaihe.
Jukka Paarma jää eläkkeelle ensi kesänä. Tuossa vaiheessa hän tulee olleeksi maan näkyvimmän kirkonjohtajan virassa yli 11 vuotta.
Tehtävän alkukausi oli Paarmalla opettelua esimerkiksi julkisuuden kanssa. Hän kuitenkin oppi työnsä tämänkin puolen, mikä on virassa keskeinen taito. Kun arkkipiispa astuu tv-ruutuun, hän ei saa olla jäykkä kirkkoruhtinas muttei myöskään joka suuntaan kumarteleva kaikkien kaveri. Tarvitaan luontevuutta ja vakuuttavuutta.
Virkakaudellaan Paarma ei ole ollut lausuntoautomaatti mutta on ottanut kantaa ilmassa oleviin teemoihin sen verran usein, että on pitänyt kirkon esillä yhteiskunnallisessakin keskustelussa.
Paarma ei ole joutunut pahasti minkään leirin hampaisiin. Sekin on saavutus kirkossa, johon kuuluu sekä antaa mennä -henkisiä liberaaleja että keskustelukyvyttömiä änkyröitä ja kaikkea siltä väliltä.
Arkkipiispaehdokkaita voivat asettaa helmikuun vaaliin äänioikeutettujen henkilöiden muodostamat valitsijayhdistykset. Äänioikeutettuja on 1 236. Valistunut oletus on, että yhdistyksiä tulisi viidestä kuuteen. Selvää ykkössuosikkia ei ole.
Ylen mukaan ainakin Suomen Lähetysseuran johtajalla Seppo Rissasella, 54, on jo tukiryhmänsä. Kielitaitoinen Rissanen on aiemmin toiminut Turussa kirkkoherrana. Hän on sanonut olevansa käytettävissä.
Tuon räväkämmin ei piispaehdokkaaksi sovi ilmoittautuakaan, sillä kirkossa kuuluu sanoa, että piispaksi kutsutaan, ei pyritä. Tosiasia silti on, että kyllä sille paikalle pyritäänkin ja vieläpä tosissaan.
Rissanen oli ehdokkaana myös neljä vuotta sitten, kun Turun hiippakuntaan valittiin Paarman rinnalle toista piispaa. Valituksi tuli silloinen Ulvilan kirkkoherra Kari Mäkinen, 54. Hänen on arvioitu lähtevän mukaan myös nyt. Hän olisi ehdokkaista vahvimpia.
Piispakunnasta ehdokkaaksi on povattu myös Lapuan Simo Peuraa, 52, ja Oulun Samuel Salmea, 58. Peuraa luonnehditaan maltilliseksi ja teologisilta ansioiltaan vahvaksi, mutta väritönkin hän on. Värittömäksi tosin soimattiin aluksi Paarmaakin.
Salmi tuntee arkkihiippakunnan ja arkkihiippakunta hänet, lappilaissyntyinen esipaimen kun ehti olla Turussa sekä hiippakunnan pääsihteerinä että kirkkoherrana. Salmea arkkipiispan tehtävä tiettävästi kiinnostaa, ja Oulun suunnalla vikkelimmät ovat jo alkaneet miettiä, kuka nousee uudeksi pohjoisen piispaksi.
Se harrastuneisuus voi olla hätiköityä, sillä tällä hetkellä Salmi ei ole Paarman vahvin seuraajaehdokas.
Kertaalleen piispan virasta eronnutta Ilkka Kantolaakin kerrotaan Turun suunnassa haviteltavan kisaan. Olisi kuitenkin yllättävää, jos hän vielä mukaan lähtisi.
Kirkon vanhauskoisiksi kutsuttu joukko asettanee sekin oman ehdokkaansa, joka voi esimerkiksi olla Kankaanpään kirkkoherra Keijo Rainerma tai Suomen Raamattuopiston toiminnanjohtaja Timo Junkkaala. Tämän leirin ehdokkaalla ei voittamisen saumoja ole.
Sama koskee myös mahdollisia naisehdokkaita. Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa ei ole sellaista näkyvää naisteologia, joka tulevassa vaalissa voisi arkkipiispaksi nousta.
Arkkipiispan vaalin keskeisiin teemoihin on jo vuosien ajan kuulunut kysymys siitä, mikä olisi oikea joukko arkkipiispaa valitsemaan. Valitsijajoukosta melkein kolme neljännestä on nyt Turun hiippakunnan pappeja ja maallikoita.
Muun maan valitsijaosuutta on vaadittu kasvatettavaksi siksi, että arkkipiispasta on tullut yhä selvemmin "koko kirkon ääni", ja sitä asemaa haluaisivat jotkut yhä vahvistaa. Virallisesti arkkipiispan kaitsenta-alue ei ulotu oman hiippakunnan rajojen ulkopuolelle.
Arkkipiispan asemaa kuvataan sanonnalla primus inter pares eli ensimmäinen vertaistensa joukossa. Arkkipiispan viralle painoa tuo sekin, että hän on kirkolliskokouksen, piispainkokouksen ja kirkkohallituksen puheenjohtaja. Sen verran moni arkkipiispan kokouksista on muuten Helsingissä, että hän on siellä melkein yhtä paljon kuin Turussa.
Vastoin yleistä luuloa arkkipiispa ei ole muiden piispojen esimies.
Arkkipiispan asemaa on tuskin tarpeen nykyisestä vahvistaa. On outo ajatus, että kansankirkon äänen pitäisi kuulua yhden henkilön suusta. Tsempata sen sijaan saisivat muut piispat, joilla voisi olla enemmänkin annettavaa julkiseen keskusteluun mutta joiden sanoma ei aina kuulu edes omassa hiippakunnassa.
Tai ehkä keskustelu pitäisi aloittaa ihan eri suunnasta: siitä miten kirkon jäsenten ääni saataisiin kuuluville korkeista hengellisistä asemista puhuvien äänten rinnalla.