Turku Kirkko on saanut tänä vuonna julkisuutta poikkeuksellisen paljon. Muutamat seurakunnat eri puolilla maata ottivat suojiinsa turvapaikanhakijan, jota uhkasi karkotus. Toiminta herätti kaksijakoista keskustelua. Osa katsoi, että kirkko astui virkavallan varpaille.
Arkkipiispa Jukka Paarma näkee asian toisin.
- Ekumeenisen neuvoston ohjeissa korostetaan nimenomaan, että turvapaikka-asioissa on toimittava yhdessä viranomaisten kanssa.
On myös kyselty, voiko kirkko tietää turvapaikan hakijoiden asioista enemmän kuin ulkomaalaisvirasto.
- Monilla kirkkojen työntekijöillä voi olla eri maista sellaista ruohonjuuritason tietoa, jota viranomaisilla ei välttämättä ole.
Arkkipiispa toivoo, että kun viranomaiset päättävät karkotuksista, he muistaisivat, että naiset joutuvat usein paljon suurempaan vaaraan kuin miehet.
Paarma kieltää, että kirkko olisi pyrkinyt aktiiviseksi toimijaksi turvapaikka-asioissa. Se on vain avannut ovensa hädässä oleville. Hän ei silti halua kirkosta sosiaalityön jatkajaa tai palvelulaitosta.
- On kuitenkin parempi, jos joku saa turvapaikan vähän heikoin tai väärin perustein kuin että hän joutuisi omassa maassaan todella hengenvaaraan, sanoo Paarma STT:lle antamassaan haastattelussa.
Kurinpitotoimet tarpeen tänä vuonna
Myös naispappeudesta on tänä vuonna puhuttu paljon. Kaksi pappia on pidätetty virasta määräajaksi, koska he ovat kieltäytyneet virkatehtävistään naiskollegan rinnalla. Yhden tapauksen käsittely on kesken.
- Ihmettelen, että lehdet tekevät näistä isoja juttuja, ikään kuin ne olisivat kirkon suurin ongelma. Meillä on sentään yli 2 000 pappia.
Ensimmäisten naispappien vihkimisestä tulee maaliskuussa kuluneeksi 20 vuotta. Tällä haavaa kaikista virassa olevista papeista kolmannes on naisia.
- Meillä on edelleen pappeja, joiden Raamatun tulkintaan naispappeus ei sovi. Suurin osa on kuitenkin kyennyt tekemään yhteistyötä naiskollegojen kanssa.
Paarma myöntää, että joissakin seurakunnissa yhteenottoja on pyritty tietoisesti välttämään muun muassa järjestelemällä työvuoroja. Piispainkokous totesi viime helmikuussa, että työvuorojen laatiminen sukupuolen perusteella saattaa olla vastoin lakia.
Siitä huolimatta erilaisista näkemyksistä johtuva huono työilmapiiri on ollut karua arkea monessa seurakunnassa.
- Kirkko arvostaa omantunnon vapautta. Siksi on vaikea vaatia ketään toimimaan sitä vastaan. Kenenkään ei tulisikaan hakeutua sellaiseen virkaan, jossa ei vakaumuksensa mukaan voi toimia.
Mielipiteet ristiin vielä pitkään
Paarmaa harmittaa, että naispappeuden vastustajat ovat heittäneet ikävän varjon kirkon päälle.
- Monet voivat luulla, että koko kirkko sortaa naisia. Kysymys on kuitenkin siitä, että harvat katsomukseltaan jyrkät henkilöt ovat toimineet pappisvalan vastaisesti.
Arkkipiispa vertaa Suomen tilannetta Ruotsiin, jossa naispappeus hyväksyttiin jo 59 vuotta sitten.
- Sielläkin asia jakaa vieläkin vahvasti mielipiteitä.
Suhtautumisessa homoliittoihin Ruotsin kirkko on selvästi Suomea edellä. Se on antanut hallitukselle myönteisen lausunnon samaa sukupuolta olevien kirkollisesta vihkimisestä. Rekisteröidyn parisuhteen siunaaminen hyväksyttiin siellä jo vuonna 2006.
Suomessa parisuhdelaki tuli voimaan 2002. Kirkko ei ole päässyt asiassa puusta pitkään. Vuonna 2003 kirkolliskokous torppasi aloitteen, jossa esitettiin siunaamiskaavojen valmistelua samaa sukupuolta olevien liitoille. Tosin yhtä tylyn tuomion sai myös aloite, jossa vaadittiin, että parisuhteensa rekisteröineet eivät saisi toimia kirkon viroissa.
Piispainkokouksen asettama työryhmä valmistelee asiaan liittyvää mietintöä, jonka piispat saavat käsiteltäväkseen ehkä jo ensi vuonna.
Paarma uskoo, että parisuhdelakiin liittyvät kysymykset hiertävät kirkkoa vieläkin kauemmin kuin naispappeus.
- Liberaalisessa lainsäädännössä Ruotsi on maailman kärkeä. Kirkkokin on joutunut siellä miettimään kantaansa yhteiskunnan arvomaailman muutoksiin.
"Homosuhteiden siunaamisesta kirkko päättää itse"
Paarma arvelee, että kirkosta eroamisen kasvu heijastaa erityisesti nuorten arvojen muutosta. Hän ei kuitenkaan halua, että kirkko ryhtyisi kynsin hampain pitämään kiinni kaikista kirkollisveron maksajista.
- Kirkko on ennen kaikkea hengellinen yhteisö, ei yhteiskunnan moraalin selkäranka. Meidän ei pidä lähteä muuttamaan olennaisia arvojamme vain siksi, että kelpaisimme ihmisille paremmin.
Arkkipiispa ei hyväksy minkäänlaista yhteiskunnallista painostusta.
- Kirkko on autonominen yhteisö, ja sillä on oikeus päättää itse erityisesti uskonnon harjoitukseen liittyvistä asioista. Esimerkiksi homosuhteiden siunaaminen on tyypillinen asia, josta kirkon on päätettävä itse.
Paarma muistuttaa myös, että yksi kirkon tehtävistä on toimia yhteiskunnallisten ilmiöiden kriitikkona.
- Totta kai on huomioitava ympäristö, jossa elämme, mutta emme voi lähteä siitä, että kaikki yhteiskunnassa tapahtuvat arvomuutokset ovat hyviä, ja myös kirkon on niitä noudatettava, Paarma painottaa.