Kotiäitiys on ollut Kuusamon Tahkolanrannalla asuvalle Pirjo Tahkolalle, 34, itsestään selvä asia. Koskaan hän ei ole valintaansa katunut eikä koe jääneensä mistään paitsi elämässään. Parhaimmillaan äidin arki on hänen mukaansa täynnä rakkautta.
Kun perheen kaksi koululaista, Jessica, 11, ja Janica, 9, tuodaan koulutaksilla kotiin, odottaa siellä äiti pienempien lasten Julian, 5, Juho-Matiaksen, 3, ja Jasperin, 11 kuukautta, kanssa. Äidin leipoma mustikkatorttu maistuu koululaisille. Kotiäitiys on Tahkolalle ollut hänen mukaansa paras ratkaisu. Hän arvostaa kuitenkin myös muiden ratkaisuja.
"Haluan nähdä itse, miten lapset kasvavat ja kehittyvät. Haluan olla läsnä, silloin kun lapset minua tarvitsevat. Minua olisi myöhemmin kaduttanut se, jos en sitä olisi tehnyt. Itsekin opin tässä kaikenlaista; johtamista, sovittelutaitoa ja järjestelykykyä."
Tahkola on kotiäitiyden ohella välillä opiskellut. Parhaillaan hän on valmistumassa etäopiskeluna tradenomiksi ja jatkaa ehkä opintoja. Sen verran rankkaa perheen ja opiskelun yhdistäminen on ollut, että opiskeluun tulee nyt tauko.
Pirjo Tahkola on hoitanut kaikki viisi lastaan itse. "Olen itse isosta perheestä ja olen aina halunnut monta lasta."
Taloudellisesti ajatellen kotiäitiys ei Tahkolan mukaan ole kannattavaa. Rahaa enemmän on kuitenkin merkinnyt se, että hän saa olla lasten kanssa juuri silloin, kun he eniten tarvitsevat äitiä.
Vaikka oma ympäristö kotiäitiyttä arvostaa, toivoo Tahkola arvostusta enemmän yhteiskunnalta.
"Työssä käyvänä äitinä kokonaisempi ihminen"
Oulaistelainen lastentarhanopettaja Tiina Honkakoski, 38, ehti hoitaa monta vuotta muiden lapsia ennen kuin sai Eliaksen, 6, ja Joelin, joka täyttää pian kolme vuotta.
"Omat lapset ovat tuoneet pehmeyttä elämään ja muuttaneet lapsiin liittyviä käsityksiä. Käytäntö on osoittautunut aivan eri asiaksi kuin teoria. En osaisi kuvitella elämää ilman poikia", hän sanoo.
"Tyttö puuttuu. Toinen raskausaika oli selkäkipujen vuoksi karmivan vaikea. Vain jos tietäisin varmasti, että saisin tytön, voisin vielä suunnitella synnyttäväni kolmannen lapsen. Olen aikonut hakea vaikka Venäjältä katulapsen meille tytöksi", hän miettii.
Tiina Honkakoski on lastentarhanopettajan työssä kutsumusammatissaan. Työ on hänelle tärkeä. Työpaikka on henkireikäkin, jossa on muita aikuiskontakteja.
"Olen kokonaisempi ihminen työssä käyvänä äitinä. Olisin ehkä äreämpi, jos olisin koko ajan poikien kanssa kotona", hän arvelee.
"Kaipaan ihmisiä ympärilleni, vaikka viihdyn kyllä kotonakin. Kodin ulkopuoliset menot olen karsinut aika vähiin", Honkakoski kertoo. Hän on mukana urheiluseuran yleisurheilujaostossa ja on lastentarhanopettajien luottamusmies.
Jonkin verran rahakin ratkaisee äidin työssäkäyntiä. Puoliso on yksityisyrittäjä. Leipä ei ole niin leveä, että perheenäiti voisi jäädä kotiin.
"Olen päivä-äiti ja iltaäiti. Lapsia on uran aikana ehtinyt kertyä yhteensä varmaan jo satoja. Kyllä mietin illallakin, mitä päivähoitolapsille kuuluu."
"Syksyllä on tiedossa uusia haasteita työhön", Tiina Honkakoski iloitsee.
"Olisin vajaa
ilman lapsia"
Kemiläinen terveydenhoitaja Anita Seppänen, 36, sanoo, ettei oikeastaan koskaan ole haaveillut lapsista. Lapset tulivat, kun biologinen kello tikitti huomaamattomasti ja ehkäisy unohtui. Nyt hän katsoo lattialla leikkiviä Noaa, 4, ja Soniaa, 2, ja tunnustaa, että olisi vajaa ilman heitä. "Iloahan lapset tuovat aivan hirveästi."
Omasta mielestään Seppänen ei ollut varsinaista äitityyppiä, mutta äitiys tuli kuin tulikin luontaisesti. "Oma äiti on ollut vahvana esimerkkinä." Samassa omakotitalossa asuva äiti on myös niin korvaamaton apu, ettei siitä voi olla tarpeeksi kiitollinen.
"Äitiys on luonteva osa naisen elämää. En ota siitä stressiä, en hermoile ennakolta, vaan elän hetken kerrallaan", hän pohtii ja muistuttaa, että lapset ovat vain lainaa. Heidän kanssaan kuljetaan yhdessä jonkin aikaa, ja sitten onkin jo päästettävä irti. Tällä yhteisellä matkalla kodin merkitys korostuu; vastuuta ei voi sälyttää koululle eikä muillekaan.
Hän haluaisi kasvattaa lapsistaan avarasti maailmaan ja elämään suhtautuvia selviytyjiä; luontoa, itseään ja muita ihmisiä kunnioittavia yksilöitä.
Anita Seppäsestä tuli vuosi sitten yksinhuoltaja, kun seitsemän vuotta kestänyt avoliitto kariutui. Mutta yhteishuoltajuus pelaa hyvin, eikä äiti ole havainnut lapsissaan oireilua. "Oikeastaan se on rikkaus, että on useampia koteja. Lapset lähtevät mielellään isänsä luo."
Yksinhuoltajuus ei ole hänen mukaansa muuttanut sanottavasti arkea, sillä "minä olen edelleen päävastuussa lapsista". Kaupungilta saadut terveydenhoitajan pätkätyöt sopivat nykytilanteeseen, mutta ainainen huoli taloudesta nousee pinnalle, kun postiluukusta tulee laskuja.
"Lapset eivät ole vieneet minulta mitään, mutta he ovat antaneet ruhtinaallisesti. Kaikkien äitien tarvitsemaa omaa voimaantumisaikaakin löytyy ihan riittävästi."
Anita Seppänen sanoo, että mieskin mahtuisi taloon. Miesystävä hänellä on, mutta vakiintumisella ei ole nyt kiirettä.