Kaupunkiarkeologiaan erikoistunut filosofian tohtori Timo Ylimaunu on huolissaan kansallisen kulttuuriperinnön suojelusta.
Oulun yliopistolla yleisen arkeologian amanuenssina toimiva Ylimaunu väitteli syksyllä Tornion arkeologisista tutkimuksista, jotka hän muotoili kirjaansa Aittakylästä kaupungiksi - arkeologinen tutkimus Tornion kaupungistumisesta 18. vuosisadan loppuun mennessä -otsikon alle. Siinä Ylimaunu pohtii etiikan ja arkeologian suhdetta monelta eri kantilta: tutkijana, kenttätyöläisenä sekä opetustehtävissä amanuenssina.
Arkeologian alalla tutkijoiden vastuu tuloksistaan ja tulkinnoistaan voi osoittautua yllättävän suureksi.
Varsinkin Ylimaunun erikoistumisalalla kaupunkiarkeologiassa tulee olla erityisen tarkka esittämistään tuloksista, sillä väärien tai epäselvien tulosten seuraukset voivat olla lähes katastrofaaliset, esimerkiksi esimerkiksi korvaamattoman arvokkaan muinaisjäännöskohteen tuhoutuminen.
Vilkas rakentaminen kaupungeissa tuottaa toisinaan arkeologeille runsaasti päänvaivaa.
"Suomessa on näitä vanhoja kaupunkeja enää todella vähän, vain reilu kaksikymmentä sellaista, joista löytyy 1700-luvun tai sitä vanhempia kulttuurikerroksia. Nykyinen kaupunkirakentaminen tuhoaa kaiken altaan. Kohta ei yksinkertaisesti ole materiaalisen kulttuurin lähteitä jäljellä 1700-luvun tai sitä vanhemmasta kaupunkielämästä. Rakentaminen kaupungeissa on suuri eettinen ongelma kansallisen kulttuuriperinnön suojelun kannalta", Ylimaunu tuskailee.
Kentällä suoritettavissa kaivauksissa kaupunkiarkeologeilla on vastassaan kulttuurikerros, joka muodostuu tavallisesti erilaisista maakerrostumista, rakenteista ja esineistä. Kaupunkiarkeologeilla on käytössään monia eri tutkimusmenetelmiä. Kaivaukset ovat usein suuritöisiä ja tutkimuksissa käytetään valvotusti apuna työkoneita.
Inventoinneissa taas määritellään kaupungeista mahdolliset paikat, joissa kulttuurikerrosta on voinut säilyä. Inventointeihin ei liity varsinaisia kaivauksia. Ne ovat kuitenkin hyödyllisiä, sillä niiden tuomaa tietoa voidaan käyttää esimerkiksi kaavoituksen ja rakentamisen ohjaamiseen.
Kuitenkin myös kaupunkiarkeologiset inventoinnit ovat tuottaneet ongelmia, sillä niissä käydään läpi lähinnä tonteille sijoittuvia muinaisjäänteitä. Tällöin tielinjat jäävät helposti määrittelemättömiksi alueiksi, mikä voi puolestaan mahdollistaa tielinjojen kaivamisen ilman arkeologista valvontaa.
Arkeologisiin tutkimuksiin erikoistuneiden ihmisten määrä on Suomessa verraten vähäinen, ja tämä antaa oppiaineelle erityisen luonteen.
Tieteen tutkimuksen eettisiin kysymyksiin syventyessään tuore tohtori nostaa yhden kysymyksen ylitse muiden. Vaikka plagiointi on internetaikakaudella kaikkien tieteenalojen ongelma, arkeologian alalla vilppiin syyllistyneet jäävät yrityksistään helposti kiinni. Tiivis ja tarkka tiedeyhteisö ei myöskään anna armoa toisten tutkimuksia omiin nimiinsä varastaneille henkilöille.
"Se on niin, että tiedeyhteisö yksinkertaisesti hylkää tällaiset henkilöt. Kun ovet sitten sulkeutuvat yksi toisensa jälkeen, tutkimuksen teko loppuu näiden henkilöiden kohdalta", Ylimaunu toteaa.
"Itse olin aikoinani aiheesta niin vainoharhaisen tarkka, että laitoin viittauksen alaviitteiden lisäksi vielä tekstiinkin."
Kaupunkiarkeologin työtä ohjaavat myös taloudelliset realiteetit.
"Joku voisi nähdä myös rahoitukseen liittyviä eettisiä kysymyksiä alallamme. Tottahan se on, että sellaisia työtä tehdään, josta saadaan rahaa. Se on ulkoisten realiteettien asettama ehto."
Ylimaunun ajoi arkeologian alalle kiinnostus menneisyyden tutkimukseen. Rahallinen tilanne ei aina ollut helppo ja uran alkuvaiheessa Ylimaunu työskenteli työllistämisvaroilla. Vielä tutkimusavustajana toimiessaankin hänen palkkansa jäi vastaavasta tutkinnonmukaisesta. Vasta nyt, seitsemän vuoden työskentelyn jälkeen palkka alkaa olla vihdoin tutkinnon mukainen.