Suomen poliittisen harvainvallan, oligarkian, sisällä on vielä suppeampi oligarkia. Näin päättelee kansanedustaja Arja Alho viime syksynä hyväksytyssä väitöskirjassaan.
Alholla on oligarkiasta karvaita omakohtaisia kokemuksia. Väitöskirjansa johdannossa Alho kertoo, että kahden ja puolen vuoden ministerikauden aikana ja SDP:n keskeisten toimielinten jäsenenä hän joutui hyvin harvoin tekemisiin kriittisen keskustelun tai edes aidon ajatustenvaihdon kanssa.
Alho käsittelee väitöskirjassa yhtenä esimerkkinä sitä, miten Paavo Lipposen I hallitus valmisteli Emu-ratkaisua. Alho toimi hallituksen toisena valtiovarainministerinä, mutta hänet jätettiin Emu-valmistelun ulkopuolelle.
Toisella kerralla Alho oli oligarkian sisällä, kun hän hyväksyi sopimuksen, jolla STS-pankin ex-pääjohtajan Ulf Sundqvistin vahingonkorvaukset kohtuullistettiin.
Alho on paljastanut, että Lipponen oli mukana sopimuksen laadinnassa. Alho joutui eroamaan kovan julkisen ryöpytyksen jälkeen. Lipposen selvisi kohusta säikähdyksellä. Kansa antoi Alholle tuomion vuoden 1999 vaaleissa ja tiputti hänet Arkadianmäeltä.
Poliittisen paluun tehnyt Alho on pistänyt viime aikoina tuulemaan. Hän riisuisi presidentiltä vallan. Demarikonkaria sapettaa se, että eduskunnasta on tullut puuhamaa, jossa kansanedustajien harrastustoiminta häiritsee jo normaalia lainsäädäntötyötä.
SDP:n puheenjohtajakisan avaus on Alhon tuorein veto. Hän pyrkii puheenjohtajaksi, jos Lipponen luopuu tehtävästä ensi kesänä. Alho tietää, että toverit eivät häntä johtajakseen valitse. Häntä sapettaa se, että puoluesihteeri Eero Heinäluomaa pidetään itsestään selvänä Lipposen seuraajana.
SDP:n puolueorganisaatio on jo pitkään pohjustanut Heinäluoman valintaa. Tämä myös raivostuttaa Alhoa. Heinäluoman valintaa pidetään niin itsestään selvänä, että hänelle etsitään jo sopivaa ministerinsalkkua. Poliittisissa piireissä jo veikkaillaan, että sisäministeri Kari Rajamäki joutunee luovuttamaan paikkansa Heinäluomalle.
Demokratian airueena Alho haluaa olla puhkaisemassa puolueensa oligarkiaa. Alhon lähtö kisaan saattaa olla lopulta palvelus SDP:lle ja ehkäpä myös Heinäluomalle. Demokratian kannalta on tärkeää, että ehdolla on useampia kuin yksi.
Alho patistelee myös muita ehdokkaita kehiin. Todennäköisesti muut noudattavat sisäisiä käyttäytymissääntöjä ja panttaavat kantaansa vajaan kuukauden päästä pidettävään puoluevaltuuston kokoukseen asti. Silloin kymmenen vuotta puoluetta luotsannut Lipponen ilmoittaa luopumisestaan.
Toivottavasti koko SDP:n kärkikaarti, Antti Kalliomäki, Erkki Tuomioja, Tarja Filatov, Johannes Koskinen ja Jouni Backman, lähtee puheenjohtajataistoon. Jos Heinäluoma kruunataan ilman varteenotettavia vastaehdokkaita puheenjohtajaksi, SDP:n kuva vanhakantaisena puoluekoneistona vahvistuu edelleen kansan silmissä.
SDP:n sisällä velloo poliittisia jännitteitä ja aatteellisia eroja. SDP on yksi merkittävimmistä vallankäyttäjistä Suomessa, joten sisäisten erojen lakaiseminen veran alle ei ole edes kansanvallan kannalta perusteltua. Raipakka puheenjohtajataisto ja aatteellinen mittelö tekisivät SDP:lle terää.
Alhon pyrkimys murentaa suomalaista oligarkiaa on tervetullut avaus. Suomessa on liian helposti alistuttu siihen, että valta on tiukasti pää- ja valtiovarainministereiden käsissä. Muut ministerit ja koko eduskunta seuraavat sivusta.
Politiikan pitää olla poliittista johtamista, mutta se ei saisi tarkoittaa sitä, että asioista päätetään ilman avointa keskustelua pienessä suppeassa piirissä.