Ari­na-puo­lueen ote kirposi

Oulun seudun uusilla valtuutetuilla enää vähän sidoksia osuuskauppoihin ja -pankkeihin.

Oulun uudessa valtuustossa istuu aikaisempaa vähemmän Arinan edustajistoon kuuluvia.
Oulun uudessa valtuustossa istuu aikaisempaa vähemmän Arinan edustajistoon kuuluvia.
Kuva: Jukka Leinonen

Osuuskauppa Arinan yhteys Oulun seudun kunnallispäättäjiin heikkeni merkittävästi syksyn kunnallisvaaleissa. Sillä on koko Oulun seudulla enää kymmenen kunnanvaltuutettua.

Osuuskaupan edustajistossa 2010–2014 on mukana enää kahdeksan 67:stä uuden Oulun valtuutetusta.

Kun tarkastelupiiri laajennetaan Kempeleeseen, Liminkaan, Lumijoelle, Hailuotoon, Tyrnävälle, Muhokselle ja Iihin, Arinassa vaikuttavien uusien valtuutettujen lukumäärä nousee vain kahdella. Oulun ja ympäristökuntien valtuustoissa on yhteensä 280 valtuutettua.

Koko Pohjois-Suomen alueelle levittäytyvässä Arinan edustajistossa on kunnallispolitiikasta tuttuja, vailla valtaa olevia vanhoja nimiä mukana Oulun seudulta parikymmentä.

Ylemmällä päätöksenteon tasolla Osuuskauppa Arinan hallintoneuvostossa on kolme oululaisvaltuutettua Antti Huttu-Hiltunen (kesk.), Raimo Hämeenniemi (kesk.) ja Pirjo Sirviö (sd.).

Yhtään paremmin ei käynyt vaaleissa Oulun Osuuspankille. Pankin edustajistossa 2010–2014 on enää viisi Oulun kaupunginvaltuutettua, kun laajan edustajiston nimilista suorastaan vilisee entisiä kunnallispoliitikkoja.

Oulu ja koko seutu huomioiden kunnanvaltuutettuja on pankin edustajistossa mukana enää seitsemän.

Pankin hallintoneuvostossa oululaisista on ainoastaan kansanedustaja Mirja Vehkaperä (kesk.). Kempeleestä hallintoneuvostossa istuu valtuutettu Tiina Rajala (kok.).