Argentiinan presidentin päätös kansallistaa öljy-yhtiö YPF on oiva muistutus Latinalaisen Amerikan markkinoita himoavalle lännelle. Suuria voittoja varjostavat yllättävät riskit.
Meno muistuttaa päivä päivältä diktaattori Hugo Chávezin Venezuelaa. Argentiinan presidentti Cristina Fernandez yllätti maailman kansallistamalla maansa YPF-öljy-yhtiön, josta espanjalainen Repsol omisti 51 prosenttia. Temppu oli jopa poliittisen suhteellisuuden tajunsa menettäneeltä Fernandezilta yllättävä. Hänen ei uskottu haluavan ärsyttää Espanjaa, joka on Argentiinalle suurin yksittäinen investointien lähde.
Tarkkailijat ovat yksimielisiä siitä, että vaikka presidentti Fernandez nauttii kansallistamisen vuoksi ainakin hetkellisesti suurta kansansuosiota, populismi käy pian hyvin kalliiksi. Repsolin perässä Argentiinasta odotetaan vetäytyvän paljon muitakin ulkomaisia yrityksiä. Kaiken lisäksi Fernandez saattoi maansa kauppasodan partaalle EU:n kanssa. Seuraukset eivät ole ihan vähäisiä: EU on suurin kohdemaa Argentiinan viennille.
Kansainvälisissä suhteissakin tuli kerralla oikein kunnolla lunta tupaan. Jos maailmasta oli jo löytynytkin muutama valtio, joissa oli havaittavissa myötätuntoa Argentiinan vaatimuksille Falklandinsaarien suhteen, sympatiat sulivat saman tien.
Argentiinan presidentin tekemä päätös on tervetullut varoitus läntiselle maailmalle, jossa Aasia ja Latinalainen Amerikka on jo vuosien ajan nähty ehtymättömänä runsaudensarvena. Asiakkaita ja kysyntää riittää. Investoinnit poikivat kuin itsestään.
Suomessa erityisesti metsäteollisuus on jaksanut muistuttaa, miten raaka-aine on hinnaltaan edullista ja saanniltaan helppoa Latinalaisen Amerikan maissa. Ja samalla on näytetty pitkää nenää etäiselle ja kustannuksiltaan kalliille kotimaalle.
Suuryritykset tarvitsevat YPF:n kaltaisia muistutuksia. Poliittista vakautta, sopimusyhteiskuntaa ja oikeusvaltiota oppii arvostamaan vasta kun ne menettää. Suomessa työtaistelu tarkoittaa pitkän pöydän ympärillä yökaudet istuvia ja kahvia ryystäviä miehiä.
Aasiassa työtaistelu voi tarkoittaa tehtaan polttamista, nyrkkitappelua tai polttoitsemurhaa. Meikäläinen tapa on kaikista puutteistaan huolimatta tuottanut erinomaisia tuloksia.
Epäparlamentaarinen tai jopa diktatorinen hallintotapa yhdistettynä laajaan korruptioon voi tuoda bisneksille hintalapun, joka ylittää kirkkaasti sopimusyhteiskunnasta, parlamentarismista ja oikeusvaltiosta aiheutuvat kustannukset.
Suomessa pitäisi hiljakseen päästä liiallisesta itsensä ruoskimisesta. Meillä surraan Nokian alamäkeä, pelätään kehittyvien talouksien vievän työpaikat samaan aikaan kun omat nuoret eivät löydä työtä millään. Rakennemuutos, joka Suomea riepoo, on irronnut mittasuhteistaan.
Kehityspotentiaalia Suomesta löytyy edelleen moninkertainen määrä verrattuna niihin maihin, joiden nyt pelätään polkevan meidät suohon. Pari Argentiinan tapausta lisää ja tasaiset Pohjoismaat näyttävät yhtäkkiä kansainvälisen bisneksen paratiisilta. Suuyritykset tottelevat vain rahaa, etenkin silloin kun ne menettävät sitä.