Ar­dui­nin et­sin­nät siir­tyi­vät huo­mi­seen

Pohjoisnavalle pyrkivän suomalais-ranskalaisen Dominick Arduinin etsintöjä ei olekaan voitu aloittaa tänään huonon sään vuoksi. Etsinnät on kuitenkin määrä aloittaa torstaina aamuyöstä.

Pohjoisnavalle pyrkivän suomalais-ranskalaisen Dominick Arduinin etsintöjä ei olekaan voitu aloittaa tänään huonon sään vuoksi. Etsinnät on kuitenkin määrä aloittaa torstaina aamuyöstä.

Etsinnöistä vastaavan Cerpolexin edustaja on ollut yhteydessä Arduinin kotiväkeen ja läheisiin.

"Cerpolex-yhtiöstä saamani tiedon mukaan he aloittavat Dominickin etsinnät aamuyöllä kello kolmelta Suomen aikaa", kertoi Arduinin ystävä ja työtoveri Pirkko Salonen Kiilopään Tunturiretket Oy:stä.

Ylen uutisten mukaan Argos-tietoja välittävä CLS olisi onnistunut todentamaan Arduinin liikkuneen lauantain aikana.

Aiemman tiedon mukaan Argos-lähettimen liian heikko signaali oli estänyt sijainnin määrittämisen. Lähetin oli antanut vain elonmerkin, josta oli kuitenkin mahdoton saada koordinaattitietoja, kertovat Arduinin kotisivut.

Alun perin kahden helikopterin piti lähteä etsimään Arduinia keskiviikkona aamuyöllä Suomen aikaa. Etsintälentoja yritetään uudestaan torstain puolella.

"Myös muut retkikunnat yrittävät katsella jäätiköllä, näkyykö Arduinia", kertoi Pirkko Salonen.

Etsinnät kohdistetaan tiistaina pelastetun ranskalaisretkeilijän Fréderick Chamard-Boudet'n löytöalueen läheisyyteen ja siitä 30. meripeninkulmaa pohjoiseen 96. leveyspiiriä pitkin.

LUE MYÖS

Chamard-Boudet löydetty, Arduinista ei havaintoa

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä