Oulun kaupunki on mukana vuoden alussa alkaneessa Arctic Pulse -hankkeessa, jossa tarjotaan paikalliselle yleisölle ja matkailijoille Pohjoiskalotin musiikkia ja muita kulttuurielämyksiä.
Hanketta vetää ruotsalainen Norrbottensmusiken, ja Oulun lisäksi mukana on norjalainen Kultur i Troms -organisaatio.
Arctic Pulse vie pohjoissuomalaisia artisteja esiintymään Ruotsiin ja Norjaan ja tuo esiintyjiä naapurimaista Pohjois-Suomeen. Hanke antaa artisteille mahdollisuuden tavoittaa uusia yleisöjä ja aloittaa kansainvälistyminen läheltä Suomea.
Hankkeen ensimmäinen yhteisesti tuotettu konsertti on perjantaina 12.7. Luulajassa, Ruotsissa, missä soittaa suomalaisista, ruotsalaisista ja norjalaisista koostuva jazz-kokoonpano. Qstockiin Arctic Pulse tuo luulajalaisen metalliyhtye Machinae Supremacyn.
– Hanke on Oululle ajankohtainen, koska meillä on käyttöä kansainvälisille kumppaneille Euroopan kulttuuripääkaupunkihaun alla. Tavoitteena on saada kipinöitä myös yhteisiin tuotantoihin, kertoo tiedotteessa hankkeen Suomen osuudesta vastaava projektikoordinaattori Taina Ronkainen BusinessOulusta.
Vaikka hankkeen suomalainen kumppani on Oulu, kulttuuria markkinoidaan Kaustiselta Lappiin ulottuvalta alueelta. Ronkaisen mukaan kulttuuri nostetaan nyt vahvemmin osaksi alueen matkailumarkkinointia luonnon ja revontulien rinnalle.
Arctic Pulse on Euroopan aluekehitysrahaston rahoittama hanke ja kestää kaksi ja puoli vuotta.