Lahti Lahden PelIcansin päävalmentaja Hannu Aravirta pitää Lahteen palannutta Marko Jantusta yksiselitteisesti vahvistuksena joukkueelle. Aravirta luottaa täysin, että Jantunen kantaa vastuunsa kaukalossa ja sen ulkopuolella.
- Ensinnäkin Marko on tehnyt paljon töitä ja on kovassa fyysisessä kunnossa. Hänen hapenottokykynsä oli viime testeissä 62 millilitraa minuutissa painokiloa kohti, eli kirkkaasti yli joukkueen keskiarvon.
- Toisaalta Marko on käynyt aiemmista tekemisistään keskustelut itsensä kanssa. Meidän ei ole seurajohdon puolelta tarvinnut puuttua niihin asioihin, Aravirta sanoo.
Aravirralla on tuoretta kokemusta särmikkäiden pelaajapersoonallisuuksien valmentamisesta. Edellisessä SM-liigaseurassaan HIFK:ssa hänen alaisuudessaan pelasi Jere Karalahti, jonka viime vuosien tempaukset ovat pönkittäneet jääkiekkoilun äijämäistä julkikuvaa.
Tavallista jätkämäisempi meininki on vanhastaan ollut Lahdessa kunniassa, mutta sitä Aravirta ei laske pelkästään rasitteeksi.
- Lahden perinteenä on ollut olla Suomen Chicago, kiekossakin. Rellestämällä ei nykyurheilussa voi menestyä, mutta ei tiettyä rosoisuutta tarvitse ainakaan jääkiekossa kokonaan hinkata pois.