Jasser Arafat taisteli ja neuvotteli vuosikymmenet päämääränään itsenäinen Palestiinan valtio. 75-vuotiaana kuollut Arafat nousi sissijohtajasta palestiinalaisten itsehallinnon presidentiksi, muttei saanut nähdä unelmansa toteutumista. Viime vuodet hän joutui elämään eristyksissä Ramallahin-päämajassaan Länsirannalla.
Useimmille palestiinalaisille Arafat oli itsenäisyystaistelun tärkein symboli oliivinvihreässä sotilasasussaan ja mustavalkoisessa keffijeh-huivissaan. Arafat sai Nobelin rauhanpalkinnon yhdessä Israelin pääministerin Jitzhak Rabinin ja ulkoministerin Shimon Peresin kanssa ansioistaan väliaikaisen rauhansopimuksen neuvottelijana 1993.
Oslon rauhansopimus merkitsi palestiinalaisille itsehallintoa ja Arafatille paluuta maanpaosta vuonna 1994. Kaksi vuotta myöhemmin hänet valittiin vapaissa vaaleissa palestiinalaisten presidentiksi.
Takaiskuksi Lähi-idän rauhanponnistuksille muodostui vuosi 2000, jolloin Yhdysvaltain isännöimät Arafatin ja Israelin pääministerin Ehud Barakin neuvottelut Camp Davidissa epäonnistuivat, ja palestiinalaisten kansannousu - intifada - alkoi uudelleen.
Palestiinalaisten kasvavasta tyytymättömyydestä huolimatta Arafat oli itsehallinnon kärkimies loppuun asti. Diktatorisista otteista syytetty johtaja ei pitkään aikaan taipunut minkäänlaiseen valtansa jakamiseen.
Arabijohtajiakaan hänen toimensa eivät aina miellyttäneet. Persianlahden öljymaat käänsivät hänelle selkänsä, kun hän tuki Irakin Kuwaitin-miehitystä vuonna 1990.
Arafatia on kuvattu mestarilliseksi puhujaksi, työnarkomaaniksi ja soturiksi, jolta ei puuttunut rohkeutta taistelussa. Kriisin kohdatessa hän oli parhaimmillaan: Arafat selvisi hengissä Israelin joukkojen piirityksestä, Israelin murhayrityksistä ja lentokoneen maahansyöksystä.
Arafat syntyi Mohammed Abdel Raouf Arafat al-Qudwa al-Husseinina elokuussa 1929 kauppiasperheeseen kertomansa mukaan Jerusalemissa, elämänkerturien mukaan Kairossa.
