Jerusalem-Kairo Arabiliiton pääsihteeri Amr Moussa tuomitsi lauantaina jyrkästi Israelin suunnitelmat karkottaa itsemurhapommittajien sukulaisia Länsirannalta Gazaan.
Moussan mukaan suunnitelmia ei voida missään tapauksessa hyväksyä.
"Israelin toimet ovat hyökkäys, ja vastoin kansainvälisiä sopimuksia ja kansainvälistä oikeutta", Moussa sanoi.
Hänen mielestään on sääli, että Israelin hallitus suunnittelee karkotuksia samalla, kun arabimaat yrittävät kaikin keinoin saada Lähi-idän kriisiä ratkaistuksi diplomaattisin keinoin.
Israelin suunnitelmat kirvoittivat kritiikkiä muualtakin. Ranska on varoittanut Israelia siitä, että karkotukset rikkoisivat Geneven sopimuksen artiklaa numero 147.
Myös Yhdysvallat on kritisoinut Israelin suunnitelmia. YK:n pääsihteeri Kofi Annan puolestaan varoitti, että karkotukset olisivat palestiinalaisten kollektiivista rankaisemista.
Israelin oikeuskansleri Elyakim Rubinstein ilmoitti perjantaina vastustavansa karkotusaikeita.
Neuvottelut
uudestaan käyntiin
Israelin hallituksen ja palestiinalaishallinnon oli kuitenkin määrä aloittaa lauantai-iltana uudelleen neuvottelut Lähi-idän tilanteesta. Israel siirsi neuvotteluja tällä viikolla sattuneiden tuhoisien itsemurhaiskujen vuoksi.
Lähteiden mukaan keskusteluihin osallistuvat ulkoministeri Shimon Peres, ministeri Dani Naveh sekä Saeb Erekatin johtama palestiinalaisdelegaatio. Niiden tavoitteena on saada aikaan lievennyksiä Israelin armeijan ylläpitämiin tiukkoihin turvatoimiin Länsirannalla. Armeija miehittää edelleen Länsirannan kaupunkeja ja niihin on julistettu ulkonaliikkumiskiellot. Rauhanprosessi ei ilmeisesti ole asialistalla.
Lauantaina Gazan kaistalla Israelin joukot pidättivät seitsemän militanteiksi epäiltyä miestä lähellä Kissufimin rajanylityspaikkaa. Armeija epäilee heitä osallisuudesta terroristitoimintaan. Armeija kertoi myös, että palestiinalaiset pyssymiehet tulittivat sen valvontapistettä Gush Katifin siirtokunnassa. Kukaan ei kuitenkaan haavoittunut.