Liikuntakyvyttömän potilaan kääntely ja nosto on raskasta laitoksissakin, missä erilaiset apuvälineet kuitenkin helpottavat työtä. Kotoa nämä laitteet puuttuvat lähes tyystin. Hoitaja joutuu ponnistelemaan yli voimiensa ja se näkyy: esimerkiksi Oulussa pahimmillaan neljäsosa kotipalvelun henkilökunnasta tekee jo työtään vajaakuntoisena.
Kotipalveluhenkilöstön työskentelyolot olisi kiire saada kuntoon, sillä jatkossa yhä suurempi osa vanhuksista hoidetaan kotona.
"Jos kunnat eivät raski rakentaa ryhmäkoteja ja palvelulaitoksia, on sitten vain hyväksyttävä, että kotipalvelu saa tarvitsemansa voimavarat", vaatii kunta-alan ammattiliiton (KTV) Oulun aluepäällikkö, SDP:n kaupunginvaltuutettu Ritva Kitinoja.
Oulun kaupungissa työtä helpottavia nostolaitteita ja liikuteltavia sänkyjä on mahdollista saada apuvälinekeskuksen kautta, mutta maaseutukunnissa tilanne on paljon hankalampi.
Pian parikymmentä vuotta Pulkkilan kotipalvelussa työskennellyt Pirkko Heinonen tuntee sen omissa nahoissaan: selkävaivojen takia potilaiden nostelua olisi vältettävä, mutta kun oikeastaan yhdessäkään kodissa ei ole kunnon apuvälineitä, niin minkäs teet.
"Kotipalveluhenkilöstön työturvallisuus on kaukana uuden työturvallisuuslain määräyksistä", huomauttaa Heinonen, joka kuuluu KTV:n hallitukseen ja on toiminut Pulkkilan kunnan luottamusmiehenä 25 vuotta.
Liian raskaasta työstä ja hankalista työasennoista seuranneet selkä- ja muut liikuntaelinvaivat eivät poistu pelkällä vuorotteluvapaalla, jota kunnat Heinosen mukaan tarjoavat yleisimmin lääkkeeksi.
Asioihin pitää vaikuttaa ennakolta. Myös työntekijöiden pitää tuntea oikeutensa ja osata vaatia parannuksia, hän muistuttaa.
Arjen olosuhteet tunnustettava
Parasta olisi, jos työskentelyolosuhteet kartoitettaisiin samassa yhteydessä, kun asiakkaan kanssa tehdään suunnitelmaa ja sopimusta kotipalvelusta. Myös lääkärin tulisi selvittää olosuhteet ennen potilaan kotiuttamista sairaalasta. Kun ongelmat havaitaan, ne pitää tietysti pyrkiä korjaamaan.
Aina potilas tai hänen perheensä ei ole kovin innostunut vastaanottamaan kotiinsa suuriksi ja kenties ikävännäköisiksi mieltämiään apuvälineitä.
"Siinä laitevalmistajilla olisikin haastetta, saada välineet kotioloihin sopiviksi", Heinonen huokaisee.
Kitinoja on tutustunut Ruotsin systeemiin, joka periaatteessa lähtee siitä, että potilas joko hyväksyy apuvälineet palvelusopimusta tehdessään tai etsii palvelut muualta kuin kunnalta.
Kotipalveluhenkilöstön työn fyysistä raskautta lisää vielä se, että sijaisia varten ei ole varattu riittävästi palkkausmäärärahoja ja sijaisia on yhä vaikeampi saada.
"Tällä hetkellä esimerkiksi Oulussa pystytään hoitamaan sijaisilla 30 prosenttia tarpeesta", kuvaa Kitinoja tilannetta.
Kiire näkyy ja tuntuu: normaalin kahdeksan tunnin työpäivän aikana yhden kodinhoitajan pitäisi ehtiä hoitaa seitsemän, kahdeksan paikkaa. Sijaisten puutteessa seitsemän hengen tiimeissä on paikalla keskimäärin viisi.
Ylimääräistä painetta on varsinkin viime aikoina tuonut myös väkivalta, jota kotipalveluhenkilöstö joutuu kohtaamaan yhä useammin.
"Kaikki eivät ole kilttejä sukankutojamummoja", huomauttaa Heinonen. Asiakkaina on myös moniongelmaisia ja nuorempaa väkeä.
Raastamiset, potkimiset ja repimiset eivät ole mitenkään epätavallisia kotipalveluhenkilöstön työssä.
"Niitä ei pidä ohittaa läpihuutojuttuina ja lakaista maton alle", korostaa Heinonen, joka itsekin on joutunut pariin kertaan uusimaan rikkoontuneet silmälasinsa väkivaltaisen potilaan takia.